torstai 3. syyskuuta 2015

Lake District - part 2

No niin, lisää kuvatulvaa tiedossa viikonlopun Lake Distrcitin reissusta. Sunnuntai aloitettiin lauantain tapaan rauhassa aamupäivän aamiaisella. Lauantaista viisastuneena päätettiin ennen mitään vaellusta lähteä kauppaan - lauantainahan kukaan ei märkine jalkoineen halunnut kauppaan lähteä ja suihkun jälkeen olikin jo sitten niin nälkä että päädyttiin kävelemään valmiiseen pöytään ravintolaan. Haluttiin kuitenkin kokkaillakin (lammasta tietysti, kun niitä kaikkialla oli) joten aamiaisen jälkeen lähdettiin ajelemaan koko poppoolla kohti lähikyliä. 

Sunnuntaina tuo pitkän viikonlopun ja Lake Districtin suosio sitten todella näkyi. Etenkin vastaantulevaa liikennettä tuntui olevan paikallaan ruuhkaletkassa kilometrikaupalla. Sitä kotimatka mielessä kauhisteltuamme koitettiin jo etsiä vaihtoehtoista reittiä takaisin, mutta järvet ja vuoret rajoittavat sen verran paljon teidenkin rakentamista, ettei kiertoreitissä olisi ollut järkeä. Onneksi ruuhka oli edes hieman hellittänyt kun takaisin mökille ajeltiin ja ihan sujuvasti päästiin takaisin. 






Aika kuitenkin hujahti jo iltapäivään ennenkuin mökillä oltiin takaisin ja ostokset purettu. Itse olin intopiukassa jo vaihtamassa vaatteita, mutta porukassa alkoi muuten rivit harventua kun oli flunssaoireita ja väsymystä ilmassa. Onneksi meitä oli se kuusi henkeä yhteensä, joten muutama menetys ei ollut vielä kriittinen ja lopulta kolmen hengen porukalla oltiin sitten kolmelta iltapäivällä lenkkarit jalassa lähdössä vaeltamaan. 

Koska kumpikin meidän vuokra-autolle rekisteröidyistä kuskeista halusi jäädä mökille, ei meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä mökin vierestä lähtevälle reitille. Siitä oli päivän mittaan aina muutama mennyt, mutta oletin ettei se mikään kovin erikoinen ole. Mökiltä löytyneestä kirjasta "Great short walks in Lake District" löytyi tämä meidän naapuruston reittikin, ja käsin piirretystä kartasta sai pikaisella vilkaisulla sellaisen käsityksen ettei järviä tai juuri mitään muutakaan erikoista tulla näkemään. Tiivistelmän mukaan reitti oli noin 8 km (ja noin 3,5 h, tosin tämän huomasin vasta jälkikäteen), mutta kun siihen oli merkitty aloituspaikoiksi sekä meidän mökin naapurissa oleva parkkipaikka että kauempana kylän keskustasta lähtevä tie, niin tehtiin oletus että varmaan se 8 km on sitten tuolta keskustasta asti ja meille jäisi noin 6 km. Tekstiäkin olisi kirjassa ollut parin sivun verran reitistä, mutta eipä meistä sitä kukaan lukenut, kun kerran vaihtoehtojakaan ei reiteille ollut, niin ei tarvittu "myyntipuheita".

Oman kokemukseni mukaan kaikki viralliset vaellusajat jotka on opasteissa tai oppaissa ilmoitettu alittuu hyvinkin rennolla ja kuvaustaukoisella vauhdilla ja niinpä kun pari kilometria vielä reitistä vähennettiin ihan arvauksella niin noin parin tunnin reittiä veikattiin. 











Reitin alku oli helppo löytää, koska siitä tosiaankin ihmiset olivat kulkeneet jo useaan otteeseen meidän silmien edestä. Ensimmäiset puolisen kilometria jatkui selkeänä myös tietä pitkin. Kun saavuttiin ensimmäiselle lammasportille, loppuikin koordinaatit. Tuolla ei siis tosiaan millään muulla tavalla merkitä reittejä, kuin että suljetun portin edessä lukee "public footway". Mikäli näin ei lukisi, ei portista myöskään saisi kulkea, koska täällä ei samalla tavalla mitään jokamiehen oikeuksia ole kuin Suomessa. Aikamme siinä ihmeteltiin mun kännykällä nappaamaan kuvaa kartasta - ja se ei tosiaan ollut mitenkään tarkka tai muutenkaan hyvä kartta, tosin muutamine korkeuskäyrineen toki parempi kuin puhelimen oma karttasovellus, joka näytti alueelle pelkkää vihreää. Arvottiin suunnistajan elkein korkeuskäyrien mukaan reitti, eli kohti huippua vaan. 











Siinä kiivetessämme näkymät laaksoihin alkoi parantua ja muutama ihminenkin bongattiin. Kolmen hengen porukka tuli hetki meidän jälkeen ihmettelemään samaan kohtaan suuntaa mihin lähteä, ja päätyivät lähtemään reittiä toiseen suuntaan kuin me. Meidän vasemmalle puolelle jäi pieni joki laakson pohjalle ja sen toisella puolella pieninä pisteinä näkyi muutama rinnettä laskeutuva ihminen. Se näytti niin kaukaiselta, että ajattelin mielessäni että tuskin me nyt noin kauaksi päädytään, kun suunta ei ollut sitä kohti edes. 










Ensimmäinen ylämäki oli pitkä mutta miellyttävän loiva. Sitä edetessä ja näkymien parantuessa alkoi vähitellen käydä selväksi miten reitti kulkee ja että tosiaankin sinne vastapuolelle ollaan vielä kiertämässä. Ensimmäinen varmuus että oikealla reitillä edes ollaan saatiin huipulla olevasta aidasta, jonka pitikin siellä olla. Siihen asti oli taas pieni epäilys ollut aina välillä että mennäänkö ihan omiamme. Huipulta nähtiin neljä eri järveä, mikä oli melkoinen yllätys kun ei odotettu yhtäkään. Muutenkin maisemat yllättivät ihan sata-nolla. Odotukset eivät olleet erikoiset ja todellisuus oli melko mieletön. (Parasta taas oli muuten maisemien lisäksi lampaat. Koko reitti kulki lammasaitauksessa, joten kuten kuvista näkyy, niitä tuli vastaan milloin mistäkin puskasta :D Sympaattisia otuksia! :) )

















Reitti jatkui tuota aidan viertä jonkin aikaa ja noihin aikoihin tuo kolmen hengen seurue tuli myös vastaan päinvastaisella reitillään. Silloin oli siis varma mieli että reitillä ollaan. Tätä iloa ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä hetken siinä vielä jatkettuamme todettiin ettei mitään polkua näy enää missään. Noilla main alkoi myös taas olla märkää maata, kun siihen asti oltiin selvitty kuivin sukin. Jatkettiin tovi vielä eteenpäin, mutta kun polkua ei vaan missään alkanut näkyä, päätettiin tehdä radikaali suunnanmuutos vasempaan. Koko meidän reitti oli siis vasempaan kaartuva hevosenkenkä / lenkki ja alkoi jo tuntua siltä että vähitellen pitäisi alkaa kaartamaan. No, tuo "oikoreitti" tai mikälie uusi suunta keskeltä heinikkoista ylänköä osoittautuikin sitten ihan suoksi. Siinä kohtaa oltiin kyllä kaikki jo onnistuttu uppoamaan niin pahasti johonkin mutaan, että ei tuntunut enää siinä konkurssissa. Siinä sitä sitten tarvottiin kolmen hengen rintamassa, vailla mitään hajua ollaanko menossa oikeaan paikkaan. Tuossa kohtaa oli kyllä kiitollinen seurasta, yksin olisi voinut tulla jo suru puseroon. Tai no, yksin en kyllä olisi tuonne edes lähtenyt. 



















Oli melkoinen onnen tunne kun ensimmäisen kerran nähtiin taas jotain polun tapaista. Ensin ei voinut olla varma oliko siitä mennyt hetki sitten vain joku lammas, mutta jonkin ajan päästä polku alkoi selkiytymään ja kengän jälkiäkin näkyi. Halleluja! Sinänsä suuressa mittakaavassa suuntavaisto säilyi kokoajan - ei ollut puita näköesteenä ja mehän sieltä yläilmoista nähtiin kokoajan missä on meidän laakso ja melkein meidän mökkikin. Ainut huolenaihe oli vaan se että ei tuolta vuorelta noin vaan mistä tahansa välttämättä tulla alas ja lisäksi etäisyyksiä oli vaikea tarkalleen hahmottaa. Kaukaiselta tuntui kaikki, vaikka suunnan tiesikin :) Uudestaan polun löydyttyä oltiin kuitenkin tultu jo se melkein kolme tuntia... 

Tää oli varmaan se hetki kun löydettiin taas polku :D










Niin notta oliko märkää ja kuraa? ;)


Pieni tuumaustauko kolmen tunnin kohdalla - muuten ei istuskeltu kertaakaan!






Sitä en osaa sanoa mitä tässä nyt juhlitaan :D


Vielä pari epäröinnin paikkaa tuli, kun polku tuntui kaartuvan huolestuttavasti oikeanpuoleiseen laaksoon. Poikettiin sitten taas polulta ja mentiin katsomaan näkyisikö vasemmalla mitään polkua, mutta koska ei näkynyt niin jatkettiin tuolla oikealla reunalla. Nähtiin kuitenkin mistä alas menevä siksak polku menee, ja sanoinpa siinä ääneenkin että "tuosta ei voida kävellä vahingossa ohi". Tässä kohtaa nähtiin neljäs ja viimeinen ihminen, taas joku vuorijuoksija joka pyyhälsi kovaa vauhtia ohi. 










