lauantai 25. huhtikuuta 2015

Simma sommarform

Onpas ollut yhtäkkiä hektistä tämä mun elämä. Aamulla lähden töihin ja illalla kymmenen jälkeen palaan takaisin. Eilen tulin suoraan töiden jälkeen junalla Lapualle ja päivälle tuli jälleen mittaa melkein saman verran. Onneksi nuo junat ja lentokoneet on sentään mulle oivia nukkumapaikkoja :)

Torstaina ehdin vähän aikatauluja sumplimalla uimaan ja pääsin pitkästä aikaa Mäkelänrinteeseen! Mäkelänrinteessä on todella hyvät radat ja muutkin tilat, ja sen kyllä huomaa uimarien määrässä. Tosin taitaa Suomessa moni muukin uimahalli olla ruuhkaisa ilta-aikoina? Itse olin tällä kertaa liikkeellä myöhään, niin että altaassa olin vasta vähän kahdeksan jälkeen kun uintiaikaa on puoli kymmeneen. Aluksi olikin tosi ruuhkaisaa, ja meno pakkautui jonoiksi monta kertaa. Väki kuitenkin siinä ajan myötä väheni ihan niinkuin olin arvellutkin, ja viimeiset puoli tuntia sain aika rauhassa uiskennella. Vaikka vähän ruuhkaa olikin, oli kuitenkin niin mahtavaa olla Suomessa uimahallissa! Minä joka normaalisti ärsyynnyn hetkessä tuollaisesta ruuhka-uinnista, olin vain onnellinen kun kaikki on niin tuttua ja turvallista. En tehnyt mitään erikoista treeniä, kunhan uiskentelin omaan tahtiin (tai alussa ruuhkan tahtiin) tunnin verran, pääosin vaparia. Ja lopuksi tietenkin saunaan! Ah <3

Mä oon Lontoossa käynyt parissa eri uimahallissa, uudella ja upealla Olympic Parkin Aquatic Centerillä sekä kotini lähellä urheiluhallilla, jossa tri-seurani uintitreenit pidetään. Nämä uudet uimahallikokemukset on jollain tapaa vähän ahdistaneet, kun olen ollut vähän pihalla kuinka siellä pitäisi toimia. Uimahallissa tuollainen kulttuurishokki vielä korostuu, kun ollaan aika vähissä vaatteissa, eikä oikein tiedä ensimmäisellä kerralla mikä on maan tapa toimia. Ainahan sitä ulkomailla ihmetellään kuinka me suomalaiset vaan saunotaan alasti keskenämme, eikä mulla ainakaan ole mitään halua tai tarvetta turhaan shokeerata paikallisia.

Ensimmäinen uimahallikokemukseni Lontoosta on tuolta pari vuotta sitten rakennetusta olympialaisten kisahallista. Aquatic Center on kyllä tosi hieno ja uusi ja mahtava. Ratoja riittää reilusti, kun kisa- ja harjoitusaltaat on erikseen ja luonnonvalo pääsee korkeassa aaltoilevassa rakennuksessa mahtavasti esille. Muistaakseni sain siellä käydessäni melkein koko ajaksi oman 50m radan. Luksusta!! Se on ihan kokemuksen arvoinen paikka, joten kaikille uimareille voin tuota paikkaa suositella, mikäli on Lontooseen käyntiä tiedossa!

Tämä ei ole Mäkelänrinne, vaan London Aquatic Center :)


Mikä tuolla Aquatic Centerissä sitten ahdisti, oli pukkarit. Menin pukkariin sisään oviaukosta joka oli osoitettu naisille. Siinä oli rivissä omia pukukoppeja ja jatkoin eteenpäin etsimään lukollisia kaappeja mihin tavarat jätetään, ettei tarvi sitten uikkareissa pitkään haahuilla kamojen kanssa. Kaapit löysinkin seuraavalta seinämältä kulman takaa. Pukukopit näyttivät ahtailta, ja en oikeastaan olisi jaksanut talvitakkeineni ja saappaineni sinne tunkea. Harkitsin jo vakavasti että senkun heitän vaatteet pois juuri niillä sijoillani, siinähän on tilaa ja ainahan sitä nyt pukkarissa on vaatteet vaihdettu noin niinkun muiden nähden. Päätin kuitenkin kunnioittaa paikallisia, ja ahtauduin koppiin laittamaan uikkarit päälle. Kun sitten tulin kopista ulos ja aloin laittamaan tavaroita kaappiin, oli ihmetys suuri kun näinkin pari miestä täysissä vaatteissa siinä vieressä. Silloin tajusin myös että kun olin tuonne seuraavalle seinämälle kiertänyt, siellä ei ollutkaan “päätyseinää” käytävän ja pukutilan välillä, vaan olin päätynyt isoon tilaan missä kaikki, sekä miehet että naiset, vaihtoivat vaatteensa. En oikein vieläkään ole muuten ymmärtänyt että miksi se ensimmäinen oviaukko oli merkitty naisille (tarkistin sen vielä poislähtiessäni), koska sen oviaukon jälkeen se käytävän seinä oikeastaan loppuu kokonaan, eli sillä ei ollut yhtikäs mitään virkaa, tai ainakaan minä en ole sitä keksinyt.

