Miksi uinnissa tulee kauhea nälkä?

Olin tuossa tiistaina hyödyntämässä viimeistä päivää voimassa olevaa salikorttiani salilla ja sen jälkeen (nyt ensimmäistä kertaa) pulahdin treenin jälkeen myös salin uima-altaaseen vartiksi. Noin kymmenen minuutin pulikoinnin jälkeen mulle iski niin kova nälkä, että huh. Se saikin oikein tosissaan pohtimaan, mikä siinä uinnissa on kun sen jälkeen (tai pahimmillaan uinnin aikana) on aina ihan tajuton nälkä. Olen toki tämän ilmiön havainnut aiemminkin. Viime vuonna kun kävin säännöllisesti uimassa tiistaisin, loppuillan kuvio toistui aina samalla kaavalla; sudennälkäisenä kotiin, kaapista jotain helppoa ja nopeaa ja äkkiä ja siitä noin tunnin päästä nukahdin sohvalle. Ja auta armias jos siellä kaapissa ei ollutkaan mitään! (kyllä muuten alkoi olemaan kun kerran tuon virheen teki)

Muissa treeneissä en ole vastaavaa nälkäreaktiota kokenut. Joskus pitkällä pyörälenkillä voi tulla nälkä, juostessa ja salilla ei juuri koskaan ja etenkin juoksun jälkeen muutenkin menee hetki ennen kuin edes haluaa syödä. 

Miksi siis uinnissa tulee aina niin kamala nälkä?

Googlella ensin löytyi paljon perusteluita siitä että uinti on hyvin kokonaisvaltaista ja kuluttavaa liikuntaa, jossa palaa paljon energiaa. No joo, totta varmasti sekin, mutta niin on moni muukin laji kuluttavaa, eikä niissä tule samalla tavalla nälkä. Ilmeisesti tutkijatkaan eivät ihan täydellä varmuudella osaa varsinaista syytä tälle kertoa, mutta löysin pari varteenotettavaa teoriaa: 

Ensimmäinen lähde* selitti että viileässä vedessä keho menettää lämpöä ja saa ihon verisuonet supistumaan. Tämä puolestaan estää tiettyjen hormonien vapautumisen, jotka normaalisti estävät näläntunnetta liikunnan aikana ja heti sen jälkeen. Myös veden lämpötila vaikuttaa; saman tutkimuksen mukaan viileässä vedessä uineet söivät jopa 44% enemmän kaloreita treenin jälkeen kuin lämpöisessä vedessä uineet.

Toinen lähde** esitti teorian, jossa viileä vesi (20 C ja sitä viileämpi) laukaisee nälkäreaktion, koska aivot eivät ymmärrä että kyseessä on väliaikainen tilanne vaan yllättävästä kylmyydestä johtuen ohjaavat kehon rasvat varastoon, eristämään kroppaa kylmältä. Kun rasvoja tarvitaan muualla, kroppa luulee tarvitsevansa lisää polttoainetta ja viestittää sen näläntunteella.

Painonsa vartijoille siis huomautuksena, että uinnin kanssa kannattaa tuo ravitsemus suunnitella huolella. Yllämainituista syistä tuo veden aiheuttama näläntunne on hieman valheellinen, etenkin jos se on luokkaa "voisin syödä hevosen!". Vaikka toki uinnissa myös kaloreita kuluu, ei ihan sen hevosen verran. :) Vartin juoksu, reipas kävely, pyöräily tai sauna välittömästi uinnin jälkeen saattavat toimia nälän hillitsemiseen, koska ne lämmittävät kehoa ja etenkin juoksu vapauttaa nälkää hillitseviä hormoneita. Uimakassissa kulkeva välipala välittömästi uinnin jälkeen nautittuna vähentää myös tarvetta mennä grillin kautta kotiin. :)

Olipa hyvä että nyt tämäkin selvisi! Ihan uskottavalta kuulostaa mun mielestä molemmat teoriat, olkoon absoluuttinen totuus sitten jommassa kummassa tai jossain niiden välillä tai yhteisvaikutuksessa. Onko kukaan muu pohtinut asiaa? Se on välillä tosi ärsyttävää kun kymmenen minuutin jälkeen altaassa iskee huutava nälkä :D

* Fitness magazine, February 2006, ref. Rudy Dressendorfer, PhD, an adjunct professor at the University of Alberta's Human Performance Laboratory in Edmonton.

**Trainingpeaks blog, 2012, ref. Russell RR, Willis KS, Ravussin E, & Larson-Meyer ED. (2009). Effects of endurance running and dietary fat on cirbulating ghrelin and peptide YY. J Sports Sci Med. 8(4):574-583.

Palautumista ja valmistautumista

Jospa sitä hetkeksi ehtisi koneen ääreen ja vähän päivittämään kuulumisia. Siirryin sunnuntaina nuolemaan haavojani ja palautumaan HHM:ltä kotikonnuille pohjanmaalle, ja huomenna lähden sitten taas kohti seuraavaa tukikohtaani Tamperetta. Lauantaina olisi sitten edessä triathlon-kauden avaus Himoksella! Välillä vähän jänskättää mutta pääosin ei. Ehkä pitäisi vähän enemmänkin!

Olen tässä ihan itsekseni ilman viisaampien tukea pohtinut millä suhteella sitä palauttelisi ja miten tässä valmistautuisi lautantaihin. Päädyin siihen että nyt mennään melko rennosti tämä viikko, koska kunnon kannalta juurikaan mitään ei ole tehtävissä enää ja vaikka lauantaina lähdenkin ensisijaisesti vain nauttimaan menosta enkä verissäpäin taistelemaan voitosta, niin turha sinne on kuitenkaan väsyneillä jaloillakaan lähteä. Ensimmäiset päivät otin puolimaratonin jälkeen ihan kunnolla iisisti. Sitten tiistai meni Kaks kättä ja Black&Decker -merkeissä, keskiviikko maalisudin kanssa. Hannan Verstas oli vauhdissa kun pääsin entisöimään vanhaa pirttikalustoa! Yllättävän fyysistä hommaa muuten, etenkin tuo hiominen. 

Rakas Pelagoni, nyt tiemme erkanivat.

Keskiviikkona sitten ajattelin edes vähän aktivoitua ihan kuntoilumielessäkin. Mulla oli viimeistä iltaa oma vanha Pelago käytettävissä, joten lähdin sillä jäähyväisajelulle uhmaamaan tuulista säätä. Lähdin sen verran suojaisasta paikasta liikkeelle, että tuulen todellinen luonne kävi ilmi vasta kun olin liikkeellä. Aluksi puskin vastatuuleen raivopäisesti, mutta sen jälkeen kun reitti kääntyi sen verran että siitä tuli sivuttainen tuuli ja meinasin oikeasti pari kertaa jo päätyä ojaan koko nainen, niin päätin jättää sen homman kesken. Kotiapäin tultiinkin sitten hippulat vinkuen reippaassa myötätuulessa. Kotoa jatkoin lentävällä jatkumolla suoraan juoksemaan, kun oli lenkkaritkin sopivasti jo jalassa. Sen verran juoksin että totesin sen jälleen kerran olevan ihan kamalaa noin pyöräilyn päälle. Lyhyeksi jäi siis koko pyrähdys kokonaisuudessaankin, mutta tulipa edes vähän hermotettua jalkoja launtain koitokseen :D 

Tänään olikin viikon parasta treeniantia edessä, kun sain paikallista seuraa avovesikauden korkkaamiseen. Mähän en ollut ollenkaan muistanut / tajunnut että Suomessa on näin kylmä ja kun Ninni kirjoitti viime viikon loppupuolella että Seinäjoen Tanelinlammessa on +11 asteista vettä, niin olin vähän että huhheijaa... Onneksi se sentään nyt oli ehkä vähän lämpimämpää! 

Uimaan lähdössä! Kuvasta kiitos Ninnille

Oltiin siis sovittu uintitärskyt Ninnin kanssa tälle päivää tuonne Tanelinlammelle, mikä oli tosi hyvä koska uintiseuraa ei koskaan ole liikaa tarjolla ja minä taas en yksin uimaan mene, ellei sitten ole muuten tosi vilkas uintipaikka. Nyt kun oli vielä tuollaista itseä kovatasoisempaa seuraa tarjolla (Ninnillä on kolmen viikon päästä edessä ensimmäinen täysmatka, kääks!), niin tuli uituakin oikeasti eikä vain lilluteltua. Tarjettiin jopa 40 minuuttia siellä hyisessä vedessä olemaan, ja mun mittari näytti sen jälkeen 1,34 km. Sen jälkeen kyllä riittikin, kädet oli melkosen kohmeessa jo. 

Mullahan oli eka jännitys siinä meneekö märkkäri vielä päälle (testasin sen kotona aamulla, meni se!) ja sen jälkeen vähän mietitytti muistaako sitä enää ollenkaan mistä tässä olikaan kysymys. Viimeksi olen tainnut uida avovedessä märkkärillä heinäkuussa Voimarinteen triathlonilla, joten molemmat mietinnät olivat aiheellisia! No onneksi itse uintikin meni ihan hyvin, ei suurempia pakokauhuja ja välillä sai aika hyvinkin tahdista kiinni. Mun mielestä tuossa avovesiuinnissa on vaan jotain sellaista lapsuuden riemua. Ehkä se on se olotila mikä valtaa tuon uinnin jälkeen ja sitä että nyt viihtyy samanlaisia aikoja vedessä kuin joskus lapsena. Vaikka veteen mennessä tänään sanoin että on tää hullun hommaa, niin nyt sanon että hauskaa touhua se on! :)

Vähän uimalakkirajaa todisteena että uitu on!

Lopussa alkoi selvästi uinti olemaan toispuoleista, vasemmalle vinnasi ja pahasti. Onneksi launtaina on edessä vain 750 m :) Välillä myös päästä huippasi ja paljonkin, mikä ei tietenkään haittaa kun on vedessä - siellä on todella vaikea kaatua. Samaa vikaa oli kuitenkin myös viime vuonna Voimarinteellä perusmatkan 1500 m uinnin jälkeen, kun pyörävaihtoa kohti askeleet oli yhtä siksakkia. En tiedä keikunko mä liikaa siellä vedessä että tulen siitä merisairaaksi vai onko se vaan sitä että kaikki veri pakkautuu päähän kylmän veden ja enemmän töitä tekevän yläkropan ansiosta?  

Uinnin suhteen lähden kuitenkin erittäin hyvillä mielin nyt kohti lauantaita, pyöräilynkin kanssa on positiiviset aatokset ja juoksu - se nyt vaan aina on se pakollinen paha siellä lopussa :D. Eiköhän sitä kuitenkin taas maaliin pääse, eri asia millä ajalla! Nyt ei käsittääkseni pitäisi olla kovin ruuhkainen lähtökään, joten en odota pahaa painia startissa. Huomenna kun en ehdi treenailemaan, niin näillä mennään! Onneksi sääennuste näyttää edes mukavasti plussaa lauantaille, jospa siellä ihan tarkenisi topilla ja shortseilla niinkun normaalisti tässä lajissa on tarkoitus tarjeta! Koputan puuta.

Simma sommarform

Onpas ollut yhtäkkiä hektistä tämä mun elämä. Aamulla lähden töihin ja illalla kymmenen jälkeen palaan takaisin. Eilen tulin suoraan töiden jälkeen junalla Lapualle ja päivälle tuli jälleen mittaa melkein saman verran. Onneksi nuo junat ja lentokoneet on sentään mulle oivia nukkumapaikkoja :)

Torstaina ehdin vähän aikatauluja sumplimalla uimaan ja pääsin pitkästä aikaa Mäkelänrinteeseen! Mäkelänrinteessä on todella hyvät radat ja muutkin tilat, ja sen kyllä huomaa uimarien määrässä. Tosin taitaa Suomessa moni muukin uimahalli olla ruuhkaisa ilta-aikoina? Itse olin tällä kertaa liikkeellä myöhään, niin että altaassa olin vasta vähän kahdeksan jälkeen kun uintiaikaa on puoli kymmeneen. Aluksi olikin tosi ruuhkaisaa, ja meno pakkautui jonoiksi monta kertaa. Väki kuitenkin siinä ajan myötä väheni ihan niinkuin olin arvellutkin, ja viimeiset puoli tuntia sain aika rauhassa uiskennella. Vaikka vähän ruuhkaa olikin, oli kuitenkin niin mahtavaa olla Suomessa uimahallissa! Minä joka normaalisti ärsyynnyn hetkessä tuollaisesta ruuhka-uinnista, olin vain onnellinen kun kaikki on niin tuttua ja turvallista. En tehnyt mitään erikoista treeniä, kunhan uiskentelin omaan tahtiin (tai alussa ruuhkan tahtiin) tunnin verran, pääosin vaparia. Ja lopuksi tietenkin saunaan! Ah <3

Mä oon Lontoossa käynyt parissa eri uimahallissa, uudella ja upealla Olympic Parkin Aquatic Centerillä sekä kotini lähellä urheiluhallilla, jossa tri-seurani uintitreenit pidetään. Nämä uudet uimahallikokemukset on jollain tapaa vähän ahdistaneet, kun olen ollut vähän pihalla kuinka siellä pitäisi toimia. Uimahallissa tuollainen kulttuurishokki vielä korostuu, kun ollaan aika vähissä vaatteissa, eikä oikein tiedä ensimmäisellä kerralla mikä on maan tapa toimia. Ainahan sitä ulkomailla ihmetellään kuinka me suomalaiset vaan saunotaan alasti keskenämme, eikä mulla ainakaan ole mitään halua tai tarvetta turhaan shokeerata paikallisia.

Ensimmäinen uimahallikokemukseni Lontoosta on tuolta pari vuotta sitten rakennetusta olympialaisten kisahallista. Aquatic Center on kyllä tosi hieno ja uusi ja mahtava. Ratoja riittää reilusti, kun kisa- ja harjoitusaltaat on erikseen ja luonnonvalo pääsee korkeassa aaltoilevassa rakennuksessa mahtavasti esille. Muistaakseni sain siellä käydessäni melkein koko ajaksi oman 50m radan. Luksusta!! Se on ihan kokemuksen arvoinen paikka, joten kaikille uimareille voin tuota paikkaa suositella, mikäli on Lontooseen käyntiä tiedossa!

Tämä ei ole Mäkelänrinne, vaan London Aquatic Center :)

Mikä tuolla Aquatic Centerissä sitten ahdisti, oli pukkarit. Menin pukkariin sisään oviaukosta joka oli osoitettu naisille. Siinä oli rivissä omia pukukoppeja ja jatkoin eteenpäin etsimään lukollisia kaappeja mihin tavarat jätetään, ettei tarvi sitten uikkareissa pitkään haahuilla kamojen kanssa. Kaapit löysinkin seuraavalta seinämältä kulman takaa. Pukukopit näyttivät ahtailta, ja en oikeastaan olisi jaksanut talvitakkeineni ja saappaineni sinne tunkea. Harkitsin jo vakavasti että senkun heitän vaatteet pois juuri niillä sijoillani, siinähän on tilaa ja ainahan sitä nyt pukkarissa on vaatteet vaihdettu noin niinkun muiden nähden. Päätin kuitenkin kunnioittaa paikallisia, ja ahtauduin koppiin laittamaan uikkarit päälle. Kun sitten tulin kopista ulos ja aloin laittamaan tavaroita kaappiin, oli ihmetys suuri kun näinkin pari miestä täysissä vaatteissa siinä vieressä. Silloin tajusin myös että kun olin tuonne seuraavalle seinämälle kiertänyt, siellä ei ollutkaan “päätyseinää” käytävän ja pukutilan välillä, vaan olin päätynyt isoon tilaan missä kaikki, sekä miehet että naiset, vaihtoivat vaatteensa. En oikein vieläkään ole muuten ymmärtänyt että miksi se ensimmäinen oviaukko oli merkitty naisille (tarkistin sen vielä poislähtiessäni), koska sen oviaukon jälkeen se käytävän seinä oikeastaan loppuu kokonaan, eli sillä ei ollut yhtikäs mitään virkaa, tai ainakaan minä en ole sitä keksinyt.

Suihkuja oli muutama koppi osoitettu naisille ja sen lisäksi tuossa unisex-tilassa oli useita suihkuja avoimessa tilassa. Kävin sitten noissa avoimen tilan suihkuissa ennen altaalle menoa, vaikka kyllä sekin vähän ahdisti. Etenkin kun taas en ollut siitäkään sitten varma että käykö ihmiset niissä suihkuissa, kun ei just silloin sattunut kukaan muu olla menossa uimaan (myöhemmin näin että kyllä ainakin joku yksi nainen kävi). Monet taisi myös mennä suoraan altaaseen ilman mitään suihkua, ja sekin vähän ahdisti, mutta tuon hallin sääntöjen mukaan se oli kai ihan ok. 