Jatkettiin matkaa ja reitti näytti lähtevän uudestaan nousuun. Sellaisesta ei meidän kartasta puhuttu, mutta lähdettinpä sitten kapuamaan kuitenkin, kun sinne se vuorijuoksijakin meni, eikä risteystä ollut vielä näkynyt. Oltiin ehkä puolivälissä menossa ylös, kunnes katsoin alas taaksepäin ja totesin että ohi oltiin menty polusta jo jokin aika sitten. Se ristesi reitiltä siis hyvin maastoutuneena saniaispuskiin. No, ei muutakun takaisinpäin, mutta nyt jo helpottuneena siitä että enää tuo polku alas ja ollaan taas pian siinä pisteellä mistä päästään takaisin tielle. Vesikin loppui tuossa kohtaa, eikä mitään välipalaakaan ollut mukana. Jospa viimeistään nyt ymmärtäisin että tuollaisille reissuille pakataan aina varalle jotain! Mutta kun tarkoitus oli tosiaan olla vain se pari tuntia... 

Takaisin sivistyksen parissa!



Mökillä takaisin oltiin 4 h 40 min lähtöä myöhemmin. Onneksi sen verran välillä oli saanut puhelimeen verkkoa, että oli voinut raportoida että kunnossa ollaan, sanoin nimittäin lähdössä että mikäli neljään tuntiin ei mitään kuulu niin voi alkaa huolestumaan. Onneksi myös lähdettiin edes sen verran ajoissa (kolmelta) että ehdittiin ennen iltahämärää takaisin. Pilkkopimeässä ei olisi paljon naurattanut tulla rinnettä alas... Litimärissä kengissä ja sukissa, janoisena ja nälkäisenä, mutta niin hyvillä mielin kaikista upeista maisemista! Parasta oli myös se, että mökillä vastaan tuli herkullinen ruuan tuoksu, ja suihkun jälkeen sai suoraan kävellä valmiiseen pöytään. Sinänsä oli ihan paras diili ettei kaikki oltu patikoimassa :)

Illalla luettiin sitten mitä se meidän kirja sanoi tuosta reitistä. Siellähän mm. selitettiin hyvin tarkkaan mihin suuntaan pitää lähteä siitä ensimmäisen portin jälkeen (oltiin päätelty ihan oikein), ja että siinä yhdessä kohtaa ei polkua oikeastaan ole ja että kovin märkää siellä yleensä tapaa olla juuri siinä kohtaa. Tämähän olisi ollut ihan hyödyllistä tietoa noin niinkun etukäteenkin tietää ;D Mutta ihan oikein pähkäiltiin kuitenkin ilman kirjaakin! Kilometreista ei ole faktaa koska mun ambitista loppui akku valitettavasti jo alle parin tunnin jälkeen, mutta vahvasti veikkaisin että harhailuineen on lähempänä 10 km kuin 8 km. 

Seuraavana aamuna koitti mökin luovutus kymmeneltä ja sitten lähdettiin ajelemaan kohti Manchesteria. Käytiin vielä yhdellä linnalla matkan varrella, mutta muuten varattiin paljon aikaa ajamiselle. Eikä turhaan, sillä ei oltu ainoita jotka käyttivät bank holidaytaan motarilla kohti Mansea. Sen verran oltiin ajoissa että ehdittiin vielä syömään ennen junan lähtöä ja junassa olikin sitten aika hiljaista porukkaa. Oli muuten koko junanvaunu hiljaa, vaikka se oli ihan täynnä. Viikonloppu vaati näköjään veronsa :)







Mahtava reissu oli ja en voi kuin suositella kaikille patikointihenkisille! Toivottavasti sitä itsekin pääsee joskus takaisin, vaikka toisaalta tässä piilee myös se ikuisuusdilemma, että maailma on täynnä upeita paikkoja ja niitä muitakin pitää ehtiä näkemään. No, ehkä joskus näemme jälleen Lake District! <3

2 kommenttia:

  1. Vautsi mitä maisemia! Tonne on kyllä pakko päästä joskus patikoimaan. Rakastan muutenkin Englannin maaseutua :) Ois upeeta päästä myös juoksemaan siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi oli todella mahtava paikka! :) ja samoin, Englannin maaseutu on munkin mielestä kaunista ylipäänsä, täytyy jo alkaa suunnittelemaan mihin seuraavaksi lähtis :) mietin siitä meidät ohittaneesta juoksijasta että jos oli paikallinen (näin ajattelisin kun kerran yksin oli liikkeellä, mutta eihän sitä tiedä), niin aika mageet lenkkimaastot hänellä. Lopultahan tuo oli oikein sopivan helppoa maastoa polkujuoksumielessäkin. Tämä patikointi sopi meille tällä kertaa paremmin, pystyy ihastelemaan niitä ympäröiviä maisemiakin paremmin :)

      Poista