Matkustin tuossa pääsiäisen aikoihin Mallorcalle, kauan haaveissa olleelle pyöräilylomalle kokeneempien Mallorcan kävijöiden,
Elisan ja Jukan kanssa. Markusta en ole vielä saanut ihan tarpeeksi
hurahtamaan pyöräilyyn, että tälläinen loma olisi häntä niin paljon
kiinnostanut ja lisäksi hänelle samaan aikaan tuli oma perhe vieraaksi
Lontooseen. Kirjoittelin nämä Mallorcan postaukset toiseen blogiini heti reissun jälkeen, mutta siirrän ne nyt tännekin kun oikeastaan tännehän ne kuuluu, muiden sporttiaiheiden sekaan. Eli niille jotka molempia blogeja lukee, tämä on ihan vanhaa asiaa. :)
Lyhyt
lomani kesti neljä päivää, tiistai-illasta lauantai-iltaan. Lentoni
Palma de Mallorcan kentälle laskeutui vasta puoli yhdentoista jälkeen
illalla ja siitä sitten ei ollut kovin paljon vaihtoehtoja millä lähteä
Pegueran suuntaan siihen aikaan, eli taksilla huristelin. Eipä muuten
ollut tullut mieleen, että olen aika pienessä hotellissa, ja on jopa
todennäköistä, että respa ei ole 24h auki. Se tuli mieleeni noin 5
metriä ennen hotellin eteen saapumista. Mulla oli siis sellainen
Villa-tyyppinen pieni ja idyllinen (ja edullinen) hotelli, mutta ennen
kuin ehdin asiaa liiaksi muretimaan, niin pimeän respan lasiovessa
näkyikin olevan lappu. Siinä toivotettiin mut tervetulleeksi ja
kerrottiin mistä löydän huoneeni - avain oli ovessa huoneen sisäpuolella
ja ovi auki. Heti oli jo hyvää pikkukaupunkimeininkiä! :)
|
Matkaan! |
|
Kohti edessä siintäviä mäkiä! |
|
Reitintuumaustauko. |
|
Ja taas vähän tuumausta. |
|
Välillä vähän kaupunkiajoa rantabulevardilla. |
|
Port Andtraxt siellä taitaa siintää edessäpäin |
|
Mä jarruttelen vähän enemmän kuin matkaoppaani näissä alamäissä :) Alas minäkin lopulta pääsin! |
|
Juomatauko :) |
|
Baana on auki! |
|
Elisa ja Jukka tiimivaatteissa. Melko pro:n näköistä sakkia! |
Matkaoppaideni
Elisan ja Jukan kanssa oltiin sovittu seuraavalle aamulle treffit
kymmeneksi pyörävuokraamoon, ja koska yhdeltä piti alkaa sade, niin
sovittiin että heitetään semmonen pikku testilenkki alkuun. Ei ollenkaan
paha. Sen nimikin oli “Pikkulenkki 42km” meidän navigaattoreissa, jotka
reittien suhteen oli synkattu jo ennen reissua. No, sen summana että
maantiepyöräily on näin “kauden alussa” aina vähän jännittävää, etenkin
vieraassa ympäristössä, ja se että tuossa joulu - helmikuussa oli pieni
(=merkittävä) notkahdus omissa viikkotreenien määrässä, ja sitten vielä
että tämä nurkka Mallorcaa on todella mäkistä, niin en nyt olisi ehkä
sanonut että “ihan vaan pikku kevyt lenkki” :) Tasamaasta ei juurikaan
saatu tällä lenkillä nauttia, vaan lähes jatkuvasti mentiin joko
ylämäkeen (hi - taas - ti) tai alamäkeen jarrupalat kuumina. Sain
ensikosketukseni serpentiiniteihin, ja neulansilmäkäännöksissä sai kyllä
todella olla kieli keskellä suuta. Tuo jarruttaminen tiukimmissa
alamäkineulansilmissä tuntui kyllä sormien ja ranteiden lisäksi ihan
koko yläkropassa, välillä vatsalihaksia myöden.
Vähän yhden jälkeen oltiin Peguerassa takaisin, ja viimeiset 5km taittui
vihdoin vaivattomasti - se kun oli semmoista mukavaa todella loivaa
alamäkeä / tasamaata. Eli hyvä avauslenkki, kiitos sadeuhan ei lähdetty
heti ottamaan luuloja pois 109 km päälenkillä, joka siirtyi sitten
seuraavaan päivään. Sadetta ei sitten koskaan tullut, mutta vuoristossa
sellainen olisi kyllä tosi inhottava saada niskaan, että eipä tehnyt
myöskään koittaa onnea. Ja mun mielestä näytti kyllä siltä että
korkeimmilla huipuilla sitä sadetta olikin! Lenkin päätteeksi Suunto
Ambittini näytti seuraavanlaista dataa: aika 2h 41min, pituus 43km,
nousumetrejä 700 m, keskisyke 150, kaloreita paloi 1300 kcal. Tuo
keskisyke on kyllä korkea (etenkin kevyelle testilenkille!), mutta tässä
kohtaa kevättä on kunto vaan vielä hakusessa... Nousumetreille
vertailukohtaa viimekesän pyöräilyistä, 50km lenkillä Tiisteltä
Kuortaneelle ja takaisin nousumetrejä 35 m ja Raisiosta Lokalahdelle 50 km matkalla
nousumetrejä jopa 150 m.
|
Mihis nyt mennään? |
|
Tuonne! |
|
Ootteko ny varmoja? |
|
Elisa kattelee et pysynkö mä perässä |
Maisemat
kyllä oli kerrassaan kauniita. En todellakaan ihmettele miksi tämä koko
Mallorcan saari on pyöräilijöiden suosiossa. Kiipeämällä korkealle saa
hienoja näköaloja, ja laskettelemalla meren ääreen saa upeita
merimaisemia, mutta ehkä omaksi lemppariksi muodostui kiviaitaisten
appelsiini- ja sitruunaviljelmien keskellä rullailu, bongaillen
lampaita, hevosia ja muita eläimiä (myös aasi!).
Tällä reissulla pääsi ensimmäistä kertaa tosi käyttöön joulupukin tuoma gopro kamera! Kävin ennen reissua ostamassa
kypärään sopivan vastinkappaleen, eli kameran kiinnitin otsaani /
päälaelle. Gopro on luonut katu-uskottavan brändin etenkin meidän
urheilijoiden (hehe) keskuudessa, joten niin typerältä kuin otsasta
törröttävä kamera näyttääkin, se ei käytännössä ole ollenkaan nolo (näin
ainakin itselleni uskottelen). Hienoimmat maisemat kun kuitenkin tulee
yleensä nähtyä jatkuvasti matkan aikana, eikä niitä voi jatkuvasti pysähtyä kuvailemaan, niin sekunnin välein
kuvia nakuttava kamera otsassa on täydellinen ratkaisu! Siten myöskin
syntyy parhaat tilannekuvat, ettei kaikki kuvat ole poseerauksia ja
selfieitä. Ensimmäisen päivän lenkki oli testailua myös tuolle
kameralle, ja amatöörin virheenä laitoinkin sen vaan päälle napsimaan
kuvia jatkuvasti. Tuloksena yli 7000 kuvaa ja muistikortti täynnä jo
ennen kuin päästiin lenkissä puoliväliin asti... Eli ei ihan putkeen
mennyt vielä kun siellä lopussa oli vasta parhaat maisemat! :D No, sen
jälkeen alkoikin sitten tuo selfielinja, niinkuin kuvista näkyy...
:)
|
Puolimatkan selfie. |
|
Vielä yksityisselfiekin tähän väliin |
|
Pyörät parkkiin ja kahvipaussille (olennainen osa maantiepyöräilyä) |
|
Muut söi kakkua mutta mä pitäydyin vain virallisissa urheilijan tuotteissa. |
|
Tauon jälkeen lähdettiin taas nousemaan ylös merenpinnan tasolta ja nähtiin mm. tämmösiä maisemia. |
Iltapäiväksi
ehdittiin vielä lähteä seikkailemaan Palmaan, Mallorcan (tai oikeammin
Baleaarien) pääkaupunkiin. Oltiin vähän huonoon aikaan liikkeellä
etsimässä ruokaa kun kaikki olivat juuri laittamassa ovia siestan ajaksi
kiinni, mutta kyllähän sitäkin lopulta löytyi. Palma olikin yllättävän
mukava kaupunki! Käveleskeltiin siinä ympäriinsä ja parissa kaupassakin
piipahdettiin, minä sain seurata osaavia matkaoppaitani aivot narikassa
ja räpsiä kuvia.
Takaisin
Peguerassa oltiin vasta vähän ennen iltayhdeksää, jolloin vihdoin ehdin
myös tsekkaamaan itseni sisään hotelliin vuorokauden myöhässä - eikä
sillä silloinkaan nyt olisi niin kiirettä ollut! Kunnon mañana
-meininki. :) Seuraavan päivän suuret koitokset mielessä käytiin vielä
tankkaamassa vähän energiaa illallisen merkeissä ja sitten olin kyllä
enemmän kuin valmis nukkumaan. En muista koska viimeksi olisi näin
tapahtumantäyteinen lomapäivä ollut! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti