Viikinsaaren ympäriuinti

Sunnuntai-aamuna väsytti ja kolotti eilinen juoksu, mutta onneksi tiedossa oli virkistävää uintia 2,1 km verran! Ensimmäisen kerran muistan kuulleeni Viikinsaaren ympäriuinnista Pirkan soudussa vuonna 2013, kun jotkut kokeneemmat kestävyysurheilijat tapahtumasta juttelivat (se oli silloin ehkä ollut juuri edellisenä päivänä, tai tulossa seuraavana päivänä). Silloin todettiin Elisan kanssa, että kuulostaapa hienolta (uida nyt jonkun saaren ympäri!) ja kyllä mekin sitten joskus kokeneina triatleetteina osallistutaan (kuukauden päästä oltiin silloin menossa Helsinki City Triathloniin, joka oli meidän molempien ensikosketus lajiin). Kolme vuotta tässä meni välissä ja kokemusta avovedestä on triathlonin myötä tosiaan tullut kartutettua. Tapahtuma oli kyllä mielessä, mutta aina edellisinä vuosina on ollut jotain päällekkäistä menoa. Nyt sitten pistin päivämäärän muistiin jo ajoissa, ja niinpä löydettiin itsemme sunnuntaina Laukontorilta kisapussia noutamasta.

"Suomen vanhin avovesiuintitapahtuma, Viikinsaaren ympäriuinti, järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1919. Tänä vuonna saari kierretään jo 79. kerran." - TaTu.fi

Avovesiuinti on yhtä aikaa todella hieno ja vähän jännittävä laji. Luonnonvesissä ei oikein tiedä mitä sieltä pohjasta tai ylipäänsä tummasta vedestä tulee vastaan. Perinteinen saunasta järveen pulahtaminen eroaa avovesiuinnista ainakin sillä, että sinne veteen on katseltava lasit päässä koko ajan (ja se katselu välillä tuntuu olevan too much information) ja toisekseen lähdettävä turvallisesta ja monesti läpikotaisin tutusta rannasta pidemmälle. Vaikka toisaalta meillä täällä Suomessa lienee vesistöjen suhteen turvallisimmat oltavat, kun vastaan ei koskaan tule haita, meduusoja, alligaattoreita, Loch Nessin merihirviötä ja harvemmin varmaan ruumiitakaan. :D Yhtäkkiä pohjasta vastaan nouseva jättimäinen kivi tai kasvoihin ja käsiin osuva vesikasvi kyllä siltikin yllättää ikävästi joka kerta, vaikkei ne mitään teekään, ja välillä mielikuvitus alkaa laukkamaan ja tekee omasta varjostakin parimetrisen hauen! Toki veteen liittyy muitakin uhkia kuin vedenalaiset hirviöt - mitä jos uupuu, kramppaa, tai tulee joku muu hätä kauempana rannasta. Kaikkien näiden uhkien (todellisten ja kuviteltujen) vuoksi en koskaan mene uimaan yksin, ja kaikkein mieluiten teen sen porukassa - säikähtääpä kalatkin varmemmin. :D Parhaimmillaan avovesiuinti mulle tällä hetkellä onkin hyvin organisoiduissa tapahtumissa, missä reitti on varmasti turvallinen, porukkaa riittää ympärillä polskimassa ja turvallisuus on taattu. 

Matkalla Viikinsaareen Hopealinjojen kyydissä istuimme molemmat hiljaa ja mietimme tulevaa. Ensinnäkin tiedossa oli pisin avovesiuinti molemmille tähän mennessä, mutta itse matkan lisäksi lisäjännitystä ainakin itselle toi tuo saaren kiertäminen kokonaan. Olosuhteethan voivat kai vaihdella aaltojen suhteen paljonkin saaren eri puolilla. Ja ihan uudenlainen kokemushan tuokin on, ajella ensin paatilla pitkälle pyhäjärveen, katsella ikkunasta lähestyvää saarta ja lopulta lähteä sitten uimaan sen ympäri.

