torstai 4. elokuuta 2016

Viikinsaaren ympäriuinti

Sunnuntai-aamuna väsytti ja kolotti eilinen juoksu, mutta onneksi tiedossa oli virkistävää uintia 2,1 km verran! Ensimmäisen kerran muistan kuulleeni Viikinsaaren ympäriuinnista Pirkan soudussa vuonna 2013, kun jotkut kokeneemmat kestävyysurheilijat tapahtumasta juttelivat (se oli silloin ehkä ollut juuri edellisenä päivänä, tai tulossa seuraavana päivänä). Silloin todettiin Elisan kanssa, että kuulostaapa hienolta (uida nyt jonkun saaren ympäri!) ja kyllä mekin sitten joskus kokeneina triatleetteina osallistutaan (kuukauden päästä oltiin silloin menossa Helsinki City Triathloniin, joka oli meidän molempien ensikosketus lajiin). Kolme vuotta tässä meni välissä ja kokemusta avovedestä on triathlonin myötä tosiaan tullut kartutettua. Tapahtuma oli kyllä mielessä, mutta aina edellisinä vuosina on ollut jotain päällekkäistä menoa. Nyt sitten pistin päivämäärän muistiin jo ajoissa, ja niinpä löydettiin itsemme sunnuntaina Laukontorilta kisapussia noutamasta.

"Suomen vanhin avovesiuintitapahtuma, Viikinsaaren ympäriuinti, järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1919. Tänä vuonna saari kierretään jo 79. kerran." - TaTu.fi



Avovesiuinti on yhtä aikaa todella hieno ja vähän jännittävä laji. Luonnonvesissä ei oikein tiedä mitä sieltä pohjasta tai ylipäänsä tummasta vedestä tulee vastaan. Perinteinen saunasta järveen pulahtaminen eroaa avovesiuinnista ainakin sillä, että sinne veteen on katseltava lasit päässä koko ajan (ja se katselu välillä tuntuu olevan too much information) ja toisekseen lähdettävä turvallisesta ja monesti läpikotaisin tutusta rannasta pidemmälle. Vaikka toisaalta meillä täällä Suomessa lienee vesistöjen suhteen turvallisimmat oltavat, kun vastaan ei koskaan tule haita, meduusoja, alligaattoreita, Loch Nessin merihirviötä ja harvemmin varmaan ruumiitakaan. :D Yhtäkkiä pohjasta vastaan nouseva jättimäinen kivi tai kasvoihin ja käsiin osuva vesikasvi kyllä siltikin yllättää ikävästi joka kerta, vaikkei ne mitään teekään, ja välillä mielikuvitus alkaa laukkamaan ja tekee omasta varjostakin parimetrisen hauen! Toki veteen liittyy muitakin uhkia kuin vedenalaiset hirviöt - mitä jos uupuu, kramppaa, tai tulee joku muu hätä kauempana rannasta. Kaikkien näiden uhkien (todellisten ja kuviteltujen) vuoksi en koskaan mene uimaan yksin, ja kaikkein mieluiten teen sen porukassa - säikähtääpä kalatkin varmemmin. :D Parhaimmillaan avovesiuinti mulle tällä hetkellä onkin hyvin organisoiduissa tapahtumissa, missä reitti on varmasti turvallinen, porukkaa riittää ympärillä polskimassa ja turvallisuus on taattu. 

Matkalla Viikinsaareen Hopealinjojen kyydissä istuimme molemmat hiljaa ja mietimme tulevaa. Ensinnäkin tiedossa oli pisin avovesiuinti molemmille tähän mennessä, mutta itse matkan lisäksi lisäjännitystä ainakin itselle toi tuo saaren kiertäminen kokonaan. Olosuhteethan voivat kai vaihdella aaltojen suhteen paljonkin saaren eri puolilla. Ja ihan uudenlainen kokemushan tuokin on, ajella ensin paatilla pitkälle pyhäjärveen, katsella ikkunasta lähestyvää saarta ja lopulta lähteä sitten uimaan sen ympäri.





Perille päästyämme seurasimme kylttejä pukuhuoneille ja saavuimme sopivasti juuri alkaneeseen infoon, jossa kerrottiin tapahtumasta yleisesti, esiteltiin joitakin uimareita ja painotettiin tulevan uinnin turvallisuutta. Kukaan uimari ei koskaan ole tilanteessa, että olisi yksin sanottiin, ja se tieto helpotti kyllä paljon. Melojat ja veneet olivat turvaamassa meidän matkaa, huolehtimassa ettei kukaan ajaudu ulapalle, uuvu tai myöskään jatka uimista ukkosen sattuessa. Mulla oli uimarin turvapoiju mukana, mutta nämä turvallisuusjärjestelyt kuullessani päätin että ne saavat riittää ja poiju sai tällä kertaa jäädä pukkariin. Turvallisuutta lisäsi toki myös se, että koko kierroksen ajan pysytellään suhteellisen lähellä rantaa. 

Ukkosen uhka oli tosiaan realistinen, ja vielä juuri ennen kisaa ihan kunnon ukkonen saatiinkin päälle. Vettä tuli jonkin aikaa kuin aisaa, ja ukkosen vuoksi starttia siirrettiin 10 minuutilla eteenpäin. Sen jälkeen lähdimme pukuhuoneilta yhtenä pitkänä uimapuku / märkäpukuletkana kohti Viikinsaaren uimarantaa, josta startti tapahtui.


Uimarit valmiina odottelemassa ukkosen väistymistä


Turvajoukot lähdössä vesille
Erikoista normaaliin avovesiuintikokemukseen verrattuna oli tällä kertaa lämmin vesi. Sitä on niin tottunut vähän irvistelemään kun varpaat osuu kylmään veteen, että +22 linnunmaito oli odottamaton ja erilainen, mutta erittäin toivottu uusi kokemus niille varpaille. Henki ei salpaantunut kylmästä vedessä, eikä siihen tarvinnut oikeastaan edes totutella. Melkein, melkein, olisi voinut uida ihan uikkareillakin, mutta ei kuitenkaan, kun se matkakin oli niin pitkä ja jännittävä ja märkäpuku suojaa kivasti jos hauki yrittää haukata kyljestä. :D




Siitä sitten muodostettiin rantaveteen jonkinsortin lähtörintama ja torven töräyksestä ponkaistiin liikkeelle. Mitään aikatavoitteita ei meillä ollut, mutta johonkin noin tuntiin ajattelin polskivani. Elisa meni aina vähän kovempaa, mutta ystävällisesti odotteli mua aina jonkin matkan jälkeen. Yhdessä kohtaa melojat varoittelivat kivistä, jotka tosiaan melkein hipoivat vatsaa uidessa, toisessa kohtaa meloja kehotti meitä rantaan päin, ja siitä palkkioksi saimme heti vesikasvin naamalle. :D Juuri niiden vesikasvien vuoksi ei huvittanut ottaa kaikkia mutkia tiukasti rannasta, joten haettiin jotain hyvää kompromissia. Yhteensä kolmeen vesikasviin törmäsin ihan koko matkalla, ja se on kyllä oikeasti vähän! 

Välillä vaan ihasteltiin maisemia ja nautiskeltiin. Tänne ei oltu tultu kisailemaan verenmaku suussa, ja turhaa se olisi ollutkin kun paremmat uimarit menivät jo kaukana. Vettä tihkutti hiljakseen, mikä oli vaan mukava lisä siihen tunnelmaan. Olin huomannut Viikinsaaren muodon vasta saamastamme pussukasta, ja mietin uinnin aikana että mitenköhän päin me sitä kierretään. Lopulta näkyviin tuli laiturit, jotka olivat itselleni nyt jo tuttu maamerkki. Isoon laituriin saapui Hopealinjojen paatti juuri kun olimme tulossa samalle kohtaa, ja niinpä melojat ohjasivat meidät laiturin ali. Sen jälkeen olikin enää "tuttu" pätkä maaliin, eli sama jonka olimme juuri maissa kävelleet. Matalan rannan vuoksi muutama poiju oli laitettu kierrettäväksi ulkokautta, ja sitten näkyikin jo maali.

Maalissa olin aikaan 57:06 eli tavoitellusti alle tuntiin. Rauhallisesti ja nautiskellen. :) Tuon tunnin aikana kerkesin kyllä omaa tekniikkaakin ajatella moneen kertaan, ja huomasin että etenkin vasen käsiveto falskaa aika paljon, ja voimaa pitäisi saada lisää molempiin käsiin. Liukukin voisi olla parempi ja varmasti paljon muutakin olisi parannettavana :) Täytyisi päästä taas johonkin hyvään uintitreeniporukkaan!

Me tyytyväiset uimarit kävelimme takaisin pukkareille yhtä kokemusta rikkaampina. Suihkun kautta siirryttiin pian Viikinsaaren ravintolaan brunssille, jonka olimme kaukaa viisaina ilmoittautumisen yhteydessä varanneet (uimarit saivat sen alennettuun hintaan). Nälkä oli huutava, kuten uinnin jälkeen aina, joten valmiiseen pöytään kelpasi astella.

Maalissa :) 


Oli kyllä kerrassaan mahtava kesäpäivä jälleen! Uusia kokemuksia ja itsensä voittamista ja luonnosta nauttimista. Vahva suositus Viikinsaaren ympäriuinnille! :) 

2 kommenttia:

  1. "Yhtäkkiä pohjasta vastaan nouseva jättimäinen kivi tai kasvoihin ja käsiin osuva vesikasvi kyllä siltikin yllättää ikävästi joka kerta, vaikkei ne mitään teekään, ja välillä mielikuvitus alkaa laukkamaan ja tekee omasta varjostakin parimetrisen hauen!" Hahaha, kaimaseni, täsmälleen samoja ajatuksia :'DD Mutta oon kans pikkuhiljaa voittanut tuota uinti- ja ennenkaikkea pohjapelkoa! Uiminen avovedessä on seikkailua <3

    Viikinsaaren uinti kuulostaa aivan mahtavalta tapahtumalta! Uinti on niin siistiä! Joskus vielä otan tähän tapahtumaan osaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on lopulta homman suola, että vähän jännittää ja silti uskaltaa :) Seikkailua se tosiaan on ja siinä ollaan todella varpaista otsaan luonnon helmassa!

      Todella kiva tapahtuma tosiaankin on kyseessä, suosittelen! Siinä sullekin hyvää jatkoa Tampereeseen tutustumisessa ;)

      Poista