sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Toinen puolimaraton - Tukholma 2013

Mun ensimmäisen ja toisen puolimaratonin välillä ehti vettä virrata Vantaanjoessa melkein 1,5 vuotta. Rehellisesti sanottuna, ensimmäisen puolimaratonin jälkeen en juossut pitkään aikaan montaakaan kilometria, koska ei huvittanut. Naisten kympin kävin juoksemassa, ja ehkä koko kesän aikana pari muuta lenkkiä. Kai se oli sitten jotain puolimaratonbluesia, johon en ollut osannut varautua ollenkaan. Sen sijaan että olisin palannut lenkkipoluille, taisin herkutella aika useinkin, koska kyllähän sitä nyt puolimaratoonari saa syödä koko kesän vaikka mitä kun oli niiin rankka suoritus silloin toukokuussa...

Näitten  ensimmäisten puolimaratonien väliin mahtuu siis jakso jolloin lihoin ja myös laihdutin kaikki kerääntyneet kilot pois, ja siihen ei oikeastaan ollenkaan kuulunut juoksua (salitreeniä kylläkin). Vasta keväällä 2013, noin pääsiäisen tienoilla virittelin itseäni taas pitkästä aikaa juoksulenkille - siis lähestulkoon vuosi ensimmäisen HCR:n jälkeen. Juoksu pitkästä aikaa ei ollutkaan ihan niin vaikeaa ja raskasta kuin olin kuvitellut. Olin alkutalvesta onnistunut houkuttelemaan Elisan (silloisen juoksun vihaajan) valmistautumaan mun kanssa Naisten Kympille, joka on niin matalan kynnyksen ja hyvän mielen juoksutapahtuma, että sitä voin lämpimästi suositella jokaiselle juoksu-uraansa aloittavalle! Siitä oli hyvä itsekin taas aloittaa pitkän tauon jälkeen.

Tyytyväiset juoksijat Naisten Kympin maalissa!
Olin kuitenkin itse alkanut haaveilla myös seuraavasta puolimaratonista ja salainen suunnitelma juoksuseuran saamiseksi alkoi muodostua siinä Naisten Kympin tietämillä (tai ehkä jo paljon aiemmin muahahahaa). Veikkasin vahvasti että kylmiltään puolikkaan ehdottaminen Elisalle toisi kieltävän vastauksen, joten päätin luottaa endorfiinipöllyihin ja onnistumisen tunteeseen - niitä ei koskaan pidä aliarvioitaman! Salavihkaisesti esitin ideani Tukholman reissusta kun oltiin Naisten Kympin maaliintulon jälkeen ehditty jo vähän virkistäytymään. Sillä hetkellä siis, kun suurin tuska on jo unohtunut ja suurin ilo yhä kirkkaana mielessä. Ei se ehdotus nyt muistaakseni heti riemunkiljahduksia saanut aikaan, mutta sellaista sopivaa epävarmaa empimistä, josta tiesin jo että oikeilla vesillä liikutaan. Eihän siinä enää kauaa mennytkään kun oltiin jo ilmoittauduttu Tukholmaan ja taas matkalla kohti puolimaratonia. ;)

Ilmoittautumisen jälkeen me molemmat kaivettiin esiin netin syövereistä Sepon Puolimaraton läpi -ohjelma. Jos rehellinen olen, niin en edes tiedä kuka Seppo on, mutta näissä asioissa luotan häneen ku vuoreen. :D Ihan pilkuntarkasti en tosin tuota ohjelmaa tainnut noudattaa, mutta ainakin sen verran, että pitkät lenkit tuli sen mukaan hoidettua. Tuo oli myös ensimmäinen kesä kun aloin pyöräillä töihin, joten peruskuntoa tuli hoidettua aika mukavasti silläkin keinolla. Muuten tuosta valmistautumisesta ei ole paljon jäänyt mieleen, eli se taisi olla sitten sopivaa tasaista puurtamista, ei huippuja eikä epätoivon syövereitäkään. Kokemus tuo varmuutta varmaankin? ;)

Onko reippaampaa puolimaratoonaria nähty!? :D Intoa täynnä starttiviivalle lähdössä Hiltonissa. 




Lähtötunnelmia kuninkaanlinnan edustalla

Ei täs oo hädän päivää

No vähän on jänskää mut aika kivaaki!

Tukholmasta varattiin koko viikonlopun reissu, eli saatiin rauhassa majoittua sekä ennen että jälkeen juoksusuorituksen. Tukholman puolikas juostaan lauantaina iltapäivällä siten että kärki starttaa 15:30 ja me muut porrastetusti siitä eteenpäin, joten numerolaput ja muut ehti hyvin hakea siinä kisa-aamuna. Ensimmäisen puolikkaan vähistä energioista viisastuneena (!?) popsin viimeisenä iltana ravintolassa pastaa, ja tankkasin vielä kunnon aamiaisen. Käytiin expo-käynnin lomassa ostamassa vähän banaaneja ja pähkinöitä välipalaksikin. Kyllä sitten jaksaa. Toisin sanoen, en edelleenkään tiennyt oikeaoppisesta ravintovalmistautumisesta yhtikäs mitään. No niinhän siinä sitten kävi että äärilaidasta mentiin toiseen ja liiallinen tankkaus (ja nimenomaan ihan liian myöhäisessä vaiheessa toteutettu tankkaus) kostautui pistona kyljessä ihan ensimmäisestä juoksuaskeleesta lähtien.

Jos nyt palataan vielä kuitenkin lähtötunnelmiin, pidin Tukholman järjestelyistä kyllä paljon. Expo-alue toimi hyvin ja sieltä saatiin numerot ja evästä aamupäivän aikana oikein sujuvasti. Tavaransäilytys tapahtui niille osoitettuissa numeroiduissa isoissa muovipusseissa ja vietiin säilytykseen oman numerovälin valvottuun "karsinaan" lähikadulle - erittäin toimiva käytäntö ja nopea palvelu. Itse starttialue oli myös hyvin organisoitu karsinoihin, ja musiikki pauhasi tunnelman nostattamiseksi täysillä. Meillä oli ilo ylimmillään. :) Meidän lähtöryhmä oli siellä aika häntäpäässä, mutta odottelu meni jännityksensekaisissa bailufiiliksissä äkkiä. Pianhan se starttipistooli meillekin kajahti ja päästiin matkaan sankan yleisön kannustamana!

Vielä yks selfie ennen starttia


Oltiin solidaarisesti sovittu etukäteen, että omaa suoritusta lähdetään tekemään, ja jos toisen tarvii vaikka mennä bajamajaan visiitille, niin toinen sitten saa jatkaa matkaa. Mun pisto kyljessä muuttui kahdeksi eri pistoksi ja lopulta yhdeksi kokovartalopistoksi alkukilometrien varrella ja lopulta 7 km kohdalla mun oli pakko sitten tuo toiletti-visiitti suorittaa. Vessat oli onneksi juuri sellaisella ylämäkisellä ja mutkaisella kohdalla, että ehdin juuri näkemään Elisan selän katoavan mutkan taakse kun olin jälleen valmis jatkamaan matkaa. Sitä selkää lähdin sitten määrätietoisesti metsästämään ja aina sen jonkin mutkan kohdalla bongasin. Vähän se huoletti että voiko tässä nyt kesken kaiken mitään kiihdytellä, mutta yksinäinen 14km taivallus ei houkutellut kyllä yhtään! Määrätietoisin askelin ja tavoite kirkkaana sinisenä selkänä edessä päin pistin tossua toisen eteen, ja seuraavan kilometrin tai parin aikana taisinkin jo Elisan taas saavuttaa, ja huusin takaviistosta täysiä HEJA HEJA HEJA! (sitähän ne ruotsalaiset muuten jaksoi huutaa!) Elisa piti katseen visusti eteenpäin, luuli että joku hullu ruotsalainen yrittää häneen ottaa kontaktia. Vasta kun jatkoin että "hyvä Elisa!!" sain takaisin epäröivän ja varovaisen katsekontaktin. :D Siitä sitten taivallettiin, yhdessä jälleen, aina maaliin asti, vaikka jutustelut maalia lähestyttäessä harvenivatkin.

Tukholmassa osataan ja jaksetaan kannustaa (heja heja heja), ja tunnelma sen ansiosta koko tapahtumassa on tosi hieno. Reitti mutkittelee keskustassa ja nähtävyyksien ympärillä ensin melkein 14 km toispuol jokkee, ja sitten pienemmän lenkin verran Södermalmin puolella. Mulla alkoi taas jo tuossa noin 14 km kohdalla reidet tuntumaan betonilta. Tällä kertaa se ei ollut kuitenkaan henkisesti niin rankkaa kuin viimeksi, koska olin kokenut puolimaratoonari ja tiesin että siitäkin suosta kyllä selvitään! Me oltiin luettu netistä varoituksia viimeisestä isosta ylämäestä, ja sitä odoteltiin kauhulla - lopulta kuitenkin se mäki meni niin huomaamattomasti että ei ehkä oikein edes ymmärretty että oltiin ylämäkeä edes juostukaan. Tasainenhan tuo reitti on kokonaisuudessaan, joten sinne sietää mennä ennätyksiä rikkomaan. Välillä 15 - 18 km tuijottelin aika monta kertaa Elisan selkää, joka välillä loittoni jo kymmenen metrin päähän eikä sitä sen kauemmaksi voinut päästääkään. Mulla oli siis henkilökohtainen jänis ja kirittäjä mukana ja hyvin toimi!

Maalissa!! Me voitettiin noi kaikki!!! JEEE!!!

19. kilometri oli reipasta alamäkeä ja meni melkein painovoiman vaikutuksella. Viimeinen kilometri oli pitkä. Odotin koko ajan maalin tulevan näkyviin hetkenä minä hyvänsä, ja se muuten tulee näkyviin yllättävän viime hetkillä! En oikein muistanut tai hahmottanut miltä se maalialue ja maamerkit sen ympärillä näyttävät, ja taisinkin jonkin aikaa pitää ihan väärää siltaa kiintopisteenäni luullen sitä maaliksi. Kyllähän siinä meinasi palaa sipuli kun paljastuikin lähempänä että ei se olekaan maali, ja maali ei siis ole vieläkään näkyvissä! Siis kuinka pitkä tämä viimeinen kilometri voi olla?? Tutut reitit tai esteettömämpi näkyvyys maalialueelle on muuten henkisesti paljon helpompia, kun oikeasti tietää mitä odottaa ja pystyy tsemppaamaan ihan eri tavalla että no eihän tässä enää mitään.

No kyllä se maali lopulta sieltä eteen koitti ja viimeiset sadat metrit oli kyllä suuren urheilujuhlan huumaa. Yleisöä oli pakkautunut maalin läheisyyteen paljon ja he jaksoivat vielä tuossakin vaiheessa olla upeasti mukana. Hetki vei mennessään ja pienellä nostatuksella yleisöhän suoranaisesti mylvi ja siivitti meitä hurjalla vimmalla eteenpäin. Elisa nappasi mut vielä kovempaan loppukiriin ja maalisuoralla ohitettiin vielä monta tyyppiä! Tuuletukset oli vimmaisat, niinkun kuvasta näkyy! :D Lähtö- ja maaliviivat me ylitettiin sekunnilleen samaan aikaan ja puolimaratoniin kului aikaa meillä 2.31.44. Olisihan se ollut kauhean kiva alittaa 2,5 h rajapyykki, mutta olipa se kiva tulla maaliinkin, ja samalla kuitenkin parantaa edellistä aikaa yli 10 minuuttia. :)

Se on kyllä kumma juttu ku nää mitaliposet on aina maailman edustavampia kuvia.

Mitskut kaulassa heja heja heja!

Ai ristus mikä reissu

Eiku jaa mua kuvataan, siis jee! :D

Jaettu ilo on tuplailo ja on mahtava kun on joku jonka kanssa kelata kisan tunnelmia läpi - siis joka on kokenut kaiken sen saman metri metriltä. Pikaisen suihkukierroksen jälkeen hotellilla lähdettiinkin pökkelöjaloillamme ansaitusti juhlimaan voittoa Tukholman Farangiin. 

Tästäkin reissusta tuli opittua paljon tulevien reissujen varalle, sellaistakin mitä ei tuossa Farangin analyyseissa tullut ehkä vielä tajuttua. Päällimmäiseksi jäi hyvä mieli ja intoa seuraaviin, isompiin haasteisiin!


Kyllä mitalisijoitukset saa aina tyytyväiseksi ;)




Kirjattakoon tähän vielä Elisan kommentti Tukholmassa, hotellilla seuraavana päivänä puolikkaan jälkeen: “Kyllä näitä puolikkaita voisi joskus myöhemminkin juosta ja aikaa parannella, mutta en mä kyllä kokonaiselle maratonille lähde”.

Näihin sanoihin palattakoon myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti