torstai 25. kesäkuuta 2015

Kierroksia Regent's Parkissa

Voi vitsi. Mä sanoin eilen kun kirjoitin tuota pyöritystekniikka postausta, että en tiedä kiinnostaako tämä ketään, mutta kirjoitanpa kuitenkin koska mua kiinnostaa. Ja sehän ampaisi heti kärkeen luetuimpana postauksena blogin historiassa! Aiheesta kertyi myös keskustelua facebookin ja fillarifoorumin puolella, puolesta ja vastaan. Mahtavaa! En minä näitä juttuja kuitenkaan pelkästään itselleni halua kirjoittaa. :) Kukinhan saa taaplata ja polkea tyylillään, mutta tottakai se kiinnostaa mikä on tehokkain tapa päästä eteenpäin. 



No, koko aamupäivän kun vietin eri pyöritystekniikoiden parissa, niin pitihän sitä itsekin sitten lähteä pyörittelemään tuonne Lontoon kaduille. Suuntasin nyt toista kertaa Regent's Parkia kiertämään, koska se on tuttu ja "turvallinen" valinta. En suostu mitään kohtaa tässä Lontoon kaupunkiajossa kyllä sanomaan turvalliseksi, siksi heittomerkit :D Alunperin olin suunnitellut tätä pyöräilyä jo eiliselle, mutta sen verran oli taas jännää että sain perusteltua vielä eiliselle salikäynnin sen sijaan. 

Oikeasti en ollut enää ihan kauhusta kankeana kun pyörän kanssa astuin ovesta ulos, ensimmäiset pätkät meni ihan rennoin mielin jopa. Mutta kyllä se on sanottava että ei tämä Lontoossa pyöräily mitään kauhean rentouttavaa puuhaa ole. Kaikki aistit täytyy olla valppaana koko ajan. Regent's Parkissakin tienvierustat on autoille paikoitettuja parkkipaikkoja - niitä sitten voi yhtäkkiä siinä olla lähdössä parkista tai kurvata eteen vastakkaiselta kaistalta parkkeeraamaan väärinpäin siihen mun kaistalle. Lisäksi niitä autoja tulee aina jostakin risteyksestä (mä lähtökohtaisesti aina epäilen että kuski ei ole nähnyt mua, mutta hyvin ne on tähän asti nähneet) tai jos jonkun auton perässä ajaa (monessa kohtaa vierekkäin ajaminen on kovin ahdasta) niin aina sitä sitten yhtäkkiä syystä tai toisesta jarrutellaan. Sitten on takseja ottamassa ja jättämässä ihmisiä kyytiin tai kyydistä ja harhailevia turisteja ja erityisen varovaisesti kiersin tänään todella huterasti Boris bikella pyöräilevän turistin. (Boris bike = Lontoon kaupunkipyörä) Normaalisti juuri kun hetkeksi hengähtää ja meinaa vähän päästä sellaiseen pyöräilyflowhun, niin joku näistä häiriöstä kyllä osuu tielle.





Moni näistä häiriöistä on toki erityisen suuri vielä tälläiselle tottumattomalle. Siinä missä minä jarruttelen jonkun jarruttavan auton takia, niin samalla pari miespyöräilijää suhahtaa jo kovaa vauhtia ohi. Rohkeutta vaan lisää siis ja varmuutta koko touhuun ylipäänsä, sitä tarvitaan. Ainakin tämä koulu on jo koulinut mua sen verran, että kun ennen en tykännyt Helsingissäkään ajella maantiepyörällä, niin nyt katseliin niitä viime visiitillä, lähestulkoon tyhjiä katuja, että täälläkö minä en ole halunnut ajaa. :) Ja eiköhän se tämän Lontoonkin kanssa ala tästä suttaantumaan! Pitäisi jaksaa joku aamu herätä oikein aikaisin, silloin saisi tuon liikenteenkin kanssa olla rauhassa. Mutta katsotaan jaksaako... :) 

Niin sitä pyörittämistä! Sitäkin pääsin jopa muutamia kertoja ajatuksen kanssa kokeilemaan, kun sattui sellainen lyhyt pätkä ettei tarvinnut henkensä pitimiin käyttää kaikkea kapasiteettia. Nyt puhutaan siis muutamista satojen metrien pätkistä ehkä, eli kovin vahvaa empiiristä tutkimusta tässä ei tosiaan tehty. :D Tämän kokeilun perusteella kuitenkin sanon, että kyllä se paljon sujuvammin meni kun keskittyi vaan rytmiin alas-alas-alas kuin siihen että koittaisi siinä vauhdissa jotain kokonaisia kierroksia ajattelemaan. Kuopaisua kokeilin myös, mutta se sai mut lähinnä toteamaan että mun satula on pyörässä ihan liian matalalla. Itseasiassa koko satula menee kyllä hyvin pian vaihtoon, kunhan keksin saisinko jostain liikkeestä eri malleja kokeiluun. Tuo tämänpäiväinen reilu tuntikin nimittäin alkoi olla jo tarpeeksi sen suhteen. Regent's Parkissa kun kierretään kierroksia, niin menin jo laskuissakin sekaisin tuliko mulle niitä neljä vai viisi... Noo, mitä sen ny on niin väliä ;) 

V for Victory! Jokainen hengissä selvinnyt Lontoon pyöräilijä on voittaja :D

8 kommenttia:

  1. Vielä edelliseen polkutekniikkaan sen verran, että polkimissa jalan kiinni pitävät nostokiinnikkeet on tasapainon ja turvallisuuden kannalta erittäin kyseenalaisia, koska niistä ei saa kaatumistilanteessa jalkaa kovin helposti pois.
    Tämän testasin jo nuoruudessa, about neljäkymmentä vuotta sitten kun tuli pyöräiltyä Suomi idästä länteen (Kiteeltä Vaasaan) ja pohjoisesta etelään (Kuusamosta Ahvenanmaalle). Nostotekniikan hyödyt lienevätkin poljinkiinnikkeiden tekijöiden mainostemppu ;)
    Terkuin Anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa veikkaanpa että alunperin noita lukkoja ei ole keksitty nostamista varten, vaan se nostaminen on jostain tullut matkan varrella mukaan. :) Kyllä ne ihan hyödylliset on isolla kadenssilla, muuten alkaa jalat pomppimaan polkimilta kun on pyöritysnopeus tarpeeksi kova - ja melko kova sen täytyy ollakin että meno on kevyttä. :) Toki olen itsekin sen huomannut että aina ei ole niin helppoa saada jalkoja irti, mutta sekin on vain asia joka tulee harjoituksen myötä sujuvaksi. Ja kaupunkiajossa pidän kyllä toista jalkaa irti koko ajan lukosta, koska mulla ei vielä tuota harjoitusta ole tarpeeksi noitten yllättävien tilanteiden varalta.

      Poista
  2. Tuollaisessa 'sarvipyörässä' tarvitaan poljinremmien sijaan taustalle näyttävät peilit molemmin puolin ohjaustankoa. Ne ovat turvallisuuden kannalta välttämätömiä. Matalssa ajoasennossa ei nimittäin voi vilkuilla takana tulevia, joita joutuu väistämään.

    Mitäs jos lanseeraisit Lontoon pyöräteille ihka kotimaisen JOPOn! Siinähän ajoasento on sellainen, että on helppo katsella eri suuntiin. Voisi ehkä samalla herättää ympäristönkin huomion niin, etteivät ajaisi päälle. Ja maamme vientiteollisuuskin varmaan kiittäisi, jos sikäläisetkin innostuisivat JOPOista.
    Anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, vai että maantiepyörään peilit :'D Retkipyöräily on ehkä vähän asia erikseen, ja normaalisti en maantiepyörällä lähde kovin isojen teiden varteen, missä autot suhahtaa "yllätyksenä" ohi, kun niitä ei tuulen huminalta voi mitenkään kuulla. Sitä olen joutunut pari lyhyttä siirtymää kokeilemaan (ja viime kesänä Raisiosta vähän pidemmänkin pätkän) ja kieltämättä se ei ole kyllä yhtään kivaa kun ei koskaan tiedä koska menee rekka ohi. Nyt kuitenkin Lontoossa esimerkiksi kuulen kyllä autot, ja muuten pyrin valikoimaan hiljaisia maanteitä joissa liikennettä ei ole niin paljon.

      Kyllähän pyöräilijää pitää auton väistää siinä missä autoakin, joten väistän muuta liikennettä liikennesääntöjen mukaan, en mitään ylimääräistä. Sellaista tilannetta ei taida missään liikennesäännöissä olemaan että takaatulevaa joutuu väistämään? :) Jopossa voisi olla ainesta hyväksi vientituotteeksi, kyllähän se kaupunkiajossa on mainio pyörä, mutta edelleen maantiepyöräilyn / triathlon harrastuksen kanssa sillä ei ole juurikaan mitään tekemistä :D Täällähän erittäin suosittuja pyöriä ovat taittopyörät, joissa ajoasento on lähes yhtä pysty kuin Jopolla, mutta taittuu kokoon ja kulkee siten kätevästi metrossa mukana!

      Poista
  3. Nykyisiä lukkopolkimia ei voi verrata vuosikymmenten takaisiin varvaskoukkuihin. Irrotus ei ole sen vaikeampaa kuin jalan kiertäminen polkimella ennen irroitusta. Peilejä taas ei maantiepyörään saa kunnolla millään keinoin siten, että jokaisessa ajoasennossa näkee taakse. Jos pyörän hallinta on kunnossa, ei taakse katsominen ole missään asennossa ongelma.

    Pyöritystä tutkailin parilla pidemmällä (yli 50km) maantielenkillä. Tasaisella voi pelkkä alasrunttaus toimiakin, mutta pitkissä tai jyrkissä mäissä se pienikin nostoapu antaa happoa huutaville reisille helpotusta. Vielä paremmin toimii polkimien pyörittäminen, jolloin jalkaa viedään myös eteen ja taakse. Näitä tilanteen mukaan sopivasti soveltaen :)


    On kyllä hienot maisemat polkea Lontoossa. Mahtaako sieltä päästä jostain maaseudulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erkki hyvästä kommentistasi! Minä kun olen vasta viime vuonna lukkopolkimia alkanut käyttää, ei tullut mieleenkään minkälaisia ne on olleet pari-kolkyt vuotta sitten :) samalla tavalla koitti yleisö haastaa Philiä, että kyllä se nousuissa on kaikki apu tarpeen, mutta hän pysyi kannassaan. Minä olen kyllä sen verran huono nousija että olen vain onnellinen jos jollain tyylillä pääsen ylös :D

      kyllähän täältä pitäisi maaseudullekin päästä! Se vaan on ollut vielä liian jännittävää toteuttaa yksin ja porukkalenkit on viikonloppuisin, jotka näyttäisi mun kalenterissa olevan melko täynnä vielä pari viikkoa. Innolla kyllä odotan että pääsisi vähän Englannin maaseudulle rullailemaan! :)

      Poista
  4. Kiitokset opastuksesta! Ymmärrän kyllä, että retkipyöräily rekkojen ja muun liikenteen seassa on eri juttu 70-luvun suomalaisteillä kuin trithlonpyöräily nykypäivän Lontoossa. Täytyypä myös tutkailla pyörakaupoissa, miten poljinvarusteet on kehittyneet. Turvallisuus kuitenkin tulisi olla ykkösjuttu, pyöräillään tai urheillaan missä hyvänsä.
    Anneli

    VastaaPoista