Näsijärven aalloilla - melonnan aloittelijailta

Keskiviikkona oli vuorossa vielä aloittelijailta, eli melontaretki joka organisoitiin juuri meitä peruskurssilaisia varten. Porukkaa tuli myös aiemmilta kursseilta ja toisaalta kaikki meidän kurssilaiset eivät osallistuneet, joten porukka oli vähän eri kuin aiemmin. Ohjausta ei varsinaisesti ollut ohjelmassa, mutta toki sitäkin halutessaan sai asiantuntevilta ohjaajilta kysyttäessä. Esimerkiksi kajakin valintaan sain kysyessäni vinkkiä, sillä edellispäivän kajakki oli jo jollekin muulle varattu. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut uudelle ohjaajalle esittää osaamiseni vähän enemmän vähätellen, sillä ainakin omalla perstuntumalla sanoisin että sain jälleen astetta kiikkerämmän menopelin.

Itsellä tuo melontareissu alkoikin varsin hupaisasti, kun kajakkiin kiivetessä tapahtui se pelätyin, eli kiepsahdin suoraan ympäri jorpakkoon :D No, vesi ja ilma oli onneksi edelleen molemmat lämpimiä, joten ei muutakun ylös ja märillä vaatteilla suoraan uuteen - toisella kertaa onnistuneeseen - yritykseen päästä kajakkiin. Koko kommellus lähinnä nauratti ja ehkä ihan vähän hävettikin. Ainakin sain kaikkien ohjaajien huomion ja vinkkejä tuli hetken aikaa kolmesta suunnasta :D

Sää vaikutti Vihurin rannasta katsottuna todella ihanteelliselta, ja koska lähes kaikki olivat käyneet idän suunnalla eilispäivän saaressa, päätettiin lähteä länteen kohti Siilinkarin majakkaa ja Särkänniemen rantaa. Ei tarvinnut kauas edetä kun kävi selväksi että aallot oli paljon eilistä isompia. Keskityin alusta asti niin paljon pystyssä pysymiseen, että mun piti vieruskaverilta kysyä mahtaako kajakissani olla evää kun se tuntuu niin huteralta - en siis halunnut sen vertaa laskea katsettani tulevista aalloista. Evä löytyi, ja se vähän tasasi menoa, mutta ilo oli hetkellistä aaltojen aina vaan pahentuessa. Ei ne nyt siis mitään hyökyaaltoja olleet, mutta kuten peruskurssilla oli sanottu, jos näsijärvellä tulee vaahtopäitä niin aloittelijaa saattaa jännittää. Voin sanoa että kyllä jännitti! Ja etenkin kun huomasin että kärki lähtee rannan tuntumasta kohti ulappaa teki mieli huutaa perään että MIKSI, älkää nyt hullut sinne menkö! Sinne mentiin kuitenkin.

Kohtisuoraan tulleet vasta-aallot olisi ollut edes vähän helpommin hanskattavissa kuin sivuaallot. Hetkessä tajusin mitä kohti oltiin menossa, kun Siilinkari häämötti kaukana edessä. Pelotti ja hirvitti, mutta siinä tilanteessa ei olisi itku auttanut. Oli vain keskityttävä 100% omaan tekemiseen. "Kun tulee aaltoja, on parempi meloa" - sen muistin kurssilta. Ja niinpä minä meloin. Tiesin että meloin liikaa käsivoimin vaikka selkälihaksia pitäisi käyttää, mutta tärkeintä oli mielestäni nyt vaan meloa eteenpäin jotenkin. Ja pysyä pystyssä!

Pidin kokoajan kärkiohjaajan silmäkulmassani etuviistossa, mutta kenestäkään muusta en tiennyt mitään - en vilkuillut sivuille yhtään. Aallot olivat rikkinäisiä, ja niitten suunta vaihteli myös. Jossain kohtaa pääsin puhe-etäisyydelle ohjaajasta, ja kyselin toiveikkaana mahtaako Siilinkari tarjota mitään suojaa. Semmosta piti olla luvassa. Minä, kärjen vetäjä ja yksi kolmas kaveri saavuttiin ensimmäisenä Siilinkarille. Suojaa oli hieman, aallot olivat selkeästi pienempiä Siilinkarin välittömässä läheisyydessä, mutta tuuli oli niin kova, että paikallaan pysyminen oli mahdotonta. Vähän kauhuissani kyselinkin että kauanko me tässä muita odotellaan. Eikö nyt olisi parasta vaan meloa meloa ja meloa, ajattelin. No, helpotusta odotteluun tuli lautasta, jonka muodostimme ottamalla kaverin kajakista kiinni. Siinä sai hetken rentoutua ja keinua rauhassa aaltojen mukaan - lauttamuodostelmassa on käytännössä mahdotonta kaatua. Seuraava jännittävä juttu olikin poistua lauttamuodostelmasta. Kyllä se yksinäinen kajakki tuntuikin hetken niin kiikkerältä! Olin niin kieli keskellä suuta, että koko kieli puutui ja sitä alkoi kihelmöimään :D

