Palautumista ja valmistautumista

Jospa sitä hetkeksi ehtisi koneen ääreen ja vähän päivittämään kuulumisia. Siirryin sunnuntaina nuolemaan haavojani ja palautumaan HHM:ltä kotikonnuille pohjanmaalle, ja huomenna lähden sitten taas kohti seuraavaa tukikohtaani Tamperetta. Lauantaina olisi sitten edessä triathlon-kauden avaus Himoksella! Välillä vähän jänskättää mutta pääosin ei. Ehkä pitäisi vähän enemmänkin!

Olen tässä ihan itsekseni ilman viisaampien tukea pohtinut millä suhteella sitä palauttelisi ja miten tässä valmistautuisi lautantaihin. Päädyin siihen että nyt mennään melko rennosti tämä viikko, koska kunnon kannalta juurikaan mitään ei ole tehtävissä enää ja vaikka lauantaina lähdenkin ensisijaisesti vain nauttimaan menosta enkä verissäpäin taistelemaan voitosta, niin turha sinne on kuitenkaan väsyneillä jaloillakaan lähteä. Ensimmäiset päivät otin puolimaratonin jälkeen ihan kunnolla iisisti. Sitten tiistai meni Kaks kättä ja Black&Decker -merkeissä, keskiviikko maalisudin kanssa. Hannan Verstas oli vauhdissa kun pääsin entisöimään vanhaa pirttikalustoa! Yllättävän fyysistä hommaa muuten, etenkin tuo hiominen. 

Rakas Pelagoni, nyt tiemme erkanivat.

Keskiviikkona sitten ajattelin edes vähän aktivoitua ihan kuntoilumielessäkin. Mulla oli viimeistä iltaa oma vanha Pelago käytettävissä, joten lähdin sillä jäähyväisajelulle uhmaamaan tuulista säätä. Lähdin sen verran suojaisasta paikasta liikkeelle, että tuulen todellinen luonne kävi ilmi vasta kun olin liikkeellä. Aluksi puskin vastatuuleen raivopäisesti, mutta sen jälkeen kun reitti kääntyi sen verran että siitä tuli sivuttainen tuuli ja meinasin oikeasti pari kertaa jo päätyä ojaan koko nainen, niin päätin jättää sen homman kesken. Kotiapäin tultiinkin sitten hippulat vinkuen reippaassa myötätuulessa. Kotoa jatkoin lentävällä jatkumolla suoraan juoksemaan, kun oli lenkkaritkin sopivasti jo jalassa. Sen verran juoksin että totesin sen jälleen kerran olevan ihan kamalaa noin pyöräilyn päälle. Lyhyeksi jäi siis koko pyrähdys kokonaisuudessaankin, mutta tulipa edes vähän hermotettua jalkoja launtain koitokseen :D 

Tänään olikin viikon parasta treeniantia edessä, kun sain paikallista seuraa avovesikauden korkkaamiseen. Mähän en ollut ollenkaan muistanut / tajunnut että Suomessa on näin kylmä ja kun Ninni kirjoitti viime viikon loppupuolella että Seinäjoen Tanelinlammessa on +11 asteista vettä, niin olin vähän että huhheijaa... Onneksi se sentään nyt oli ehkä vähän lämpimämpää! 

Uimaan lähdössä! Kuvasta kiitos Ninnille

Oltiin siis sovittu uintitärskyt Ninnin kanssa tälle päivää tuonne Tanelinlammelle, mikä oli tosi hyvä koska uintiseuraa ei koskaan ole liikaa tarjolla ja minä taas en yksin uimaan mene, ellei sitten ole muuten tosi vilkas uintipaikka. Nyt kun oli vielä tuollaista itseä kovatasoisempaa seuraa tarjolla (Ninnillä on kolmen viikon päästä edessä ensimmäinen täysmatka, kääks!), niin tuli uituakin oikeasti eikä vain lilluteltua. Tarjettiin jopa 40 minuuttia siellä hyisessä vedessä olemaan, ja mun mittari näytti sen jälkeen 1,34 km. Sen jälkeen kyllä riittikin, kädet oli melkosen kohmeessa jo. 

Mullahan oli eka jännitys siinä meneekö märkkäri vielä päälle (testasin sen kotona aamulla, meni se!) ja sen jälkeen vähän mietitytti muistaako sitä enää ollenkaan mistä tässä olikaan kysymys. Viimeksi olen tainnut uida avovedessä märkkärillä heinäkuussa Voimarinteen triathlonilla, joten molemmat mietinnät olivat aiheellisia! No onneksi itse uintikin meni ihan hyvin, ei suurempia pakokauhuja ja välillä sai aika hyvinkin tahdista kiinni. Mun mielestä tuossa avovesiuinnissa on vaan jotain sellaista lapsuuden riemua. Ehkä se on se olotila mikä valtaa tuon uinnin jälkeen ja sitä että nyt viihtyy samanlaisia aikoja vedessä kuin joskus lapsena. Vaikka veteen mennessä tänään sanoin että on tää hullun hommaa, niin nyt sanon että hauskaa touhua se on! :)

Vähän uimalakkirajaa todisteena että uitu on!

Lopussa alkoi selvästi uinti olemaan toispuoleista, vasemmalle vinnasi ja pahasti. Onneksi launtaina on edessä vain 750 m :) Välillä myös päästä huippasi ja paljonkin, mikä ei tietenkään haittaa kun on vedessä - siellä on todella vaikea kaatua. Samaa vikaa oli kuitenkin myös viime vuonna Voimarinteellä perusmatkan 1500 m uinnin jälkeen, kun pyörävaihtoa kohti askeleet oli yhtä siksakkia. En tiedä keikunko mä liikaa siellä vedessä että tulen siitä merisairaaksi vai onko se vaan sitä että kaikki veri pakkautuu päähän kylmän veden ja enemmän töitä tekevän yläkropan ansiosta?  

Uinnin suhteen lähden kuitenkin erittäin hyvillä mielin nyt kohti lauantaita, pyöräilynkin kanssa on positiiviset aatokset ja juoksu - se nyt vaan aina on se pakollinen paha siellä lopussa :D. Eiköhän sitä kuitenkin taas maaliin pääse, eri asia millä ajalla! Nyt ei käsittääkseni pitäisi olla kovin ruuhkainen lähtökään, joten en odota pahaa painia startissa. Huomenna kun en ehdi treenailemaan, niin näillä mennään! Onneksi sääennuste näyttää edes mukavasti plussaa lauantaille, jospa siellä ihan tarkenisi topilla ja shortseilla niinkun normaalisti tässä lajissa on tarkoitus tarjeta! Koputan puuta.