Perille päästyämme seurasimme kylttejä pukuhuoneille ja saavuimme sopivasti juuri alkaneeseen infoon, jossa kerrottiin tapahtumasta yleisesti, esiteltiin joitakin uimareita ja painotettiin tulevan uinnin turvallisuutta. Kukaan uimari ei koskaan ole tilanteessa, että olisi yksin sanottiin, ja se tieto helpotti kyllä paljon. Melojat ja veneet olivat turvaamassa meidän matkaa, huolehtimassa ettei kukaan ajaudu ulapalle, uuvu tai myöskään jatka uimista ukkosen sattuessa. Mulla oli uimarin turvapoiju mukana, mutta nämä turvallisuusjärjestelyt kuullessani päätin että ne saavat riittää ja poiju sai tällä kertaa jäädä pukkariin. Turvallisuutta lisäsi toki myös se, että koko kierroksen ajan pysytellään suhteellisen lähellä rantaa. 

Ukkosen uhka oli tosiaan realistinen, ja vielä juuri ennen kisaa ihan kunnon ukkonen saatiinkin päälle. Vettä tuli jonkin aikaa kuin aisaa, ja ukkosen vuoksi starttia siirrettiin 10 minuutilla eteenpäin. Sen jälkeen lähdimme pukuhuoneilta yhtenä pitkänä uimapuku / märkäpukuletkana kohti Viikinsaaren uimarantaa, josta startti tapahtui.

Uimarit valmiina odottelemassa ukkosen väistymistä

Turvajoukot lähdössä vesille

Erikoista normaaliin avovesiuintikokemukseen verrattuna oli tällä kertaa lämmin vesi. Sitä on niin tottunut vähän irvistelemään kun varpaat osuu kylmään veteen, että +22 linnunmaito oli odottamaton ja erilainen, mutta erittäin toivottu uusi kokemus niille varpaille. Henki ei salpaantunut kylmästä vedessä, eikä siihen tarvinnut oikeastaan edes totutella. Melkein, melkein, olisi voinut uida ihan uikkareillakin, mutta ei kuitenkaan, kun se matkakin oli niin pitkä ja jännittävä ja märkäpuku suojaa kivasti jos hauki yrittää haukata kyljestä. :D

Siitä sitten muodostettiin rantaveteen jonkinsortin lähtörintama ja torven töräyksestä ponkaistiin liikkeelle. Mitään aikatavoitteita ei meillä ollut, mutta johonkin noin tuntiin ajattelin polskivani. Elisa meni aina vähän kovempaa, mutta ystävällisesti odotteli mua aina jonkin matkan jälkeen. Yhdessä kohtaa melojat varoittelivat kivistä, jotka tosiaan melkein hipoivat vatsaa uidessa, toisessa kohtaa meloja kehotti meitä rantaan päin, ja siitä palkkioksi saimme heti vesikasvin naamalle. :D Juuri niiden vesikasvien vuoksi ei huvittanut ottaa kaikkia mutkia tiukasti rannasta, joten haettiin jotain hyvää kompromissia. Yhteensä kolmeen vesikasviin törmäsin ihan koko matkalla, ja se on kyllä oikeasti vähän! 

Välillä vaan ihasteltiin maisemia ja nautiskeltiin. Tänne ei oltu tultu kisailemaan verenmaku suussa, ja turhaa se olisi ollutkin kun paremmat uimarit menivät jo kaukana. Vettä tihkutti hiljakseen, mikä oli vaan mukava lisä siihen tunnelmaan. Olin huomannut Viikinsaaren muodon vasta saamastamme pussukasta, ja mietin uinnin aikana että mitenköhän päin me sitä kierretään. Lopulta näkyviin tuli laiturit, jotka olivat itselleni nyt jo tuttu maamerkki. Isoon laituriin saapui Hopealinjojen paatti juuri kun olimme tulossa samalle kohtaa, ja niinpä melojat ohjasivat meidät laiturin ali. Sen jälkeen olikin enää "tuttu" pätkä maaliin, eli sama jonka olimme juuri maissa kävelleet. Matalan rannan vuoksi muutama poiju oli laitettu kierrettäväksi ulkokautta, ja sitten näkyikin jo maali.