Särkänniemi oli onneksi suht lähellä, ja Siilinkarilta suunnattiin suoraan sitä kohti. Rannan tuntumassa aallot luonnollisestikin alkoi hellittää (tuulen suunta oli sieltä särkästä päin) ja ihan rannassa saattoi sanoa olevan jopa melko tyyntä. Huuuh. Siinä kun vähän alkoi rentoutumaan (tässä kohtaa oltiin oltu noin tunti vesillä), tajusin että mun jalkatuet on eri pituudella. Istuin siellä ihan kankku vinossa :D Toinen jalka oli koukussa, toinen ihan suorana. Enkä tosiaan ollut asiaa aiemmin huomannut! Sitä en tiedä olisiko käynyt niin, että aalloissa puristin niin kovaa jaloilla, että olisin onnistunut ponkimaan toisen tuen kauemmas, tai sitten ne jäi huonosti alunperinkin, vaikka mielestäni ne säädin kuntoon. Ehkä toinen poljin ei mennyt lukkoon kunnolla niitä sääessäni. No, enää ei ollut niin valtavan pitkä matka takaisin vajalle, että olisin alkanut polkimia säätää, vaikka ohjaaja sitä kysyikin että onko tarvetta. Suoraan sanottuna en ymmärtänyt miten ihmeessä se siinä vesillä edes onnistuisi :D

Nyt kun palattiin rantoja pitkin myötätuuleen ja hieman tyynempiin myötäaaltoihin takaisin, niin ehdin miettiä tuota nyt jo melkein kramppaavaa pakaraa. Olosuhteet muuten alkoivat olla nyt ihan miellyttävät. Jossain kohtaa puhuin että nyt kun mulla on jo märät vaatteet, niin voisin aivan hyvin ottaa vielä yhdet pelastautumistreenit, mutta perille päästyäni totesin että mun jalat on jo niin jumissa että pahimmillaan reväytän vaan jonkun paikan kun riuhdon itseäni takaisin kajakkiin. Niinpä siirryin ihan suoraan laiturille ilman enempiä molskahduksia - tahallisia tai tahattomia! :) 

Vaikka keskiviikon kokemus sisälsi alkukippauksen järveen ja todella pelottavia aaltoja, niin nehän vaan tekevät tästäkin lajista elämää suurempaa. Ja hyvähän nämä kokemukset oli saada vyön alle osaavassa ja turvallisessa seurassa!

Jäin myös miettimään miksi se kaatuminen pelotti niin paljon. Onhan mulla erittäin hyvä uimataito ja pelastautuakin osaan takaisin kyytiin. Ja ne märät vaatteetkin olisi ollut jo valmiiksi. Ei siinä kovin pahasti olisi käynyt. Mutta mukavampihan se oli pysyä pystyssä :)

Muistoksi reissusta sain sääreen ihan kuhmu-mustelman, ilmeisesti siinä alkukippauksen yhteydessä sen onnistuin johonkin lyömään. Siinä nyt ei sinänsä ole mitään uutta, saan tosi herkästi mustelmia ja yleensä mulla ei ole mitään käsitystä mistä mikäkin on tullut. Johtunee osittain myös siitä että mukiloin itseäni ihan jatkuvasti kaiken maailman kulmiin ja ovenkarmeihin ja muihin vastaaviin esteisiin joita tielleni tulee :D Tälläkin mustelmalla on jo monta kaveria pelkästään jaloissa...

Seuraavaksi voisin mennä melomaan vähän vakaammalla kajakilla ja vähän tyynemmällä säällä. Mutta seuraavaa kertaa jo odotan! <3 

Melonnan perusteet haltuun

Viime aikoina elämä on ollut yhtä mahtavuutta. Sporttiviikonloppu sai jatkoa heti alkuviikosta kolme päivää kestäneellä melonnan peruskurssilla Tampereen Vihurilla. Niin parasta että huh!

Mä joskus viime syksynä tai talvena taisin listata blogiinkin mitä odotan tältä kesältä, ja yksi niistä asioista oli melonta. Otinkin sen ihan asiakseni, ja suostuttelin Markuksenkin mukaan Vihurin kurssille. Ne on sen verran suosittuja, että ilmoittautua pitää jo alkukesästä.

Oon melonnasta haaveillut jo pitkään, ja muutaman kerran oon sitä tähänkin mennessä jo päässyt kokeilemaan. Rantalomakohteissa ollaan pari kertaa joku "kajakki" vuokrattu, mutta niitä muovileluja ei voi samaksi lajiksi lukea. Yleensä ne reissut onkin lähinnä olleet semmosta säätämistä lähivesissä, kun mihinkään pidemmälle ei uskalla lähteä eikä semmonen tylppä muovilelu missä istutaankin ihan hankalasti painopisteen jäädessä tosi korkealle lähde kovin lennokkaaseen liukuun vaikka onnistuttaisiinkin synkronoimaan melonta samaan tahtiin. Uskoni lajin hienouteen olen saanut Elisan mökillä, jossa olen päässyt pari kertaa tyynessä meressä lipumaan ihan oikealla, yksin istuttavalla kajakilla (sekä kaikista niistä toinen toistaan hienommista kuvista joita välillä tulee instagramissa vastaan - semmonen missä on tyyni peilipinta ja kajakin kärki ja joku hieno maisema you know). Käytännössä kokemukseni melonnasta oli kuitenkin hyvin rajallinen, joten peruskurssi oli selkeä valinta.

Vihurin vaja on kätevästi parin kilometrin päässä meiltä, joten maanantaina hurautettiin tästä pyörällä ja Markus juosten hetkessä paikalle. Ryhmä - kuten kaikki muutkin Vihurin peruskurssin ryhmät - oli täyteen buukattu, ja meitä oli 12 innokasta oppilasta. Alkuun esittäydyttiin itse kukin ja käytiin läpi päivän ohjelmaa. Varsinaisen opetuksen alkaessa jakaannuttiin kolmeen pienempään ryhmään, jotka kiersivät ohjaajalta toiselle. Itse aloitin ryhmästä jossa valikoitiin itselle sopiva mela, opittiin meloista noin ylipäänsä ja siirryttiin ulos kuivaharjoittelemaan melontatekniikkaa ja -kikkoja. Sitten siirryin ryhmään jossa kerrottiin enemmän Vihurin toiminnasta, tiloista, mitä se voisi meille melojille tarjota ja niin edelleen. Viimeisenä meidän ryhmä pääsi sitten vihdoin valikoimaan kajakkia päivän treeniin. Itse varasin kärppänä kajakin, jota kuvailtiin hyvin vakaaksi ja helpoksi, ja sitä se kyllä osoitti olevansakin! Tämän kierroksen jälkeen siis kaikille oli valikoitu kajakki, sovitettu jalkatuet oikealle etäisyydelle, mittailtu oikean pituinen mela, opittu teoriassa ja kuivalla maalla mitä sillä pitäisi tehdä, ja oli aika siirtyä laiturille.

Ennen kajakkiin pääsyä meidät istuttettiin vielä kaikki laiturille, ja testattiin melontaa ihan vesikontaktilla. Kajakkiin siirtyminen laiturilta ei ole ihan läpihuutojuttu, joten seuraavaksi opiskeltiin siihen oikeaoppista tekniikkaa ohjaajan näyttäessä mallia. Lopulta päästiin vesille itsekin! Kaikki pääsivät kunnialla kajakkinsa kyytiin ja päästiin treenailemaan oppeja käytännössä. Mun kajakki oli vakaa niinkuin luvattu, ja sillä oli hyvä treenata vartalonkiertoa ja kikkailla muutenkin. Oli aivan mahtavaa, vaikka pysyteltiinkin pääosin vain Vihurin rannassa aallonmurtajan takana. Muutama kerta kierrettiin aallonmurtajan ympäri, ja mun sieluni olisi huutanut jo pidemmälle! :D Maanantain lopussa oli kuitenkin edessä vielä kurssin jännittävin osuus. Kaatuminen ja pelastautuminen takaisin omaan kajakkiin!

Sen suhteen meillä oli paras kurssiajankohta, että vedet on nyt oikeasti lämpöisiä. +22 taisi olla Vihurin lämpömittarissa veden asteet. Ensin seurattiin erilaisia tapoja pelastautua - ylätukea, eskimoa, keulatuella avustettu nouseminen ja näiden lisäksi helpommat tavat pelastautua kaverin avustamana, joita päästiin itsekin harjoittelemaan. Toki kaikkea olisi saanut kokeilla, mutta kaikki taisi nyt pysyä siinä helpoimmassa.

Vaikka vesi oli lämmintä, niin silti oli jännittävää tahallaan kaatua kajakilla :D Pari kertaa siinä jo henkäisin happea sisään, mutta jäinkin pystyyn hekottelemaan. No, lopulta päädyin kumoon minäkin. Markus oli mun pelastaja, ja tiimityö pelasi ohjaajan vinkeillä lopulta oikeinkin hyvin. Niin vaikealta kun se olikin näyttänyt, niin kyllä, minäkin pääsin takaisin sinne kajakin kyytiin, josta oli vieläpä saatu vedetkin tyhjättyä. Seuraavaksi oli Markuksen vuoro kaatua, ja tiimityö pelasi siihenkin suuntaan ja myös Markus saatiin takaisin tyhjättyyn kajakkiin. Mahtavaa :D Näitten treenien jälkeen sai suoraan siirtyä sisälle ja vaihtaa kuivat vaatteet päälle. Lopuksi siistittiin kajakit kuntoon, vietiin omille paikoilleen ja päivä 1 oli siinä.

