maanantai 28. maaliskuuta 2016

Valinnan vaikeus

Suomen reissulla muutama keskustelu sai mut ajattelemaan elämän valintoja. Kaikki me niitä tehdään, isompia aina silloin tällöin ja pienempiä sitten ihan joka päivä. Välillä ne jännittää, joskus ne innostaa ja toisinaan ihan pelottaa. Ihan kaikki asiat ei ole meidän omien päätösten vallassa, mutta itse olen kyllä sitä koulukuntaa joka uskoo että omilla teoilla ja valinnoilla voi jokainen tehdä elämästään mitä haluaa - ainakin jos on sattunut syntymään Suomeen niinkuin uskon että lähestulkoon jokainen tämän blogin lukija on. :)


Itse olen viimeisen vajaan parin vuoden aikana tehnyt noita isompiakin päätöksiä. Irtisanouduin töistä vaikka pidin kyllä paljon työstäni ja työnantajastakin. Myin ja lahjoitin ison osan tavaroistani - varastoin vain ne joilla on eniten tunnearvoa tai jotka muusta syystä ylittivät tiukan kynnyksen päästä varastoon. Pakkasin matkalaukun ja lähdin sen ja Markuksen kanssa asumaan uuteen maahan ja kaupunkiin. Perustin yrityksen. 

Nämä valinnat ovat myös tuoneet mun elämään paljon hyvää. Elämä on ollut aika elämyksellistä viimeisen reilun vuoden mitä ollaan Lontoossa asuttu. Hienoja ihmisiä ja uusia ystäviä, joita en etukäteen uskaltanut toivoakaan. Upeita uusia kokemuksia ympäri Lontoota ja ympäri maailmaa. Paremmat lenkkeilysäät läpi talven. Mahdollisuuden hypätä mulle täysin uudelle, kiinnostavalle alalle ja opetella valtavasti uutta, ihan uusista sanoista lähtien - ja siinä sivussa huomannut löytäneeni mun varsinaisen unelma-ammatin. Ennenkaikkea olen tämän kokemuksen aikana kasvanut henkisesti enemmän kuin minkään muun yksittäisen kokemuksen aikana. Jos ei lasketa muutamaa ohikiitävää heikkoa hetkeä silloin viime kevään alussa kun mistään ei tiennyt vielä mitään, voin rehellisesti sanoa että hetkeäkään en ole näitä valintoja katunut. Ja mitään näistä en olisi saanut ilman näitä viimeaikaisia isoja valintoja elämässä. 


Tottakai näiden valintojen seurauksena joudun myös luopumaan asioista. Tavarasta luopuminen ei aiheuttanut mitään tuskaa (oli itseasiassa varsin vapauttavaa!) mutta välillä on sellainen tunne että olisi kiva päästä sisustamaan omaa kotia. Yhdestäkään ystävästä ei ole tarvinnut luopua, suurinta osaa olen nähnyt lähes yhtä paljon kuin ennenkin ja itseasiassa vain laadukkaammin (jos asuu liian lähellä toisiaan, ei tule sopineeksi mitään kolmen yön yökyläilyjä) mutta välillä harmittaa etenkin se kuinka harvoin pääsen viettämään aikaa kummityttöjeni kanssa. Uuteen ammattiini ja vapaisiin työaikoihin ja -paikkoihin olen enemmän kuin tyytyväinen, mutta välillä on ikävä työmatkapyöräilyä, työyhteisöä ja päivätyön luomaa arkirutiinia. Lenkkeilysäät on paremmat, mutta lenkkireitit on liikennevaloja ja ihmisiä pullollaan ja luonnon rauhaa on vaikea löytää. Isommassa mittakaavassa olen joutunut esimerkiksi viimeiset kymmenen vuotta siirtämään haavetta omasta koirasta eteenpäin, koska olen ennemmin valinnut vapauden reissata ja muuttaa aina välillä ulkomaille jos siltä tuntuu. Tämä on tietynlaista vaihtokauppaa kaikki. 

Mua ja Markusta ei tällä hetkellä kovin tiukasti sido mikään mihinkään tiettyyn sijaintiin, maailma ja mahdollisuudet on auki. Se on kyllä ihan uskomattoman mahtavaa! :) Samassa kaupassa kuitenkin tulee epävarmuus tulevasta, kun ei esimerkiksi tiedä missä maassa tulee asumaan parin kuukauden päästä. Me saadaan jatkuvasti vastata kysymyksiin joihin ei ole vastausta. Aiotteko jäädä Lontooseen? Missä aiotte olla kesällä? Aiotteko enää palata Suomeen pysyvästi? Mikä on seuraava urheilutavoite? Katsotaan nyt päivä kerrallaan. :)

Nämä valinnat on sopineet mulle, koska siedän epävarmuutta ja stressiä hyvin ja uskon optimistisesti aina lähtökohtaisesti siihen, että asiat menee hyvin, kävi miten kävi. Teen kuitenkin suht rationaalisia päätöksiä vaikkakin joskus mennäänkin vähän riskillä ja pokalla. En juurikaan murehdi asioita "varmuuden vuoksi" vaan vasta kun sille todistettavasti aihetta on ja silloinkin mahdollisimman vähän. Mumma on mulle opettanut että kyllä elämä ihmisen kantaa. Sillä mennään. :) Pää kylmänä ja jalat lämpimänä.








Kaikille nämä mun valinnat ei sopisi ja se on täysin ok. :) Kenellekään en omia valintojani tyrkytä, vaan toivon että jokainen etsii ja löytää oman tapansa elää ja olla onnellinen. Kannustan toki olemaan rohkea niiden omien haaveiden saavuttamisessa. Toivon että jokainen jolla on elämän palikat kohdallaan, havahtuisi siihen kuinka hyvää elämä juuri nyt on ja vaikka kaikkea ei voi elämässä saada, niin omat valinnat ja priorisoinnit on tehty sen mukaan mikä itselle on tärkeää ja mikä tekee onnelliseksi. Ei kokoajan tarvi hypellä riemusta, eikä edes oppia rakastamaan maanantaita (tai elää muutenkaan instagram-quottien mukaan), mutta kyllä siihen pitäisi pyrkiä että isot linjat on kunnossa. Ei kunnossa siinä mielessä että ne on sitä mitä ympäristö odottaa ja olettaa, vaan ihan sitä mitä itsestä hyvältä tuntuu. Silloin ei aina tarvitse tavoitella enempää, parempaa, kauniimpaa tai kalliimpaa, vaan voi ihan rehellisesti olla tyytyväinen siihen hetkeen, siihen mitä on ja tekee ja omistaa ja kenen kanssa.

Toivon myös että ne joilla tuntuu olevan vääriä palikoita elämässään, näkevät elämässään mahdollisuuden valintoihin, ovat tarpeeksi rohkeita tekemään niitä, uskovat itseensä ja tekevät mitä ikinä se vaatiikaan että saisi oikeat palikat kohdalleen.

Näihin pohdintoihin, hyvää pääsiäismaanantaita kaikille. :) 

8 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa kaimani :)! Vaikka tosiaan ollaan tosi erilaisessa tilanteessa niin meistä kyllä huokuu silti onni ja vakaasti seisominen omien valintojen takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Jatketaan siis samaan malliin kumpikin! :)

      Poista
  2. Tärkeitä asioita pohdiskelet, ja jotenkin postauksesi osui minulle hyvään kohtaan, sillä olen viime aikoina miettinyt paljon elämänkulkua ja -valintoja. Joskus onkin kai hyvä tarkastella, mistä on tulossa ja mihin menossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä mun mielestä on erittäin hyvä tarkastella aina välillä! :) Kaikki lähtee kuitenkin aina ajatuksesta, niin muutos kuin vaikka sekin että ymmärtää että nyt on hyvä näin.

      Poista
    2. Selvä kolmenkympin "kriisi" postaus! :P Eli elämän syvällistä pohdintaa - kuka mä oon ja mitä mä haluan. Töissä monet väittää, että kolmekymppisenä elämä on ihmisen parasta aikaa ja kakskymppisenä elämä oli vielä niin hakemista. Ehkä. Toivottavasti! Tällaiset pohdiskelut ainakin edesauttaa sitä ;)

      Serkun lapsi 2v on ymmärtänyt sen, että elämässä itse voi vaikuttaa tekoihinsa, kun hän kyseenalaistaa parhaillaan kaikkia pyyntöjä, käskyjä ja tekoja: "onko pakko?" :D Ja hänelle vastataan, että ei oo mikään pakko :D

      -Marski-

      Poista
    3. Mä en suostu olemaan kriisissä, sano mitä sanot! Oon kyllä elämää miettinyt jo tässä vuosien varrella paljonkin, mun mielestä on outoa että tässä iässä se pohdinta pitää nimetä erikseen ja vielä noin negatiivisesti. Kriisi on kriisi, ja mulla sitä ei ole. :)

      Sun työkavereitten kanssa olen kyllä erittäin paljon samaa mieltä, tosin en mene vannomaan ettenkö nelikymppisenä pitäisi taas sitä elämän parhaana aikana. Tähän mennessä oon yleensä aina elänyt elämäni parasta aikaa, ja toivon ettei sellaista hetkeä tulekaan että yhtäkkiä herää ja huomaa että sinne se jäi taakse. :)

      Poista
  3. Rohkeita valintoja olet elämässäsi tehnyt, ja se on ilmiselvästi kannattanut! Itsekin olen sitä mieltä, että jos joku elämän osa-alue tuntuu olevan huonosti, niin sille asialle pitää koittaa tehdä jotain. Jos ei tee, niin sitten asian laita pitää vaan hyväksyä. Harmittavan monet jäävät valittelemaan asiaa, mutta eivät tee asialle mitään. Esimerkiksi ollaan tyytymättömiä työhön, mutta siltikään ei etsitä mitään muuta tilalle. Se on vähän surullista.

    Itse olen ollut todella tyytyväinen siihen ratkaisuun, että syksyllä hyppäsin pois työelämästä, muutin uudelle paikkakunnalle (maa sentään mulla säilyi samana ;)) ja aloitin täysipäiväisen opiskelun. Hetkeäkään en ole valintaani katunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo täytyy myöntää että näissä päätöksissä on vähän rohkeuttakin kaivattu! :)

      Tuo on kyllä surullista jos jää vain paikalleen tilanteeseen jossa on tyytymätön, mutta luulen että se on sitten juurikin sitä että joko ei nähdä ollenkaan vaihtoehtoja tai sitten ne vaihtoehdot tuntuu vaan liian pelottavilta. Tuttu kun on turvallista, oli se miten epämukavaa tahansa. :/

      Hieno kuulla että sinäkin olet uskaltanut tehdä isomman muutoksen elämässä! :) Tuokaan ei ole ihan helppo päätös että hyppää työelämästä takaisin koulun penkille, joten onnittelut siitä! :)

      Poista