Maalissa olin aikaan 57:06 eli tavoitellusti alle tuntiin. Rauhallisesti ja nautiskellen. :) Tuon tunnin aikana kerkesin kyllä omaa tekniikkaakin ajatella moneen kertaan, ja huomasin että etenkin vasen käsiveto falskaa aika paljon, ja voimaa pitäisi saada lisää molempiin käsiin. Liukukin voisi olla parempi ja varmasti paljon muutakin olisi parannettavana :) Täytyisi päästä taas johonkin hyvään uintitreeniporukkaan!

Me tyytyväiset uimarit kävelimme takaisin pukkareille yhtä kokemusta rikkaampina. Suihkun kautta siirryttiin pian Viikinsaaren ravintolaan brunssille, jonka olimme kaukaa viisaina ilmoittautumisen yhteydessä varanneet (uimarit saivat sen alennettuun hintaan). Nälkä oli huutava, kuten uinnin jälkeen aina, joten valmiiseen pöytään kelpasi astella.

Maalissa :) 

Oli kyllä kerrassaan mahtava kesäpäivä jälleen! Uusia kokemuksia ja itsensä voittamista ja luonnosta nauttimista. Vahva suositus Viikinsaaren ympäriuinnille! :) 

Paras kesä!

Huh hei kun tämä kesä tuntuu menevän hirvittävää vauhtia! Ollaan nyt ehditty asustaa Tampereella kolme ja puoli viikkoa, ja ehditty tekemään ja näkemään jo vaikka mitä. Kalenterissa on paljon kaikkea kivaa, ja sitten kun ei ole niin extemporekin on tullut nähtyä ystäviä ja tehtyä kivoja juttuja. Nyt siis pitkästä aikaa pikaiset kuulumiset tänne bloginkin puolelle :) 

Todellisuudessa ei olla Tampereella ehditty olemaan kuin noin puolet koko tästä ajasta. Muuten ollaan ehditty käymään Tallinnassa, Helsingissä, Lapualla, Ähtärissä ja Jyväskylässä (mainitakseni vain paikat jossa on oltu ihan yön yli). Kesään on kuulunut festareita, ystäviä, sporttailua, jätskiä, saunomista ja ihanaa Suomen luontoa - eli kaikkea sitä mitä kesältä olen odottanutkin. Lisäksi nuo pokemonit tuli yllättävänä ja hauskana extrana mukaan (oon ihan hurahtanu siihen) :D 

Uudet huudit. <3

Tääkin on Tampereelta!  

Aurinko, järvi, Bianchi. <3

Tampere tuntuu hieman autiolta Lontoon jälkeen, ja mä kyllä nautin. Kotiovelta noin reilun kilometrin päässä alkaa jo ihan oikea metsä, pyöräillä voi ilman kuolemanpelkoa ja järviä riittää tässä pitäjässä (ja naapuripitäjissä) mihin pulahtaa kesäpäivänä. Kangasalan järviin pääsinkin tutustumaan edellisviikolla avovesiuintikurssin merkeissä, ja oli ihan parasta aloittaa joka aamu klo 9 hyppäämällä järveen <3 Jos mulla ois uintiseuraa joka aamulle, niin tekisin siitä tavan samantien! 

Kun tämä Suomessa asuminen näin harvinaista herkkua meille on, niin ollaan koitettu elää ja mennä molemmat näitä viikkoja mentaliteetilla, että ilman päällekkäistä menoa tai painavaa syytä millekään tai kellekään ei sanota ei. On muuten aika toimiva mentaliteetti, tulee tehtyä hauskoja juttuja. :) Vaikka varsinaista lomaa ei ole, niin rentoja päiviä työn kannalta on tullut otettua kyllä useampikin. Kesä on kerran vuodessa vaan ja syksyllä täytyy jaksaa painaa taas täydellä höyryllä! 

Tampereen lenkkipolkuja <3

Aika on tosiaan hujahtanut ja tässä yks kaks yllättäen ollaan jo ihan Tampere Countryside Maratonin aatossa! Huomenna juostaan! Sen verran täytyy kyllä perua puheita edellisestä postauksesta, että vaihdoinkin puolimaratonin tuohon lyhyempään Myllyn lenkkiin (12km). 

Oikean jalan sääri meinaa vähän vihoitella juoksun aikana, ja siksi juoksulenkit on jääneet vähän vähiin viime viikkoina. Pari hyvää pitkistä olisi vielä tarvittu tähän alle ennen puolikasta, ja päädyin siihen että tähän kohtaan parempi fiilis on lähteä lyhyemmälle matkalle. Ajattelin lähteä matkaan rennon letkeästi nauttimaan kauniista kesäpäivästä, ilman mitään paineita enkoista tai tuskaisen pitkistä kilometreista :) Tuolla maalla alustan pitäisi olla kuitenkin asfalttia ystävällisempi jaloille, joten tapahtuma sopinee mun säärellekin hyvin. 

Tiistenjoki-Haapaskoki haastepyöräilyssä oli jo 914 nimeä ennen mua!  

Tuli pikku pyöräprobleema kun mustekala-kuminauha takertui ketjuihin ja pokemon ilmestyi Markuksen päähän :D 

Sporttiviikonloppu saa sunnuntaina vielä jatkoa, kun osallistumme Elisan kanssa vielä Viikinsaaren ympäriuintiin. Tästä tapahtumasta me ollaan puhuttu jo monta vuotta sitten, mutta aina sen kanssa päällekäin on osunut joku muu tapahtuma tai meno. Nyt vihdoin siis päästään nauttimaan tästäkin perinteikkäästä tapahtumasta! 

Viikinsaaressa ei ole tullut käytyä koskaan muutenkaan, joten nytpä tulee nähtyä se sitten kerralla joka suunnasta. :D Uinnin päätteeksi päästään nauttimaan saareen vielä brunssia, joten eipä pitäisi sunnuntainakaan täydellisestä kesäpäivästä paljon puuttua (jos mitään)! 

Aamun uintitreenit tehty, paras fiilis!

Uinnin jälkeen äkkiä välipalaa, kun nälkä on aina huutava! 

Ensi viikolla sporttailut saa jatkoa melontakurssilla, jolloin vuorostaan Markuksen kanssa pääsemme tutustumaan Näsijärveen, ja hieman eri perspektiivistä kuin uiden. Oon siitäkin niin innoissani! Tää on ihan paras kesä :) 

Ja Suomi on melko kiva vai mitä <3 

Penkkiurheilua ja vähän urheiluakin

Kesäiset terveiset Lontoosta! Viikonloppu tosin hujahti suomalaisten suosimassa etelänkohteessa, Tallinnassa. Aamulla kun peiliin katsoi, niin siltä näyttikin että etelänlomalla on oltu. Vietettiin paljon aikaa ulkona ja väritys on nyt sen mukainen. 

Hyde Parkin Serpentine -järvi ja sen uintialuetta

Monikaan ei varmasti voinut viime viikolla välttyä tiedolta että helteet otti valtaansa about koko Euroopan, kun ne kerran Suomeenkin asti löysivät. Lontoossakin paistateltiin parhaimmillaan +35 asteissa, hyvin tarkeni! Tällä viikolla porskutetaan maltillisemmissa luvuissa, yli hellerajojen kuitenkin. 

Viime keskiviikkona, kun juuri niistä huippuhelteistä saatiin "nauttia", lainasin naapurista Suomi-vierasta (kun ei ollut omaa saatavilla :D) ja istahdettiin valmiiksi viritettyyn Wimbledonin kisakatsomoon screenin ääreen naapuruston aukealle hurraamaan Jarkko Niemistä kohti voittoa. Noita screenejä täällä on vähän joka puolella ja samoin lukuisia ilmaisia aurinkotuoleja melkein missä vaan vähän nurmi vihertää. Pisteet Lontoolle siitä! Meillä kyllä ehkä se kisakatsomo meni vähän höpöttelyn puolelle, hyvin koko kisakatsomoa kuvaa kommenttini "siis ketä nää nyt on!?" kun siinä keskustelun aikana (ties kuinka kauan sitten) oli screenillä siirrytty seuraamaan täysin toista kenttää... :D Eikä se Jarkkokaan sitten voittanut, tosin se taisi valitettavan selvää olla jo etukäteen.

Tämän tiukan penkkiurheilun jälkeen lähdettiin Hyde Parkiin uimaan. Mun korviin ja silmiin on tähän asti kuulostanut tosi erikoiselta että siellä voi edes uida, mutta asiaa selvitettyäni se todella on mun lähin järvi päästä uimaan. Päätin antaa paikalle mahdollisuuden, ennakkoluuloista huolimatta. Sentään ihan mihin vaan ei voi mennä uimaan, vaan £4,80 sisäänpääsymaksulla pääsee Serpentine Lidoon. (Lido = yleisnimitys ulko-uimapaikalle, eli maauimala, järvi tai muu uintiin soveltuva paikka). Serpentine Lido on siis käytännössä poijurivistöllä rajattu noin 30 x 100 m alue järvestä, sekä itseasiassa yllättävänkin mukava muusta puistosta eristetty "biitsialue" (kylläkin nurmikkoa) johon suurin osa porukasta näköjään menee vain ottamaan aurinkoa. Sinne ei oikein paljon puiston yleisiltä alueilta näy, joten en ollut tosiaan tajunnut että tuollainen biitsikeidas löytyy keskeltä Hyde Parkia. Hyvien näköesteiden ansiosta siellä voi myös rauhassa ottaa aurinkoa bikineissä, ilman että sitä tarvii tehdä keskellä yleistä puistoaluetta kaiken kansan ihmeteltävänä.

Siellä mä asettelen laseja ja kohta mennään.

Niin sitten itse siihen mun mahtavaan uintisuoritukseen! Mä olin meistä ainut joka edes suunnitteli uimaan menoa ja mielessäni lähdin nyt vähintään kilsan uintia havittelemaan. Märkkäriä ei tullut siinä helteessä mieleenkään ottaa mukaan, mutta muuten olin tietenkin asianmukaisesti lakin ja lasien kanssa varustautunut, selvässä vähemmistössä siis olin niiden auringonpalvojien ja lilluttelijoiden seassa. Sovittiin että Erja sitten voi siitä rannalta laskea mun kierrokset. Se osoittautuikin sitten erittäin helpoksi tehtäväksi :D Heti kun laitoin naaman sinne veteen, mua alkoi yököttää se veden likaisuus ja hirvittää mitä sieltä tulee vastaan. Uintialueella seikkaili myös pari joutsenta joista toisen kohtasinkin melko läheltä (sopuisasti onneksi), niitäkin piti vähän päivystää. Eniten kuitenkin sen likaisen veden lisäksi ällötti pitkä heinä, jota tuntui olevan koko järvi täynnä. Oon yleensä suht ok jos vähän osuu käsiin heinää, mutta nyt tosiaan se oli yhtä heinää koko järvi. Muutamien kunnollisten käsivetojen jälkeen siis pää jäi lopullisesti pinnalle ja jatkoin mummorinnalla keskiportaille, eli sellainen 50m tuli uitua... :D Edelliseen postaukseen viitaten, ei edes nälkä ehtinyt tulemaan! Ja vesi muuten oli todella likaista, iho oli uikkarien alta ihan vihreä, yök! Eipä tullut tästä nyt mitään vakkaripaikkaa, vaikka sitä todella toivoinkin. Olisi ollut niin helppoa kun näin lähelle olisi voinut mennä uimaan! No, tulipa kokeiltua.

 

 

Tallinnassa tuuli niin paljon että lippis lensi päästä. Sain sen onneksi kiinni ruusupuskasta.

Torstaina sitten puolestaan lähdettiinkin jo kohti Tallinnaa. Perjantaina kävin starttaamassa viikonlopun vajaan tunnin juoksulenkillä rantaraittia pitkin, mutta sen jälkeen viikonlopun teema otti vallan kun loputkin porukasta alkoi saapua paikalle. Meitä oli iso mahtava 17 hengen porukka ja suuntana Öllesummer festarit. Aivan huippu viikonloppu ja tuota tapahtumaa voin suositella kyllä erittäin lämpimästi. :) 

Tallinnasta löytyi myös hipsteripyöräkauppa, Tallinnan hipsterikaupunginosasta Telliskivestä.