Tiistaina meidän olikin määrä toteuttaa omatoimisesti eilen oppimamme alkujärjesteltyt - etsiä sopiva kajakki ja mela, kajakin oma aukkopeitto, sopivat melontaliivit, kirjata itsensä vajan reissuvihkoon retkelle, ja siirtyä kaikkine kamppeineen rantaan odottamaan lähtölupaa. Itse olin saanut maanantain otteiden perusteella suosituksen siirtyä astetta vaativampaan kajakkiin, ja tällä kertaa alla olikin lasikuituinen menopeli. Kiikkerämmältä se heti tuntuikin, ja tuntui pyörivän ihan miten sattuu vaikka suoraan yritin. Sitten mulle vinkattiinkin että kyseisessä mallissa on evä eli vähän niinkun peräsin, joka tasapainottaa menoa. Johan alkoi suunta pysyä kurssissa kun sen laskin. Suunnattiin koko porukalla kohti parin kilometrin päässä olevaa saarta. Sää oli menomatkalla vielä upea, lyhythihaisella t-paidallakin tuli lämmin.

Rantauduttiin saareen, ja olin vähän kateellinen muovikajakkisille, jotka saivat porhaltaa pohjaa säälimättä suoraan rantahiekalle. Me lasikuitutyypit jouduttiin ottaa huomattavasti tarkemmin, vaikka hyvin sekin sujui kun ilma ja etenkin vesi oli lämmin, eikä haitannut rantautua helpolla tyylillä siten että nilkat menee suoraan veteen. Saaressa syötiin eväitä, osa paistoi makkaraa ja kahviakin oli tarjolla.

Katseltiin että sieltä on aika komea sadepilvi tulossa kohti, ja sieltähän se lopulta tulikin ryminällä. Vettä tuli taas jonkin aikaa kuin aisaa, ja ukkostikin. Varsinaista sateensuojaa ei saaressa ollut, paitsi puita tietysti. Aika hyvin siinä ehti kastumaan :D Hyvä kuitenkin että oltiin ukkosen aikaan saaressa, eikä vesillä (mikä ei tokikaan ollut silkkaa sattumaa, vaan ukkosvahdeista seurattuna tehty suunnitelma). Eipä nuo ukkoset onneksi kauaa päällä pysy, ja pian päästiinkin pakkailemaan kamoja takaisin kajakkeihin ja tekemään lähtöä. Menomatkalla olleet pienet aallot olivat laantuneet ihan loiviksi laineiksi ja maisema oli vaan niiin kaunis. Edelleen tihkutti vettä, mutta se ei haitannut. Siinä huikkasinkin vierustoverille että no nyt on elämä mallillaan. Mä nautin niin paljon! Ihan sama vaikka lippis nokkui vettä niin paljon että kajakkia kuivatessa vesi tuntui vaan lisääntyvän.

Tuo kuuro oli jo menossa

Tuo kuuro sen sijaan vasta tulossa. Säänvaihtelut kiteytyy tähän kuvaan hyvin ja näsinneulakin siellä pilkottaa :) 

Paluumatka Vihurin rantaan oli leppoisa ja kiva. Kajakistakin pääsin oikein mallikkaasti laiturille ilman kenenkään tukea, jes! :) Kun kajakit oli saatu sen verran kuivaksi kuin tuossa säässä oli mahdollista ja siirrettyä omille paikoilleen, oli aika siirtyä vajan yläkertaan loppuyhteenvetoon ja EPP-1 korttien jakotilaisuuteen. Kurssi oli kaikkien osalta nyt onnistuneesti suoritettu, ja tuolla kortilla voimme tästedes todistaa melontaosaamisemme jos semmosta jossain kajakkivuokraamossa (esim ulkomailla) vaaditaan.

Kotona muistin yhtäkkiä ennen nukkumaanmenoa, että unohdimme kirjata reissuvihkoon itsemme palanneiksi. Veikkaan että emme tosiaan olleet ainoita, sillä asiasta ei kukaan maininnut mitään. Päätin luottaa siihen että osaavat ohjaajamme kyllä muistivat tsekata kaikki palanneiksi jotka eivät sitä itse muistaneet, ettei kukaan lähtenyt etsimään meitä. Hyvä opetus sinänsä tuokin, muistinpa sitten seuraavana päivänä! :)

Kurssi tosiaan oli kaksipäiväinen, mutta halukkaat saivat osallistua keskiviikkona vielä aloittelijoiden iltaan. Minä tottakai osallistuin, mutta siitä lisää huomenna! :)