Running Like a Girl

Nyt tulee blogin ensimmäinen kirja-arvostelu! Tai ennemminkin kirjasuositus. Tästä kirjasta nimittäin on kyllä nyt vaan pakko vinkata muille juoksuhenkisille ja myös niille jotka eivät vielä ole löytäneet sisäistä juoksijaansa.  Tämä oli mulle jotenkin niin hieno ja merkityksellinen kirja, että menee lukemieni kirjojen kärkikastiin.

Running Like a Girl pääsi lomalukemistoon Mallorcalle

Running Like a Girl on Alexandra Heminsleyn (eli meille tutuille Hemmon) tarina juoksun aloittamisesta, maratonien ihanuudesta ja kamaluudesta ja kaikista ajatuksista, ilmiöistä ja tunteista aiheen ympärillä. Tähän tarinaan voi samaistua varmasti hyvin moni ihminen ja aikamoinen bestseller tästä kirjasta on tullutkin.  Nimestään huolimatta en sulkisi miehiäkään lukijakunnan ulkopuolelle, tosin se on sitten omasta miehisestä itsetunnosta kiinni miten julkisesti tämän nimistä kirjaa kehtaa lukea. :D Kirjaa on käännetty useille eri kielille, mutta me suomalaiset joudutaan ainakin toistaiseksi pärjäämään englannin kielisellä versiolla.

Kirjasta noin kaksi kolmasosaa on Hemmon omaa tarinaa juoksun aloituksesta, juostuista maratoneista ja ajatuksista niiden välillä. Inspiroivaa ja niin lohdullista tekstiä joltain, joka ei ole natural born runner niinkun en minäkään. Loput kirjasta on sitten vinkkejä lukijan omaan harrastukseen. Myyttien purkamista (osa myyteistä oli tosin mulle ihan uusia, ehkä tässä on kulttuurieroja), varustevinkkejä, Hemmon omia parhaita vinkkejä juoksuun, infoa erilaisista tapahtumista ja jopa ulkonäkövinkkejä maratonille. Lisäksi kirjan jälkimmäisessä osioissa on erittäin inspiroiva osuus naisten juoksemisen historiasta - tälle 80-luvun lapselle on ihan käsittämätöntä, että naiset eivät ole saaneet osallistua maratonille kuin vasta 1972 Bostonissa ja 1984 olympialaisissa. Tätä edelsi aika, jolloin väitettiin mm. että juoksu pilaa naisellisuuden ja saattaa esimerkiksi aiheuttaa sen että kohtu tippuu pois. OMG.

Luin tätä myös Miamissa

Running Like a Girl ei missään nimessä tyrkytä juoksua kaikille. Ennemminkin se hyvässä hengessä ja oman esimerkin kautta kertoo kaikesta siitä hyvästä ja hienosta, mitä juoksu tuo elämään ja tärkeimpänä, että kyllä kaikki me voidaan juosta, jos vain jalat ja keuhkot löytyy. Uskoisin että jos en nyt olisi jo näin pitkällä oman harrastukseni kanssa, viimeistään nyt olisin inspiroitunut antamaan tälle lajille mahdollisuuden. Ja nimenomaan sellaisen mahdollisuuden, jota ei torpata vielä ensimmäisen kokeilun perusteella. Mutta antaa se paljon myös meille jo juokseville.

Itselle tämä kirja oli monella tapaa todella samaistuttava. Tämä oli oikeastaan aina niin kaivattua vertaistukea hauskan ja välillä jopa liikuttavankin kirjan muodossa (ja minä en tosiaan ole mikään herkkis). Se kuinka on joskus ajatellut että "minä en voi juosta" tai se kuinka tuskallisia ne maratonin toisen puoliskon kilometrit ovat. Ja sekin että ison tavoitteen jälkeen saattaa hetkeksi juoksuinto laantua ja välillä pitää vähän kaivella motivaatiota ja miettiä että mitäs järkeä tässä touhussa on. Minä en olekaan yksin näiden asioiden kanssa. Vielä pienenä ylimääräisenä extrana itselleni, alkutarinan Hemmo on asunut ja lenkkeillyt samalla seudulla Lontoossa, missä minä nyt. Oli hauska lukea kuvauksia lenkkireiteistä, kun itsekin lenkkeilee juuri samoissa paikoissa. :D

Kirjasta inspiroituneena uskaltauduin myös itse tsemppaamaan vierasta juoksukollegaa HHM:llä!

Suomalainen mainittu, torilla tavataan!

Jottei mene ihan hehkutukseksi, niin ihan pari pientä miinusta mainittakoon myös. Muutamissa kohdissa tarinankerrontaa olisi mielestäni hieman voinut tiivistää. Kirjassa tulee selväksi että Hemmo on kova puhumaan ja analysoimaan ihan kaikkea - välillä se näkyy myös teksissä. :) Olin myös vähän pettynyt että lopussa jaettiin kynsilakka- ja irtoripsivinkkejä. Kyllä kai niitä joku juoksijanainen kaipaakin, siis vinkkejä miten onnistua näyttämään kivalta myös juoksutapahtumissa ja mitalipotretissa maaliin tulon jälkeen, mutta joku tässä itseä ärsytti. Ehkä olen tosikko. :D Mua jotenkin harmittaa että tälläinen bestseller luo maailmalle sellaista mielikuvaa että tietenkin me naiset kuitenkin ennen kaikkea halutaan aina näyttää hyvältä. Ei pidä paikkaansa! nimim. aina rähjäinen mitalipotreteissa mutta ei haittaa. Jos on juuri juossut tuntikaupalla, niin saa myös näyttää siltä.

Nämä miinukset ovat kuitenkin todella pieniä. Pääosin tarinankerronta vie mukanaan, ja lukija voi ihan elää mukana Lontoon Maratonilla tai missä Hemmo nyt milloinkin juoksee. Kirjan yksi tärkeimpiä opetuksia on se, että mikä tahansa on mahdollista jos vain jotain haluaa saavuttaa. Se ei ole meille aina niin päivänselvä asia, liittyi se sitten juoksuun tai elämään yleensä. Suosittelen siis todella lämpimästi lukemaan! :)