tiistai 30. kesäkuuta 2015

Roadtrip Cornwalliin - part 1

Kotona ollaan taas! Ainakin pari päivää :D Takana on hieno pidennetty viikonloppu loistavassa seurassa ja uskomattoman upeissa maisemissa. Instagramissa (@_hannali) mua seuraavat ovatkin jo vähän saaneet reaaliaikaista esimakua viikonlopun maisemista ja täältä pesee nyt täyslaidallinen lisää! :) Muutaman päivän ajalta sain räpsittyä kuvia taas yli 700, joten täytyy vähän jakaa asiaa pariin eri osaan tänne blogin puolelle. 







Kuuden hengen porukkamme vuokrasi tila-auton ja lähti perjantaina töiden (ja ruuhkien) jälkeen matkaa kohti etelää. Reissu oli todella odotettu, sillä tämä saarivaltio on täynnä mitä mielenkiintoisempia matkakohteita ja nyt on vihdoin päästy niitten kanssa edes vähän alkuun! Turhan tiukkaa agendaa tai suunnitelmaa ei viikonlopulle ollut, majapaikat oli varattu etukäteen ja sen lisäksi karkeasti katsottu kartalta ja kirjoista mihinpäin kannattaisi mennä. Tosin, myönnän, minä en ennakkoon tehnyt mitään taustatyötä, vaan olin ihan vapaamatkustaja. Välillä tykkään suunnitella tuollaisia reissuja etukäteen paljonkin, nyt vaan en jostain syystä ollut tarttunut toimeen. Lounaiskärjen eli Cornwallin rannikkoalueet olivat kuitenkin suuntana ja sen tarkemmat koordinaatit selkenivät sitä mukaa kun maileja tuli auton mittariin. :) 

Ensimmäinen etappi oli yöpaikkamme reilun parin tunnin päässä Lontoosta, mikä olikin aivan sopiva etappi ajallisesti ja matkallisesti. Oltiin perillä juuri kun aurinko heitti viimeisiä punaisia säteitään. Seuraavana aamuna sitten pakattiin auto uudestaan ja lähdettiin jatkamaan eteenpäin kohti seuraaviksi öiksi meille varattua mökkiä. Matkalla tietenkin koukattiin monen mielenkiintoisen paikan läpi ja moneen niistä pysähdytiinkin. Sellainen google-auto olisi kyllä tullut tarpeeseen - niiiin upeita ne maisemat auton ikkunasta jatkuvasti ja kaikkea vaan ei voinut pysähtyä kuvailemaan!




Ensimmäinen kohteemme oli West bay, paikka jossa Broadchurch -sarjan murhamysteeritkin on kuvattu. Meillä oli porukassa sarjan suuri fani ja itsekin olen sivusilmällä noita sarjan maisemia ihaillut. Todella näyttäviä ne olivatkin! Siitä matka jatkui "Englannin Rivieralle" Torquayhin ja eteenpäin Darthmouthiin, johon viimeinen pätkä mentiin lossilla. Kaikki olivat hieman erilaisia kohteita ja omalla tavallaan mahtavia! Etenkin nuo Torquay ja Darthmouth sellaisia, mistä ei välttämättä tulisi edes mieleen että ollaan Englannissa.











Isommassa porukassa on tälläisellä automatkalla ehdottomana etuna se, että kuski- ja kartturivuoroja voi vaihdella (sen lisäksi tietenkin että hyvällä porukalla matkanteko on aina mukavaa!). Silloin kun minä olin vuorossa kartturina, laitoin seuraavan kohteen iPhonen karttasovellukseen ja aloitin navigoinnin, katsomatta yhtään minkälaisen reitin se meille taikoi. Ja nepäs sitten olikin todella mielenkiintoisia reittejä! Saatan olla väärässä, mutta käsitykseni mukaan monet noista teistä ovat vanhoja lammaspolkuja. Siis reittejä, jotka lampaat ovat valinneet kun niitä on eteenpäin paimennettu. Sen vuoksi kaikki vanhat ja pienemmät tiet ovat todella mutkaisia. Mutkien lisäksi tapana näytti olevan kasvattaa tienpientareet tiheää kasvillisuutta täyteen - pensaita ja puita joiden tienpuoleinen reuna on sitten pystysuorasti trimmattu. Jännitystä lisäsi se, että kapeimmillaan tie oli niin kapea että oksat tuntuivat ropisevan auton molempiin kylkiin. Ja nyt puhutaan edelleen kaksisuuntaisesta tiestä. Ohituspaikkoja oli silloin tällöin, mutta eivät nekään siis olleet yhtä autonmittaa pidempiä ulokkeita. Onneksi nuo tiet olivat juuri niin hiljaisia kuin arvata saattaa (kyllähän niitä isojakin teitä olisi ollut tarjolla kun olisi katsonut) joten ei jouduttu kertaakaan pakittamaan tai muutenkaan kiperiin kohtaamisiin vastaantulijoiden kanssa. Nämä tiet oli kuitenkin jo elämys itsessään, joten olen tyytyväinen reittiini! :D

Kasvusto oli tiheää myös normaalimman levyisillä kaksikaistaisilla teillä ja todella pitkiä pätkiä ajettiin vihreissä "tunneleissa", kun puut ulottivat oksansa tien ylle molemmin puolin, mutta olivat muotoiltu sivulta ja tien päältä kulmikkaasti niin että vähän korkeampikin auto mahtuu siitä ajamaan, mutta ylimääräistä piennarta ei ollut juuri missään kohtaa tarjolla. Ne jaksoivat ihastuttaa joka päivä! Itseasiassa koko saarivaltion tuo lounaisnurkka oli supervihreää ja kumpuilevaa. Vähän kuin jossain Jane Austenin kirjassa seikkailisi. Lehmiä, lampaita ja hevosia näkyi myös todella paljon.  



Lopuksi lauantaina suuntasimme kohti majapaikkaamme Boscastlen kylässä. Mökkimme oli todella vanha (vaikea sanoa kuinka vanha, mutta satoja vuosia nyt kuitenkin) ja sen kaikki seinät ja katot kaartuilivat, kumpuilivat ja notkottivat ties kuinka ja ilmankosteus oli käsinkosketeltavaa. Huonekorkeus oli suunniteltu "hieman" itseäni lyhyemmille, vaikka kyllä enimmäkseen pystyin ihan suorassa seisomaan ja jäi vielä pari senttiä pään ja katon väliin! Kyyristellä piti vain suihkussa, portaissa ja kaikissa oviaukoissa. Peri-englantilainen kokemus siis! :D Hyvin mahduttiin kuitenkin pari yötä mökissä viettämään, etenkin kun se oli lähinnä vain paikka nukkumiselle ja aamiaiselle. Boscastle oli kyllä itsessään todella sympaattinen paikka, joskin myös todella jyrkän mäen kylkeen rakentunut. Hylkäsin lenkkisuunnitelmat jo ne tiet nähdessäni, koska se olisi ollut sitten pelkkää mäkivetoa ja päivät oli ohjelmaa täynnä muutenkin. 

Meidän mökki :)








Nyt mun pakko pistää postaus poikki ja jatkaa loput kuvista toisessa osassa :) Ja lähteä liikkumaan! Palaan pian :)

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kierroksia Regent's Parkissa

Voi vitsi. Mä sanoin eilen kun kirjoitin tuota pyöritystekniikka postausta, että en tiedä kiinnostaako tämä ketään, mutta kirjoitanpa kuitenkin koska mua kiinnostaa. Ja sehän ampaisi heti kärkeen luetuimpana postauksena blogin historiassa! Aiheesta kertyi myös keskustelua facebookin ja fillarifoorumin puolella, puolesta ja vastaan. Mahtavaa! En minä näitä juttuja kuitenkaan pelkästään itselleni halua kirjoittaa. :) Kukinhan saa taaplata ja polkea tyylillään, mutta tottakai se kiinnostaa mikä on tehokkain tapa päästä eteenpäin. 



No, koko aamupäivän kun vietin eri pyöritystekniikoiden parissa, niin pitihän sitä itsekin sitten lähteä pyörittelemään tuonne Lontoon kaduille. Suuntasin nyt toista kertaa Regent's Parkia kiertämään, koska se on tuttu ja "turvallinen" valinta. En suostu mitään kohtaa tässä Lontoon kaupunkiajossa kyllä sanomaan turvalliseksi, siksi heittomerkit :D Alunperin olin suunnitellut tätä pyöräilyä jo eiliselle, mutta sen verran oli taas jännää että sain perusteltua vielä eiliselle salikäynnin sen sijaan. 

Oikeasti en ollut enää ihan kauhusta kankeana kun pyörän kanssa astuin ovesta ulos, ensimmäiset pätkät meni ihan rennoin mielin jopa. Mutta kyllä se on sanottava että ei tämä Lontoossa pyöräily mitään kauhean rentouttavaa puuhaa ole. Kaikki aistit täytyy olla valppaana koko ajan. Regent's Parkissakin tienvierustat on autoille paikoitettuja parkkipaikkoja - niitä sitten voi yhtäkkiä siinä olla lähdössä parkista tai kurvata eteen vastakkaiselta kaistalta parkkeeraamaan väärinpäin siihen mun kaistalle. Lisäksi niitä autoja tulee aina jostakin risteyksestä (mä lähtökohtaisesti aina epäilen että kuski ei ole nähnyt mua, mutta hyvin ne on tähän asti nähneet) tai jos jonkun auton perässä ajaa (monessa kohtaa vierekkäin ajaminen on kovin ahdasta) niin aina sitä sitten yhtäkkiä syystä tai toisesta jarrutellaan. Sitten on takseja ottamassa ja jättämässä ihmisiä kyytiin tai kyydistä ja harhailevia turisteja ja erityisen varovaisesti kiersin tänään todella huterasti Boris bikella pyöräilevän turistin. (Boris bike = Lontoon kaupunkipyörä) Normaalisti juuri kun hetkeksi hengähtää ja meinaa vähän päästä sellaiseen pyöräilyflowhun, niin joku näistä häiriöstä kyllä osuu tielle.





Moni näistä häiriöistä on toki erityisen suuri vielä tälläiselle tottumattomalle. Siinä missä minä jarruttelen jonkun jarruttavan auton takia, niin samalla pari miespyöräilijää suhahtaa jo kovaa vauhtia ohi. Rohkeutta vaan lisää siis ja varmuutta koko touhuun ylipäänsä, sitä tarvitaan. Ainakin tämä koulu on jo koulinut mua sen verran, että kun ennen en tykännyt Helsingissäkään ajella maantiepyörällä, niin nyt katseliin niitä viime visiitillä, lähestulkoon tyhjiä katuja, että täälläkö minä en ole halunnut ajaa. :) Ja eiköhän se tämän Lontoonkin kanssa ala tästä suttaantumaan! Pitäisi jaksaa joku aamu herätä oikein aikaisin, silloin saisi tuon liikenteenkin kanssa olla rauhassa. Mutta katsotaan jaksaako... :) 

Niin sitä pyörittämistä! Sitäkin pääsin jopa muutamia kertoja ajatuksen kanssa kokeilemaan, kun sattui sellainen lyhyt pätkä ettei tarvinnut henkensä pitimiin käyttää kaikkea kapasiteettia. Nyt puhutaan siis muutamista satojen metrien pätkistä ehkä, eli kovin vahvaa empiiristä tutkimusta tässä ei tosiaan tehty. :D Tämän kokeilun perusteella kuitenkin sanon, että kyllä se paljon sujuvammin meni kun keskittyi vaan rytmiin alas-alas-alas kuin siihen että koittaisi siinä vauhdissa jotain kokonaisia kierroksia ajattelemaan. Kuopaisua kokeilin myös, mutta se sai mut lähinnä toteamaan että mun satula on pyörässä ihan liian matalalla. Itseasiassa koko satula menee kyllä hyvin pian vaihtoon, kunhan keksin saisinko jostain liikkeestä eri malleja kokeiluun. Tuo tämänpäiväinen reilu tuntikin nimittäin alkoi olla jo tarpeeksi sen suhteen. Regent's Parkissa kun kierretään kierroksia, niin menin jo laskuissakin sekaisin tuliko mulle niitä neljä vai viisi... Noo, mitä sen ny on niin väliä ;) 

V for Victory! Jokainen hengissä selvinnyt Lontoon pyöräilijä on voittaja :D

Oikeaoppinen pyöritystekniikka

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kävin viime viikolla Raphan järjestämässä illassa. Illan kantavaksi teemaksi oli valittu Mount Ventouxille kiipeäminen, mutta toki suurin osa asiasta oli hyvin yleispätevää kaikkeen pyöräilyyn ja osa jopa ihan vain kestävyysurheiluun. Puhujia oli kolme; ravitsemusasiantuntija (jonka nimeä en valitettavasti muista), Cyclefitin asiantuntija ja entinen kilpapyöräilijä Phil Cavell sekä Raphan yksi naisambassadoreista, Beth Hodge. 

En nyt ala referoida tähän koko illan antia, mutta sen lisäksi että totean tämän yleisesti olleen erittäin antoisa ilta (kirjaimellisestikin - tarjoilut pelasi ja poislähtiessä sai erinomaisia lahjuksia), jäi erityisesti yksi asia vaivaamaan mieltä. Cyclefitin mies Phil Cavell nimittäin järisytti varmasti ehkä suurinta osaa kuulijoista (ellei jopa kaikkia) sanomalla että tehokkain pyöritystekniikka on vain työntää alaspäin ei nostaa ylöspäin. Että kaikki me todennäköisesti poljettaisiin tehokkaimmin lenkkareissa. Ja että lukkopolkimet ovat olemassa vain tuomaan stabiiliutta polkemiseen, ei mitään muuta. Siis vielä kerran: työnnä sitä poljinta vain alas, alas ja alas! Siinäpä sulateltavaa, jota nyt koitan sulattaa.

Phil esittelee meille miltä oikeanlainen pyörityskierros näyttää.

Minä en todellakaan voi sanoa olevani mitenkään erikoinen pyörittäjä, en käytännössä enkä edes oikein teoriassakaan. Sen verran vähän on lukkopolkimilla kilometreja takana, että en koe olevani oikeutettu ottamaan tähän henkilökohtaisesti kantaa. Olin kuitenkin tähän asti antanut itseni ymmärtää, että nimenomaan sen takia niitä lukkopolkimia käytetään, että niitä polkimia voi sitten myös nostaa ja siten saada koko kierros käyttöön. Ja sen verran hämmästyneitä kommentteja salista kuului (ja toisaalta myös niiden välillä syvä hiljaisuus) että taisi moni muukin elää samassa käsityksessä mun kanssa. Koska en ole aiemmin oikein perehtymällä perehtynyt aiheeseen, päätin tehdä sen nyt.

Halusin lähteä liikkeelle siitä miksi minäkin olen moisessa harha(?)kuvitelmassa elänyt, että sitä poljinta pitäisi nostaa eli pyörittää kokonainen kierros. 

Kaikista radikaalein asiaan perehtymättömän ja ilmeisesti varsin yleinen virhe on vain työntää ja nostaa, jolloin liike ei ole kovin sulavaa ja jatkuvaa vaan nimenomaan vain ylös-alas liikettä. Syyttävää sormea voisi osoittaa ainakin spinning-tuntien suuntaan, jossa kai hyvinkin yleisesti aina kehotetaan nostamaan niitä polkimia. Tämä oli enimmäkseen se lähtökohta, mitä lähdettiin pyöritystekniikkaopastusissa korjaamaan. 

Ei näin. Kuva täältä

Esimerkiksi PolkupyöräWiki (ei kovin tieteellinen lähde, mutta vastannee yleistä käsitystä aika hyvin) painottaa ensin erittäin vahvasti lukkopolkimien tärkeyttä ja kertoo pyöritystekniikasta näin: 

  • "Vaikka pyöritysliike pitäisi olla yhtenäistä, on se helpompi oppia jakamalla pyöritys vaiheisiin. Kuvitellaan katsovamme poljinkampea oikealta sivulta, jolloin jalan painamisvaihe vastaa ympyrällä kello kolmea. Jalan painamisvaihe alkaa kello yhden kohdalta ja jatkuu puoli viiteen, jonka jälkeen alkaa vetovaihe. Vetovaihe on tehokkaimillaan kello viidestä yhdeksään, ja takareidellä pitäisikin pyrkiä vetämään poljin mahdollisimman ylös, koska seuraavassa vaiheessa on käytettävissä kaikkein pienin voima. Kello yhdeksästä yhteentoista on nostovaihe, ja tämä tehdään lonkan koukistajan ja nilkan yhteispelillä. Yhdestätoista yhteen tehdään reiden lihaksilla työntövaihe, joka jatkuu pakaralihasten avustuksella painamisvaiheena."
Nostamisesta puhuu moni muukin taho. Etenkin suomeksi googlatessa siitä tuntuvat puhuvan kaikki. Se siis todella näyttää olevan hyvin yleinen käsitys. Törmäsin myös blogeihin ja keskustelupalstoihin, jossa oli asiaa pohdittu että pitäisikö vain painaa ja lähes poikkeuksetta kommenteissa asia oli torpattu että anna mennä koko kierros vaan. Yhden jalan pyöritysharjoitukset näyttivät olevan myös kovassa suosiossa, siinä kun on todella pakko oppia myös se nostovaihe. 

Tämä vaikuttaisi olevan yleisesti omaksuttu malli. Kuva täältä

Äkkiseltään sitä ajattelisi että kaikkihan se on eteenpäin ja parempi käyttää useampia lihaksia, niin ne muut saa samalla sitten vähän lepoa? No ei kuulemma. Miksei? Nyt siirryn siihen osuuteen mitä Phil meille viime viikolla kertoi.

Lähdetään liikkeelle ihmisen anatomiasta ja miksi se on kehittynyt sellaiseksi kuin se on - siis kivikaudelle. Ihminen on iät ajat juossut metsässä ja sen vuoksi metsässä juokseminen on ihmislajille luonnollista. Pyöräily sen sijaan on meille täysin luonnoton laji. Metsässä juostessa voimakkaimmaksi ja hallitsevammaksi lihasryhmäksi on evoluution myötä muodostuneet ne lihakset, jotka ojentavat jalan suoraksi (i.e. kun ponkaiset maasta vauhtia) ja puolestaan koukistava liike on vain palautus, johon ei vastaavaa voimaa tarvita. Tämän vuoksi poljinta nostavat lihakset ovat pieniä. Innokas pyörittäjä saattaisi tähän kommentoida että eikö niitä voi treenata - silloin ne saattavat ylikehittyä ja aiheuttaa erilaisia vammoja. Niitä yksinkertaisesti ei ole tarkoitettu työskentelemään isojen lihasryhmien tavoin.

Kuvassa näkyy lihasryhmät jotka toimivat pyörityksen eri vaiheissa. Kuva täältä.

Itse olen taipuvainen uskomaan kaiken mikä evoluutiolla pystytään järkevästi minulle perustelemaan. Toinen mihin yleensä uskon on data. Phi Covell on yksi Cyclefitin perustajista, ja heidän ammattitaito piilee nimenomaan ihmisen ja pyörän optimaalisessa yhdistämisessä, ja he ovat mitanneet varmasti satoja pyöritystehokkuuksia. Varsinaista tutkimusta aiheesta oli tehnyt Dr Jeff Broker, johon Phil viittasi myös puheessaan. Hän tutkinut pyörittämisen kinetiikkaa ja oli mitannut sadan ammattilaisen voimantuottoa pyörityskierroksen aikana, eikä yksikään ollut tuottanut ylöspäin suuntaavaa voimaa, jolla olisi mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta (kuten alla olevassa kuvassa näkyy). Joten miksi meidän kuolevaistenkaan kannattaisi yrittää?  

Nostavaa voimaa on perusteltu myös levonhetkenä niille painaville lihaksille. No nämä kaverit kuittaavat sen sillä että ylöspäin menevä jalka lepää kyllä siinä, kun toinen runttaa alaspäin. 

Voimansiirto pyörityskierroksen aikana. Kuva täältä.

Jotta en ihan ulkomuistin varassa ole, löysin Philin lausumassa tätä samaa lausuntoa myös täällä sekä mm. täällä josta myös ylläoleva kuva. :
  •  "Contrary to popular belief, you don't need to get hung up about pulling the foot up and back as you pedal. "The pedals move in a circular way, but the legs operate like pistons, moving up and down," explains Cavell. "The downstroke can be seen as the power phase, the upstroke as the recovery. The amount of power exerted throughout the pedal stroke is not constant." But don't see that as a reason to use only huge gears. "Many amateur cyclists push too heavy a gear at a slow cadence," says Cavell. (Cadence refers to the number of complete pedal strokes - measured as revolutions per minute, or rpm). "Pushing a smaller gear more frequently allows you to spread the workload over a greater period - using less force to turn the pedals," he says."

Lisäksi jotta ei olla ihan muutaman miehen varassa, niin toinen hyvä artikkeli löytyi täältä josta lainattu myös alla oleva kuva. Lyhyesti sanottuna myös tämän artikkelin mukaan ylösmenovaiheessa lihakset on "hiljaa", koska sen lisäksi että siitä nostamisesta ei ole mitään hyötyä (mitättömät voimat ylöspäin, kuten edellä mainittiin), siitä on suoranaisesti haittaa. Nostaminen saattaa saada lantion turhaan keikkumaan ja toisekseen aivoille on paljon helpompaa omaksua pelkkä työntö kuin samanaikainen työntö ja nosto - nämä tekijät yhdessä aiheuttavat sen, että jos nostamista aktiivisesti yritetään, pyöritystekniikasta ei tule optimaalisinta. 

Ja yksittäisenä nostona vielä tästä artikkelista, alussa mainitsemani suositus yhden jalan pyöritysharjoitukset pistetään nimenomaan pannaan.


Tämä kuva itseasiassa onkin loistava ja tiivistää koko pohdinnan. Kaikki jutut joita selasin läpi olivat yhtä mieltä siitä että push vaihe on voimakkain ja hallitsevin. Lisäksi oikeasta tekniikasta puhuttaessa kaikki(?) viittasivat alakierroksen "kuopaisutekniikkaan" vähän kun yrittäisi pyyhkäistä purkkaa irti kengänpohjasta. Kaikki ovat myös yhtä mieltä siitä että veto-vaihe on lihaksiston ja voimantuoton kannalta heikoin. Eroavaisuuksia oli siis vain siinä, tarvitaanko tuota vetoa sitten ylipäänsä vai onko siitä suoranaista haittaa. 

Jokainen vetäköön tästä omat johtopäätöksensä, edelleenkin toistan että minä en ole tässä asiassa yhtikäs kukaan sanomaan juuta tai jaata, mutta kyllä itse vakuutuin aika vahvasti nyt nimenomaan tuosta vedon turhuudesta ja jopa haitallisuudesta. 

Heräsikö pyöräilevissä lukijoissa suuria tunteita? Olisi mukava kuulla kommentteja puolesta tai vastaan!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Mäkivetoja with a view

Ascotin hienostuneista tunnelmista takaisin trikoisiin. :D Tosin myönnän heti alkuunsa että ainakin omasta mielestä niitä trikoita olisi voinut vähän enemmänkin kuluttaa viimeisen viikon aikana! 



Myönnettäköön myös heti alkuunsa että mitä Lontoossa pyöräilyyn tulee, niin olen kyllä ihan mamis. Mulla olisi viime viikolla ollut taas pyöräkoulu, jossa aiheena olisi ollut porukka-ajoa. No en mennyt. :D Olen hyvä perustelemaan tälläisiä valintoja ja niin niitä syitä löytyy pitkä liuta tälläkin kertaa. Ensinnäkin mulla ei edelleenkään ollut kunnollista pumppua pyörälle, että olisin saanut kunnolla ilmaa renkaisiin (nyt on!). Toisekseen, opetuksen anti epäilytti edelleen, koska ensimmäinen opetuskerta ei tosiaan oikein vakuuttanut. Ja vielä kolmanneksi (oli näitä silloin keskiviikkona varmaan enemmänkin) bongasin netistä taas yhden naistenillan Raphalla, jossa tällä kertaa lupailtiin ihan viinitarjoiluitakin. Se osui samalle ajankohdalle pyöräkoulun kanssa ja kiinnosti aika paljon enemmän! Ja siis oikeasti, ihan pohjimmiltaanhan se syy oli se että en vaan halunnut lähteä uhmaamaan henkeäni tuonne Lontoon kaduille :D Lopputulemana siis kävin keskiviikkona päivällä salilla ja menin hyvillä mielin Rapha-iltaan turvallisesti metrolla. 

Ja loppuviikko hujahtikin sitten Ascot-tohinoissa ja jälleen yhtä Suomi-vierasta houstatessa. Eli mukavissa merkeissä, vaan ei ollenkaan urheilun parissa. Koittakaapa muuttaa ulkomaille, niin voin sanoa että näette enemmän ja laadukkaammin suurta joukkoa ystävistänne! :D Nyt tässä on muutama päivä normaalia elämää Lontoon-kodissa ja sitten mennään taas. Viikonlopulle lähtee kyllä lenkkarit matkaan, eihän tästä muuten tule mitään. 




Viikonlopun jäljiltä olo oli vähintäänkin turvonnut joten eilen illalla oli todellakin korkea aika lähteä lenkille. Lähdettiin taas Markuksen kanssa yhdessä matkaan ja minä päätin että nyt mennään tekemään mäkivetoja. Ne ne on herkkua! :D Tässä kun edelleen Lontooseen tutustuminen on hyvin vaiheessa, niin uusia maisemiakin oli tarjolla. Ihan hassua että ollaan kuukausikaupalla lenkkeilty Regent's Parkissa, mutta ei kertaakaan edes olla nähty sen vieressä olevaa Primrose Hilliä. En ollut edes tajunnut että se on tuossa ihan vieressä, ennen kun karttaa jostain muusta syystä tutkin ja yhdistin tuon nimen joihinkin kuviin mitä olen siitä nähnyt. 

Alkuun hölkkäiltiin siis paikan päälle, noin kolmisen kilometria meiltä. Ensimmäiseltä nurkalta kukkula jäi puiden taa piiloon ja Markus jo ehti sanoa että eihän täällä mitään hilliä ole. Sitten käveltiin eteenpäin ja tuli todettua että on siinä ihan tarpeeksi hilliä juosta ylös. Ensimmäinen veto otettiin ihan alhaalta ylös asti "rennonkovaa" ja täytyy myöntää että loppuvaiheessa meinasin jo vallan hyytyä kokonaan. Sen jälkeen otettiinkin vain vähän lyhyempi pätkä, pelkästään jyrkempi osuus, ja ne vedettiin sitten 3 x täysiä omaan tahtiin kävelypalautuksilla. Huh! Kerrankin tuo mun kotimatkojen kirittäjäkin otti joitakin kävelyaskelia kotimatkalla ihan tyytyväisenä. Oli hieman hapokasta!




Maisemat tuolta Primrose Hillin päältä oli kyllä palkitsevat. Sieltä näkee koko Lontoon! Ehdottomasti tänne tullaan jatkossakin kiduttamaan itseämme. ;) Ihan rauhassa tuolla kukkulan päällä ei tokikaan saanut olla, sillä muutama muukin oli tullut nauttimaan maisemasta. Mutta eipä se mitään, tilaa riitti kaikille. Voisin kyllä suositella tätä kohdetta Lontoon kävijöille, niin juoksijoille kuin ei-juoksijoillekin.