Yllättävän epämukavaa oli poislähtiessä myös se että vessatilat oli tuossa samassa unisex tilassa myös, ja vaikka ne nyt vähän oli erotettu avoimesta tilasta. Sekin oli naisten vessaksi merkitty, mutta hyvin avoin tila se oli ja miessiivooja siellä hääräsi koko ajan. Ja esimerkiksi hiustenkuivaajat oli sitten ihan siellä yleisellä käytävällä, ja pari miestä siinäkin patsasteli vieressä kun hiuksia kuivasin. Tämähän kuulostaa nyt siltä että joka paikassa oli vain miehiä, mutta kyllä niitä mun mielestä koko ajan muutama jossain olikin. :D Siis nimenomaan jossain täysissä urheiluvaatteissa olevia eikä missään uikkareissa, eli kai noita samoja pukkareita käyttivät salille menijätkin. Enpä ollut aiemmin tajunnut että esimerkiksi hiustenkuivaus yleisessä tilassa olisi ahdistavaa, mutta kyllä mun intimiteettiraja nyt tuossa vähän ylitettiin. Eipä me suomalaiset ollakaan sitten niin vapaamielisiä, vai olenko se vaan minä? Taisi myös kulttuurishokki pahentaa tuota ahdistusta entisestään, joten todennäköisesti toisella kerralla tämä olisi jo henkisesti paljon helpompi kokemus, kun tietää mitä odottaa.

Seuraavat uintikokemukset sitten ovatkin ihan tavalliselta hallilta meidän kodin lähistöltä. Tuolla toisella hallilla pukkarit on "normaalit" niinkuin Suomessa, mutta suihkut sielläkin suljettavia koppeja. Muuten tuo halli on vaan tosi vanha ja rupunen ja siellä on kauhean lämmintä vettä, oudossa 30 m altaassa. Lasit menee äkkiä huuruun ja uidessa tulee kyllä todella kuuma. Niin ja siellä on matalassa päässä vesi niin matalaa että välillä menen käsipohjaa ja ainakin selkäuinnissa kädet kopsuu pohjaan. Tätä paikkaa en siis oikein kyllä suosittele kenellekään uimarille ainakaan kokemisen arvoisena paikkana :D  Mutta kyllä siellä nyt treenin saa tehtyä!

Tälläisiä asioita siinä Märskyssä uidessani pohdin, miten mukavaa se onkaan kun tuntee talon ja maan tavat, vaikka välillä ärsyttää Suomenkin uimahalleissa. Universaalisti mietin kyllä myös siinä ruuhkassa sitä, että miksei noille radoille voi tehdä vähän tarkempaa vauhdinmukaista jakoa?  En ole nopea uimari (tai no riippuu hallista ja ketä siellä sattuu olemaan, mutta Märskyssä en ainakaan ole) enkä todella kuntouimarikaan. Ja meitä on kyllä vielä monenlaista uimaria jotka eivät ole kumpaakaan noista. Meille "muille" jää useimmiten vielä pari-kolme rataa ilman mitään merkintää, johon sitten ihan sattumanvaraisesti levittäydytään. Siis kaikki tasot välillä "vain hitusen nopeampia kuin kuntouimarit" -  "vain vähän hitaammat kuin nopeat uimarit". Yritän kyllä yleensä katsoa millä radalla mennään suunnilleen mun tasoa, mutta nyt ainakin jokaiselta merkkaamattomalta radalta löytyi vähän joka tasoa ja niinhän se yleensä menee.

Meille kaikille olisi oikeasti mukavampaa, kun tietäisi olevansa oikealla radalla, missä on hyvä uida sitä omaa tahtia, ainakin suunnilleen. Minä en ainakaan halua olla radalla kenenkään esteenä (siksi en sinne nopeiden uimareiden puolelle menekään), mutta kyllä nuo omaa vauhtia huomattavasti hitaammat myös haittaavat, kun useimmiten ohittaminenkin on tosi vaikeaa ruuhka-aikana. Uimahalleissa kun aina sitä henkilökuntaa on paikalla, he voisivat ihan hyvin kyltittää nuo radat eri vauhdeille kun meno alkaa ruuhkautumaan ja ottaa vaikka keskipäivän hiljaisempana aikana kyltit pois jos niitä ei tarvita. Vai käytetäänkö tälläistä jakoa jossain? Olisiko tässä mitään ideaa?

Tavoitteiden sietämätön vaikeus

Nyt tämä blogi alkaa selvästi jo tehdä tehtäväänsä. Alkuvuosi on mennyt tosiaankin tämän maahanmuuton ja asunnottomuuden keskellä treenien suhteen ihan miten sattuu, mutta nyt tämän blogin kirjoittamisen myötä alan selvästi jo vähän enemmän pistää ajatusta siihen mitä treenejä teen ja miksi juuri niin. Siksipä on aika tosissaan miettiä olisiko tälle kaudelle jotain hyviä tavoitteita saatavilla. Tuohon miksi kysymykseen kun olisi paljon helpompi vastata kun tietäisi mitä on tavoittelemassa. Mä oon yleisesti tietyllä tapaa melko tavoitteellinen ihminen ja muutenkin tässä viime vuosina on sen verran jatkuvasti ollut aina seuraavat tavoitteet jo kalenterissa - yleensä jo ennen edellisten saavuttamista - että eihän tässä osaa enää olla ilman. Paras motivaatio tuijotella niitä uimahallin kaakeleita on tietää pääsevänsä kesällä järveen räpiköimään kymmenien muiden yhtä hullujen sekaan. :)

Maaliin enää sata metriä! Jihuu!

Yksi tavoite multa kalenterista jo löytyy ja se juuri muistutti olemassaolostaan sähköpostilla. Helsinki Half Maratonilta kolahti ilmoittautuneiden uutiskirje ja lauantaina 6.6. juostava HHM tulee olemaan mun ensimmäinen kauden tavoite, siis osallistuminen ja maaliinpääsy. Sinne olenkin ilmoittautunut jo viime elokuussa, joten se ei ole joutunut mihinkään muuton jalkoihin, niinkuin kaikille muille on käynyt. Mihinkään valtaviin ennätyksiin en kyllä jaksa tässä kohtaa uskoa, juurikin kun tuo treeni on ollut vähän mitä sattuu. Toki joku minuutti olisi kiva saada napsaistua pois vanhoista puolimaratonajoista, ja siinä mielessä mun vanhat ennätykset (tekisi ihan mieli kirjoittaa "ennätykset") on mukavan hitaita, että se nyt ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa. Tai no tottakai voi, koska sama tyyppihän ne edellisetkin ajat on juossut. HHM:n uusi reitti julkaistiin tällä viikolla myös, ja näyttää muuten aivan todella hyvältä! Juuri parhaita reittejä mitä Helsingissä on!

Kalenterista löytyy kyllä jo toinenkin tavoite HHM:n lisäksi (hah nythän mä puhun itseni ihan pussiin, ei muka ole mitään), ja se on seuraava eli toinen kokonainen maratonini. Siihen tarkoitukseen on valikoitunut Amsterdamin maraton loppusyksystä, sunnuntaina 18. lokakuuta. Toistaiseksi se on ollut mun mielen perukoilla vain joku kaukainen hatara piste, johon toki tuo HHM treeni samalla toimii hyvin peruskuntokautena. Eiköhän tuokin ala vielä mielenpäällä pyörimään vähän ahkerampaankin tahtiin, kun vähän vielä lokakuu lähestyy. Tästä tavoitteesta melkein aloin jo tuossa alkuvuoden rötväilykuukausina luistaa, mutta onneksi homma on keskusteltu maratonkaverini kanssa pakettiin jo heti syksyllä Berliinin maratonin jälkeen, joten ei tässä enää auta perääntyä. Tuollaiset kaverit ne on kuulkaa kultaakin kalliimpia!

Näiden lisäksi varmaan joku kiva puolimaraton sopisi tuohon vaikkapa elokuulle vielä mukavasti, mutta se tulee jos on tullakseen, sillä juoksutavoitteet nyt on logistisesti niin helppoja. Sen kun menee lenkkarit jalassa paikalle ja lähtee juoksemaan, eikä treenaaminenkaan muuta vaadi. Niissä en nää nyt mitään ongelmaa, ja juoksutapahtumien suhteen pärjään hyvin vaikka pelkällä HHM:llä ja Damin marallakin, jos niikseen tulee.

Mun vitriiniin mahtuu vielä lisää näitä!

Joten mikä se ongelma olikaan? No kaikki triathlonit loistaa yhä kalenterissa poissaolollaan! Viime kesänä olin vakaasti sitä mieltä, että ensi kesänä osallistun puolimatkalle. Tuo vakaus kyllä alkoi sitä myötä haihtua, kun nämä muuttosuunnitelmat alkoivat muodostua, joten se lienee haudattu suunnitelma nyt tällä erää, harmi kyllä. Mun suurin ongelma ei kuitenkaan tällä hetkellä ole edes tuo matkan pituus, vaan tapahtuma ylipäänsä. Mulla ei ole nyt minkäänlaista otetta siihen että mitä kivoja tapahtumia täällä Englannissa olisi tarjolla, miten logistiikka sellaisiin mahdollisesti toimisi ja ylipäänsä mitä muuta tulen tekemään kesällä. Suomessa olisi niin tuttua ja turvallista ja kivoja tapahtumia tarjolla, mutta ei sitä viitsisi sielläkään koko kesää rampata, eikä etenkään pyörän kanssa.

Sen verran olen tuolla asialla jo pitkin internettiä liikkunut, että havaitsin Lontoossa ja tässä lähistöllä olevan äärettömän vähän triathloneja. Aquathloneja on useitakin ja myös duathloneja löytyy. Syyskuulle onkin Lontoon kaverin Heidin kanssa kaavailtu 5 - 20 - 5 km duathlonia täällä Lontoon Richmond Parkissa, ja ehkä jotain aquathloniakin voisin kokeilla. Mutta niinhän se vaan menee että triathlon on triathlon. Mulle yks parhaita juttuja on siinä just se uinti. Ja pyöräily. Juoksu ei varsinaisesti, mutta se on sitten se homman suola missä otetaan kunnolla naisesta mittaa. ;)

Suunnitelma tämän ongelman ratkasemiseksi voisi mennä osimmoilleen näin: etsin nyt asap käsiini tietoa paikallisista tapahtumista (paikalliset tri-lehdet auttanevat tässä --> lehtikiskalle siis!) otan google mapsin käteen ja valitsen sitten jonkun hyvän perusmatkan tapahtuman jostain hyvästä paikasta. Suunnittelen sitten muut kesän menot sen mukaan. Sen päätöksen jälkeen elän jälleen vain hetkessä. Mikäli hyvä mahdollisuus tulee vastaan, osallistun sitten ihan extempore johonkin toiseenkin. Vähän on nihkeää näin sanoa (mieli tekisi useampaankin ja mieli tekisi suunnitella), mutta tässä tilanteessa tuo nyt vaan taitaa olla paras ratkaisu. Itsepä olen tämän elämäntilanteen valinnut :)

Täydellistä.

Mitä kaikkiin muihin tavoitteisiin tulee, niin aion etsiä hyvät fasiliteetit treenaukseen kesän aikana, jotta viimeistään 2016 olen sitten puolimatkan kunnossa. Ensinnäkin nyt pitäisi saada se oma rakas Bianchi tänne Lontooseen ja toisekseen uskaltautua tuonne liikenteen sekaan sillä myös ajamaan. Sitten jotain avovesitreenipaikkoja pitäisi etsiä ja löytää myös! Tähän kyllä olen jo hieman taustatyötä tehnyt netin kautta ja hieman näin suomalaisena naurattaa että suurimmaksi osaksi nuo uintipaikat (lammet, järvet tms.) ovat maksullisia ja niissä on aukioloajat. Tosin rahaa vastaan ilmeisesti saa sitten myös jonkinsorttista uinninvalvontaa, mikä on tosi hyvä juttu etenkin niin kauan että löydä uintikaverin. Jostain syystä muuten Suomen mustavetiset järvet ei epäilytä ollenkaan niin paljon kuin nämä paikalliset, mutta se laitettakoon vaikka kulttuurishokin piikkiin. Lienevät turhia ennakkoluuloja, jotka tänä kesänä selätetään! Tuskinpa se Loch Nessin hirviö mua syö (etenkään Lontoossa :D) ja mahataudinhan voi saada vaikka Tampereen vesistä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Ai niin, lisäksi meinasin juosta cooperin ensimmäistä kertaa elämässäni ja sitten juosta sen uudestaan loppukesällä. Mutta sitten luin tämän elämänohjeen, ja sitä jään nyt vielä harkitsemaan.