Suihkuja oli muutama koppi osoitettu naisille ja sen lisäksi tuossa unisex-tilassa oli useita suihkuja avoimessa tilassa. Kävin sitten noissa avoimen tilan suihkuissa ennen altaalle menoa, vaikka kyllä sekin vähän ahdisti. Etenkin kun taas en ollut siitäkään sitten varma että käykö ihmiset niissä suihkuissa, kun ei just silloin sattunut kukaan muu olla menossa uimaan (myöhemmin näin että kyllä ainakin joku yksi nainen kävi). Monet taisi myös mennä suoraan altaaseen ilman mitään suihkua, ja sekin vähän ahdisti, mutta tuon hallin sääntöjen mukaan se oli kai ihan ok. 

Yllättävän epämukavaa oli poislähtiessä myös se että vessatilat oli tuossa samassa unisex tilassa myös, ja vaikka ne nyt vähän oli erotettu avoimesta tilasta. Sekin oli naisten vessaksi merkitty, mutta hyvin avoin tila se oli ja miessiivooja siellä hääräsi koko ajan. Ja esimerkiksi hiustenkuivaajat oli sitten ihan siellä yleisellä käytävällä, ja pari miestä siinäkin patsasteli vieressä kun hiuksia kuivasin. Tämähän kuulostaa nyt siltä että joka paikassa oli vain miehiä, mutta kyllä niitä mun mielestä koko ajan muutama jossain olikin. :D Siis nimenomaan jossain täysissä urheiluvaatteissa olevia eikä missään uikkareissa, eli kai noita samoja pukkareita käyttivät salille menijätkin. Enpä ollut aiemmin tajunnut että esimerkiksi hiustenkuivaus yleisessä tilassa olisi ahdistavaa, mutta kyllä mun intimiteettiraja nyt tuossa vähän ylitettiin. Eipä me suomalaiset ollakaan sitten niin vapaamielisiä, vai olenko se vaan minä? Taisi myös kulttuurishokki pahentaa tuota ahdistusta entisestään, joten todennäköisesti toisella kerralla tämä olisi jo henkisesti paljon helpompi kokemus, kun tietää mitä odottaa.



Seuraavat uintikokemukset sitten ovatkin ihan tavalliselta hallilta meidän kodin lähistöltä. Tuolla toisella hallilla pukkarit on "normaalit" niinkuin Suomessa, mutta suihkut sielläkin suljettavia koppeja. Muuten tuo halli on vaan tosi vanha ja rupunen ja siellä on kauhean lämmintä vettä, oudossa 30 m altaassa. Lasit menee äkkiä huuruun ja uidessa tulee kyllä todella kuuma. Niin ja siellä on matalassa päässä vesi niin matalaa että välillä menen käsipohjaa ja ainakin selkäuinnissa kädet kopsuu pohjaan. Tätä paikkaa en siis oikein kyllä suosittele kenellekään uimarille ainakaan kokemisen arvoisena paikkana :D  Mutta kyllä siellä nyt treenin saa tehtyä!

Tälläisiä asioita siinä Märskyssä uidessani pohdin, miten mukavaa se onkaan kun tuntee talon ja maan tavat, vaikka välillä ärsyttää Suomenkin uimahalleissa. Universaalisti mietin kyllä myös siinä ruuhkassa sitä, että miksei noille radoille voi tehdä vähän tarkempaa vauhdinmukaista jakoa?  En ole nopea uimari (tai no riippuu hallista ja ketä siellä sattuu olemaan, mutta Märskyssä en ainakaan ole) enkä todella kuntouimarikaan. Ja meitä on kyllä vielä monenlaista uimaria jotka eivät ole kumpaakaan noista. Meille "muille" jää useimmiten vielä pari-kolme rataa ilman mitään merkintää, johon sitten ihan sattumanvaraisesti levittäydytään. Siis kaikki tasot välillä "vain hitusen nopeampia kuin kuntouimarit" -  "vain vähän hitaammat kuin nopeat uimarit". Yritän kyllä yleensä katsoa millä radalla mennään suunnilleen mun tasoa, mutta nyt ainakin jokaiselta merkkaamattomalta radalta löytyi vähän joka tasoa ja niinhän se yleensä menee.

Meille kaikille olisi oikeasti mukavampaa, kun tietäisi olevansa oikealla radalla, missä on hyvä uida sitä omaa tahtia, ainakin suunnilleen. Minä en ainakaan halua olla radalla kenenkään esteenä (siksi en sinne nopeiden uimareiden puolelle menekään), mutta kyllä nuo omaa vauhtia huomattavasti hitaammat myös haittaavat, kun useimmiten ohittaminenkin on tosi vaikeaa ruuhka-aikana. Uimahalleissa kun aina sitä henkilökuntaa on paikalla, he voisivat ihan hyvin kyltittää nuo radat eri vauhdeille kun meno alkaa ruuhkautumaan ja ottaa vaikka keskipäivän hiljaisempana aikana kyltit pois jos niitä ei tarvita. Vai käytetäänkö tälläistä jakoa jossain? Olisiko tässä mitään ideaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti