lauantai 6. kesäkuuta 2015

Tuskien taival - HHM 2015

Tulipa sitten taas yksi sulka hattuun puolikkaan juoksusta. Ei tosin mikään kovin häävinen sulka, mutta kuitenkin. 

Tiivistelmä niille jotka ei jaksa koko tarinaa lukea: 

Plussat
+ Pääsin maaliin
+ Olen terve (henkisesti kyllä epäilen, mutta fyysisesti sen verran terve että juoksu on mahdollista)
+ Ammennan tästä kokemuksesta treenimotivaatiota
+ Reitti oli kaunis ja sää oli mainio
+ Ainakin hyvä pitkis tuli juostua, jos ei muuta

Miinukset: 
- Oli tuskaista eikä oikein kivaa
- Aika oli huono jopa mulle

Tulin maaliin ajassa 2:40:49. Se ei ole ihan urani pohjanoteeraus, mutta ei kauaksi jää. 

Tyylilyyli numeronhakureissulla lenkkareissa ja mekossa. :D

Sitten vähän monisanaisemmin: 
Tämä koko valmistautuminen on mennyt muun kevään mukaisesti vähän miten sattuu. Lähtöviivallakaan en vielä tiennyt mitä aikaa lähtisin tavoittelemaan. Viimeiset kolme viikkoa on mennyt vielä enemmän miten sattuu, eli käytännössä treenaamatta. Kävin mä tiistaina vähän tekemässä vetoja ja jotain höntsäilemässä ja yritin pitää mielen positiivisena. Mielellähän on tässä lajissa arvo arvaamaton! Siihen ne mun valmistelevat rituaalit sitten jäivätkin, varsin vajavaisiksi. Ei ollut mitään lähtöjännitystä, hypetystä, keskinopeuksien laskemista, ei varta vasten suunniteltua soittolistaa. Ennemminkin pyrin sulkemaan mielestäni koko tulevan HHM:n ja vielä aamullakin herätessä oli vähän mitäänsanomaton fiilis. Ihan peruspositiivinen, mutta ei mitenkään latautunut.

Tää on sitä peruspositiivista.



Nämä kuvat vaan todistusaineistoksi että kyllä päivääni kuului myös hyviä hetkiä.

Koska ei omasta takaa löytynyt, niin olisin toivonut sitten edes järjestäjän puolesta kunnon lähtöhypeä. Pliisuksi jäi sekin. Me kun oltiin letkan häntäpäässä, niin jos siellä kärjessä jotain alkuhypeä olikin niin ei sitä sinne asti ainakaan kuulunut. Ei musiikkiakaan, eikä mitään. Yhtäkkiä letka lähti vaan kävellen liikkeelle ja lopulta lähtöviivan lähellä hölkkään. En ollut siinä edelleenkään mitenkään täysillä mukana, siinä sitä sitten yhtäkkiä hölköteltiin ja 21 km edessä. Olin siis matkassa puolimaraton-ensikertalaisen, poikaystäväni Markuksen kanssa, ja kompromissina molempien tavoiteuumoiluista oltiin valikoitu paikat 2:20 ja 2:30 jänisten välistä.

Lähtöhän tapahtui Baanan alkupäästä ja reitti jatkui siitä läpi Baanan. Pidettiin 2:20 jänikset näköpiirissä, vaikka ruuhkassa ei ihan peesiin päässytkään. Baanan loppupäässä jäniksetkin saivat tilaa ja kiihdyttivät vauhtia, jolloin Markus pinkaisi perään. Minä totesin jo siinä kohtaa että nyt ei kannata tämän kovempaa mennä. Ihan hyvää alkutahtia kuitenkin pidin. Niinkun omalle tasolleni. Keskinopeus oli siellä 6:40 tuntumassa ensimmäiset kilometrit. Rakko alkoi muodostua oikean jalan päkiään jo toisen kilometrin kohdalla. Mietin että näinköhän vaan jaksan pitää tämmöistä vauhtia pitkään, mutta kokeillaan nyt. Kuuma oli vaikka mittari näytti lähtiessä 13 astetta, mutta aurinko porotti. Oli kauhea jano jo kolmen kilometrin kohdalla.

Tässä näin pirtsakasti otetaan vähän alkulämpöä matkalla starttialueelle


Niin on hymyileväiset puolimaratoonarit aamulla lähdössä matkaan.


Yhtäkkiä 2:30 jänikset tulivat takaa ja meinasivat mennä ohi. Hyvänen aika sentäs, luulin pitäväni hyvää vauhtia mutta olenko mä näin hidas ollut kumminkin. Koitin pitää ne sen verran takanani, että en juokse siinä heti niitä seuraavassa sumpussa ja päätin että niitä en kyllä ohi päästä. Meni ehkä kilometri ja tuli juomapiste. Surkeasti organisoitu, koska talkoolaiset eivät ollenkaan pysyneet mukana siinä juoksijoiden määrässä ja kupit sai itse kerätä paketista ja odottaa että joku sen ehtisi täyttämään. Jänikset selvisivät tästä urakasta huomattavasti mua nopeammin ja olivat jo ainakin pari-kolkyt metriä edellä kun pääsin takaisin matkaan. 

Päätin että minähän ne saavutan. Yritin sitä tosissani, mutta selät eivät lähestyneet laisinkaan. Katsoin nopeuttani, se näytti 6:40 ja 6:20 vauhteja. Alkoi tosissaan ärsyttää. Kyllä minä tiedän että ne bruttoaikaa juoksivat ja siinä kohtaa oli vielä kirittävää, mutta kyllä ne 2:30 jäniksiksi hiton lujaa pinkoivat! Vaikka kuinka näin että oma keskinopeus on edelleen reilusti alle sen mitä 2:30 kokonaisaikaan vaaditaan (taisi olla 6:47 siinä kohtaa) niin yhä kauemmas kaikkoavat jänikset vaan vaikuttivat psyykkisesti niin että siellä menee sitten sekin tavoite... Ja silloin viimeistään lakkasi huvittamasta koko touhu.

Lähtöpaikalla. Startti tuolla mutkan takana, ihan reilusti Baanan puolella.






No pian sen jälkeen alkoikin oikea hyytyminen, enkä tiedä olisiko siinä mikään jänis auttanut, tai siis tiedän että ei olisi. Yritin nimittäin monestakin selästä ottaa peesiä, mutta ei onnistunut. Vauhti vaan hyytyi ja mua ärsytti. Mulla ei ollut siis ollenkaan kivaa. Henkinen peli nousee taas tässä kohtaa mukaan, se on nimittäin hieman huolestuttavaa jos jo ensimmäisen 7 km jälkeen olisi valmis lopettamaan. Rakko oli koko ajan vain pahentunut päkiän sivussa, ja se ohjasi askellusta väkisin kantavoittoisemmaksi (ilmeisesti sen seurauksena mulla on nyt selkä todella kipeä). Ja sehän taas hyydyttää omalta osaltaan vauhtia. Nilkkakin kipuili siinä 5 km jälkeen (sitä vaivaa mulla ei olekaan vielä oikein ollut) ja välillä oikeasti jopa hetkellisesti toivoin että se äityisi niin pahaksi että voisi sen varjolla jättää homman kesken. No, parempi niin että lopulta kipu lakkasi ja minä jatkoin puurtamista eteenpäin.

Ja sitä se sitten oli. Ärsyttävää puurtamista. Arabianrannasta sain hetkellisen piristysruiskeen, koska maisema muuttui jälleen ihailtavan kauniiksi. Siellä mua myös odotti yllärinä kannustaja, ystäväni Marjaana joka oli ollut jo 8 km kohdalla odottamassa ja siihen luulin sen jäävänkin. Se lämmittää aina mieltä kun joku jaksaa tulla tien varteen tsemppaamaan! :) Silti vaan selkiä meni ohi ja harvaa sain puolestani itse ohitettua. Sainkohan edes yhtään? Edelleen monesta selästä yritin saada kiinni ja lopulta hyvän selän löysinkin. Tämä oli ehkä välillä 13 - 15 km, harmaa-keltapaitainen mies piti sopivaa tahtia mulle ja sen selän mukana oli hyvä kulkea. Siinä n. 15 km kohdalla huomasin että peesiapu uhkasi loppua, kun miehen meno vaihtui kävelyksi. Saavutin ja menin rinnalle, otin kuulokkeet korvilta ja sanoin että nyt kuule tässä on ollu niin hyvä peesi että lähdeppäs mukaan siitä. Jos ei kerran omasta juoksusta tule mitään, niin ainakin voi tsempata muita. Kyseinen setä siirtyikin takaisin juoksun puolelle ja jonkin aikaa pysyin mukana. Sitten mun oma tsemppi loppui ja setä meni menojaan. :D 

Sieltä tullaan. Tässä ei oo vielä suurimmat tuskat alkaneet, mutta motivaatio on kadoksissa. Älä hämäänny poseerauksista, ne tulee luonnostaan kameran takia.


Oikeesti ei oo noin kivaa. Ollenkaan.


Erehdyin ajattelemaan noin 14 km kohdilla että nyt kun tämä on ollut alusta asti näin kamalaa, niin nyt tuskin tulee sitä lopputuskaa, joka yleensä alkaa noin 17 km kohdilta. Väärässä olin. Suunnilleen noilla kohdin kokonaisvaltaisen jaksamattomuuden ja ärsytyksen lisäksi iski vielä reidetkin aika juntturaan. Alkoi olla todella vaikeaa löytää motivaatiota jatkaa juosten eikä kävellen. Ylämäet kyllä suosiolla kävelinkin, koska uskoin sen olevan nopeudellisesti siinä vaiheessa yhtä kovaa. Reisijumi alkoi eskaloitua tuohon polven kiinnityskohtaan, mutta pysyi jotenkin siedettävissä rajoissa. Ajattelin että sitten 18 km kohdalla tsemppaan ja otan loppukirin. Ei vaan jaksanut. No 19 km kohdalla kyllä otan jo lopputsempin päälle. Ei tullut mitään. Ei tullut häävistä loppukiriä edes maalisuoralla. Sen verran sentään tsemppasin että yhtään kävelyaskelta en ottanut enää viimeisen kahden kilometrin aikana. Vaikka mieli kyllä teki! Haaveilin kävelystä joka askeleella. Tilani vakavuudesta kertonee se, että harkitsin vakavasti skippaavani bravuurini, maalituuletukset. Sellaiseen ääritekoon en kuitenkaan ryhtynyt, mutta melko laimeat tuuletukset oli tällä kertaa.

Nyt alkaa olla jo tilaa juosta.



Ylemmissä kuvissa en ole huomannut kameraa. Tässä olen. :D Oikeasti mua ei kiinnosta yhtään juosta.

Maalissa näytin ilmeisesti niin surkealta ja vaikeasti liikkuvalta että joku lääkitysmiehen näköinen järkkärikin tuli juttelemaan että ota tuosta ruokaa ja mene hierottamaan jalat auki sisälle. Se on hienoa että huolehditaan. :) Lopulta en kuitenkaan hierottavana käynyt, vaan jäätiin hetkeksi maalissa mua odottavien herrojen kanssa istuskelemaan maaliin järjestetyn terassille ja nautiskelemaan palauttavia virvokkeita. Sekin helpotti oloa jo jonkin verran.

Mun oli vaikea aluksi löytää tästä suoritusksesta mitään hyviä puolia. Kun on jo yksi kokonainenkin maratoni plakkarissa, niin olin jotenkin unohtanut kunnioittaa tätä puolikkaan matkaa. Aika on kullannut muistot selvästikin, edellisestä puolikkaasta on jo reilu vuosi, maratonista noin 8 kuukautta. Ja maratonillahan ne tuskat alkaa vasta joskus 27 km kohdilla, eli tämähän menee ihan tuskatta, näin ajattelin. Tässä kohtaa kun jo neljättä puolikasta juoksee sitä kuitenkin haluaisi vaan parantaa aikoja, kun tuo pelkkä maaliin pääsy ei tunnu enää riittävältä palkinnolta. Niin. Mitäköhän taikaiskua odotin? Että kyllä sitä kehittyy, vaikka päästi talvella kunnon romahtamaan ihan pohjalukemiin ja sen jälkeen on saanut sitä vähitellen nostettua, pitäen kuitenkin viikkotreenimäärät kaukana viimevuotisesta? Joo joo, kyllä se vauhti varmaan kasvaa kun oikein kovasti toivoo.

Vihdoinkin maalissa.

Ai ai ai. Sattuu vähän kaikkialle.

Mitsku lämmittää aina mieltä.

Mutta onhan tässä paljon hyvää. Olen terve kaikin puolin (tai no henkisesti se on kyllä vähän kiikun kaakun kun tälläistä masokismia harrastan) ja voin juosta. Sitä ei pidä koskaan unohtaa ja olla arvostamatta! Lisäksi HHM:n takia olen tähän mennessä saanut itseni takaisin edes tähän kuntoon. Ja no, onhan se puolimaraton! Kyllä se vaan on saavutus sinänsä, että maaliin pääsee. Vaikka olen henkisesti näköjään leijaillut jo tasolla kyllähän-sitä-nyt-aina-yhden-puolikkaan-juoksee, niin tulipa oiva palautus maanpinnalle! Ei se nimittäin ihan tosta noin vaan menekään, eikä ainakaan ajat parane ihan vaan sillä että ne nyt vaan muka aina jotenkin paranee. Päivän ajan asiaa sulateltuani ammennan tästä myös motivaatiota treenata lisää. Tuskin jatkossakaan kovin vakavalla mielellä, mutta vähän enemmän ja vähän laadukkaammin. Siis kunnolla. ;) 

Toi on alkoholitonta. Hyvää palkkaria.

Ja niin! Mullahan oli tosiaankin tämä ensikertalainen mukana! Olin tässä taas vähän takapiruna, ja annoin HHM-lahjakortin Markukselle joululahjaksi. :) Markus siivittikin itsensä uskomattoman hienoon suoritukseen, nettoaikaan 2:11 ja vielä negatiivisella splitillä! Eli loppu tuli siis nopeammin kuin alku, ja se on hienoa se! Voimia vaan oli löytynyt ja 2:20 jänikset oli jääneet taa joskus 10 km kohdilla, kun Markus oli pistänyt seuraavan vaihteen silmään. Ihailtava suoritus :) Mä olen kyllä niin ylpeä ja iloinen tästä debyytistä ja vielä enemmän siitä että kuulemma jatkoa seuraa! Nii-in, koukkuunhan tähän lajin monesti jää :) 

Onnittelut Markukselle ja kaikille muille hienon suorituksen tänään juosseille! Minä palaan treenin pariin ja koitan ensi kerralla siivittää itseni vähän kelvollisempaan suoritukseen.

8 kommenttia:

  1. Oot silti edelleen mun idoli <3

    VastaaPoista
  2. Voi vitsit, hurja taistelu silti :)! Tsemppiä!! Ps. Jos sulla on turkoosit ds trainerit jalassa, niin ollaan sitten kenkäsamiksiakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) taistelua se kyllä oli... Ei oo samat kengät vaan vihreät ja GT 2000 taitaa olla malli. Tosin tämän reissun jälkeen joutavat eläkkeelle!

      Poista
  3. Ynnäsit hyvin alussa päivän plussat. Ajattele nyt vaan niitä ja jatka juoksufiilistelyä.Aina ei vaan kulje ja tämä nyt sattui olemaan sulle yksi niistä päivistä. Sä taistelit itsesi maaliin, se on iso juttu!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä näin on tehtävä ja tästä on hyvä jatkaa :) se on vaan harmillista kun osuu lappujuoksuun se ettei kulje... Kyllä se maaliinpääsy vaan taitaa nousta taas suurempaan arvoon tämän kokemuksen jälkeen :)

      Poista
  4. Hienosti taisteltu Hanna!! :) Maaliin painelit, vaikka pahalta tuntui ja juoksu ei kulkenut.

    Mulla kävi vuosi sitten keväällä vähän samoin, unohdin kunnioittaa puolikkaan matkaa. Aloitin liian lujaa. Tosin flunssakin tuli päälle.. Mutta aina ei vaan onnistu. Ei auta, vaikka epäonnistuminen syökin. Seuraavalla kerralla sitten omiin tavoitteisiin. Tsemppiä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni!! Ihana kuulla että sitä sattuu paremmissakin piireissä :) jep, ensi kerralla paremmin!

      Poista