Sunnuntaina sitten saikin koko päivän jännittää taas penkkiurheilun parissa. Aidosti jännittää ja elää mukana, ihan eri juttu kuin jonkun Wimbledonin seuraaminen. Mä tosi harvoin (jos koskaan) fanitan ketään staroja tai huippu-urheilijoita, mutta sen sijaan mulla on muutamia tosielämän idoleita. Niitä mulle ehdottomasti ovat myös Ninni ja Soile, jotka vetäisivät sunnuntaina molemmat ensimmäistä kertaa täydenmatkan triathlonin, siis 3,8 km uintia, 180 km pyöräilyä ja 42 km juoksua. Ja hieman lisähaastetta toi noin 40 C helle. Aivan kreisiä, huh huh! 

Tulospalvelua tuli päivitettyä aamupalapöydästä lähtien pitkin päivää, aina siihen asti että saavuttiin takaisin Lontooseen ja päästiin kotiin. Koko päivä siinä touhussa siis tosiaankin menee! Mahtavasti molemmat naiset pääsivät maaliin ja nyt odotellaan kisaraportteja luettavaksi! :) Mukana taisi olla yhteensä noin 100 suomalaista, mutta nämä kaksi ovat sellaisia joiden matkaa olen seurannut pidemmän aikaa ja jännittänyt mukana jo pitkin kevättä. Entisiä ihan tavallisia naisia, nykyisiä Ironmaneja! Ehkä minäkin joskus lähden samaan hulluuteen mukaan, vaikka tällä hetkellä jo yksin siinä maratonissa on ihan tarpeeksi palaa kakkua meikäläiselle...

Miksi uinnissa tulee kauhea nälkä?

Olin tuossa tiistaina hyödyntämässä viimeistä päivää voimassa olevaa salikorttiani salilla ja sen jälkeen (nyt ensimmäistä kertaa) pulahdin treenin jälkeen myös salin uima-altaaseen vartiksi. Noin kymmenen minuutin pulikoinnin jälkeen mulle iski niin kova nälkä, että huh. Se saikin oikein tosissaan pohtimaan, mikä siinä uinnissa on kun sen jälkeen (tai pahimmillaan uinnin aikana) on aina ihan tajuton nälkä. Olen toki tämän ilmiön havainnut aiemminkin. Viime vuonna kun kävin säännöllisesti uimassa tiistaisin, loppuillan kuvio toistui aina samalla kaavalla; sudennälkäisenä kotiin, kaapista jotain helppoa ja nopeaa ja äkkiä ja siitä noin tunnin päästä nukahdin sohvalle. Ja auta armias jos siellä kaapissa ei ollutkaan mitään! (kyllä muuten alkoi olemaan kun kerran tuon virheen teki)

Muissa treeneissä en ole vastaavaa nälkäreaktiota kokenut. Joskus pitkällä pyörälenkillä voi tulla nälkä, juostessa ja salilla ei juuri koskaan ja etenkin juoksun jälkeen muutenkin menee hetki ennen kuin edes haluaa syödä. 

Miksi siis uinnissa tulee aina niin kamala nälkä?

Googlella ensin löytyi paljon perusteluita siitä että uinti on hyvin kokonaisvaltaista ja kuluttavaa liikuntaa, jossa palaa paljon energiaa. No joo, totta varmasti sekin, mutta niin on moni muukin laji kuluttavaa, eikä niissä tule samalla tavalla nälkä. Ilmeisesti tutkijatkaan eivät ihan täydellä varmuudella osaa varsinaista syytä tälle kertoa, mutta löysin pari varteenotettavaa teoriaa: 

Ensimmäinen lähde* selitti että viileässä vedessä keho menettää lämpöä ja saa ihon verisuonet supistumaan. Tämä puolestaan estää tiettyjen hormonien vapautumisen, jotka normaalisti estävät näläntunnetta liikunnan aikana ja heti sen jälkeen. Myös veden lämpötila vaikuttaa; saman tutkimuksen mukaan viileässä vedessä uineet söivät jopa 44% enemmän kaloreita treenin jälkeen kuin lämpöisessä vedessä uineet.

Toinen lähde** esitti teorian, jossa viileä vesi (20 C ja sitä viileämpi) laukaisee nälkäreaktion, koska aivot eivät ymmärrä että kyseessä on väliaikainen tilanne vaan yllättävästä kylmyydestä johtuen ohjaavat kehon rasvat varastoon, eristämään kroppaa kylmältä. Kun rasvoja tarvitaan muualla, kroppa luulee tarvitsevansa lisää polttoainetta ja viestittää sen näläntunteella.

Painonsa vartijoille siis huomautuksena, että uinnin kanssa kannattaa tuo ravitsemus suunnitella huolella. Yllämainituista syistä tuo veden aiheuttama näläntunne on hieman valheellinen, etenkin jos se on luokkaa "voisin syödä hevosen!". Vaikka toki uinnissa myös kaloreita kuluu, ei ihan sen hevosen verran. :) Vartin juoksu, reipas kävely, pyöräily tai sauna välittömästi uinnin jälkeen saattavat toimia nälän hillitsemiseen, koska ne lämmittävät kehoa ja etenkin juoksu vapauttaa nälkää hillitseviä hormoneita. Uimakassissa kulkeva välipala välittömästi uinnin jälkeen nautittuna vähentää myös tarvetta mennä grillin kautta kotiin. :)

Olipa hyvä että nyt tämäkin selvisi! Ihan uskottavalta kuulostaa mun mielestä molemmat teoriat, olkoon absoluuttinen totuus sitten jommassa kummassa tai jossain niiden välillä tai yhteisvaikutuksessa. Onko kukaan muu pohtinut asiaa? Se on välillä tosi ärsyttävää kun kymmenen minuutin jälkeen altaassa iskee huutava nälkä :D

* Fitness magazine, February 2006, ref. Rudy Dressendorfer, PhD, an adjunct professor at the University of Alberta's Human Performance Laboratory in Edmonton.

**Trainingpeaks blog, 2012, ref. Russell RR, Willis KS, Ravussin E, & Larson-Meyer ED. (2009). Effects of endurance running and dietary fat on cirbulating ghrelin and peptide YY. J Sports Sci Med. 8(4):574-583.

Palautumista ja valmistautumista

Jospa sitä hetkeksi ehtisi koneen ääreen ja vähän päivittämään kuulumisia. Siirryin sunnuntaina nuolemaan haavojani ja palautumaan HHM:ltä kotikonnuille pohjanmaalle, ja huomenna lähden sitten taas kohti seuraavaa tukikohtaani Tamperetta. Lauantaina olisi sitten edessä triathlon-kauden avaus Himoksella! Välillä vähän jänskättää mutta pääosin ei. Ehkä pitäisi vähän enemmänkin!

Olen tässä ihan itsekseni ilman viisaampien tukea pohtinut millä suhteella sitä palauttelisi ja miten tässä valmistautuisi lautantaihin. Päädyin siihen että nyt mennään melko rennosti tämä viikko, koska kunnon kannalta juurikaan mitään ei ole tehtävissä enää ja vaikka lauantaina lähdenkin ensisijaisesti vain nauttimaan menosta enkä verissäpäin taistelemaan voitosta, niin turha sinne on kuitenkaan väsyneillä jaloillakaan lähteä. Ensimmäiset päivät otin puolimaratonin jälkeen ihan kunnolla iisisti. Sitten tiistai meni Kaks kättä ja Black&Decker -merkeissä, keskiviikko maalisudin kanssa. Hannan Verstas oli vauhdissa kun pääsin entisöimään vanhaa pirttikalustoa! Yllättävän fyysistä hommaa muuten, etenkin tuo hiominen. 

Rakas Pelagoni, nyt tiemme erkanivat.

Keskiviikkona sitten ajattelin edes vähän aktivoitua ihan kuntoilumielessäkin. Mulla oli viimeistä iltaa oma vanha Pelago käytettävissä, joten lähdin sillä jäähyväisajelulle uhmaamaan tuulista säätä. Lähdin sen verran suojaisasta paikasta liikkeelle, että tuulen todellinen luonne kävi ilmi vasta kun olin liikkeellä. Aluksi puskin vastatuuleen raivopäisesti, mutta sen jälkeen kun reitti kääntyi sen verran että siitä tuli sivuttainen tuuli ja meinasin oikeasti pari kertaa jo päätyä ojaan koko nainen, niin päätin jättää sen homman kesken. Kotiapäin tultiinkin sitten hippulat vinkuen reippaassa myötätuulessa. Kotoa jatkoin lentävällä jatkumolla suoraan juoksemaan, kun oli lenkkaritkin sopivasti jo jalassa. Sen verran juoksin että totesin sen jälleen kerran olevan ihan kamalaa noin pyöräilyn päälle. Lyhyeksi jäi siis koko pyrähdys kokonaisuudessaankin, mutta tulipa edes vähän hermotettua jalkoja launtain koitokseen :D 

Tänään olikin viikon parasta treeniantia edessä, kun sain paikallista seuraa avovesikauden korkkaamiseen. Mähän en ollut ollenkaan muistanut / tajunnut että Suomessa on näin kylmä ja kun Ninni kirjoitti viime viikon loppupuolella että Seinäjoen Tanelinlammessa on +11 asteista vettä, niin olin vähän että huhheijaa... Onneksi se sentään nyt oli ehkä vähän lämpimämpää! 

Uimaan lähdössä! Kuvasta kiitos Ninnille

Oltiin siis sovittu uintitärskyt Ninnin kanssa tälle päivää tuonne Tanelinlammelle, mikä oli tosi hyvä koska uintiseuraa ei koskaan ole liikaa tarjolla ja minä taas en yksin uimaan mene, ellei sitten ole muuten tosi vilkas uintipaikka. Nyt kun oli vielä tuollaista itseä kovatasoisempaa seuraa tarjolla (Ninnillä on kolmen viikon päästä edessä ensimmäinen täysmatka, kääks!), niin tuli uituakin oikeasti eikä vain lilluteltua. Tarjettiin jopa 40 minuuttia siellä hyisessä vedessä olemaan, ja mun mittari näytti sen jälkeen 1,34 km. Sen jälkeen kyllä riittikin, kädet oli melkosen kohmeessa jo. 

Mullahan oli eka jännitys siinä meneekö märkkäri vielä päälle (testasin sen kotona aamulla, meni se!) ja sen jälkeen vähän mietitytti muistaako sitä enää ollenkaan mistä tässä olikaan kysymys. Viimeksi olen tainnut uida avovedessä märkkärillä heinäkuussa Voimarinteen triathlonilla, joten molemmat mietinnät olivat aiheellisia! No onneksi itse uintikin meni ihan hyvin, ei suurempia pakokauhuja ja välillä sai aika hyvinkin tahdista kiinni. Mun mielestä tuossa avovesiuinnissa on vaan jotain sellaista lapsuuden riemua. Ehkä se on se olotila mikä valtaa tuon uinnin jälkeen ja sitä että nyt viihtyy samanlaisia aikoja vedessä kuin joskus lapsena. Vaikka veteen mennessä tänään sanoin että on tää hullun hommaa, niin nyt sanon että hauskaa touhua se on! :)

Vähän uimalakkirajaa todisteena että uitu on!

Lopussa alkoi selvästi uinti olemaan toispuoleista, vasemmalle vinnasi ja pahasti. Onneksi launtaina on edessä vain 750 m :) Välillä myös päästä huippasi ja paljonkin, mikä ei tietenkään haittaa kun on vedessä - siellä on todella vaikea kaatua. Samaa vikaa oli kuitenkin myös viime vuonna Voimarinteellä perusmatkan 1500 m uinnin jälkeen, kun pyörävaihtoa kohti askeleet oli yhtä siksakkia. En tiedä keikunko mä liikaa siellä vedessä että tulen siitä merisairaaksi vai onko se vaan sitä että kaikki veri pakkautuu päähän kylmän veden ja enemmän töitä tekevän yläkropan ansiosta?  

Uinnin suhteen lähden kuitenkin erittäin hyvillä mielin nyt kohti lauantaita, pyöräilynkin kanssa on positiiviset aatokset ja juoksu - se nyt vaan aina on se pakollinen paha siellä lopussa :D. Eiköhän sitä kuitenkin taas maaliin pääse, eri asia millä ajalla! Nyt ei käsittääkseni pitäisi olla kovin ruuhkainen lähtökään, joten en odota pahaa painia startissa. Huomenna kun en ehdi treenailemaan, niin näillä mennään! Onneksi sääennuste näyttää edes mukavasti plussaa lauantaille, jospa siellä ihan tarkenisi topilla ja shortseilla niinkun normaalisti tässä lajissa on tarkoitus tarjeta! Koputan puuta.