maanantai 20. kesäkuuta 2016

Heinäkuussa juoksen maalla!

Otsikko sen jo kertoo! Parin viikon päästä kerätään kaikki kimpsut ja kampsut ja tullaan ainakin pariksi kuukaudeksi Suomeen. :) Ah, mä oon niiiin innoissani kun pääsen Suomeen parhaiksi kesäkuukausiksi (toivotaan että hyviä kelejä riittää vielä heinä-elokuullekin, eikä kaikki ole käytetty nyt touko-kesäkuussa). Mulla on vaikka mitä kesäsuunnitelmia, joihin kuuluu mm. festarit, ystävät ja sporttailu. Toivon mukaan myös aurinko. :) Ja siis kalenterissa on myös juoksua mukana! 

Sain tuossa jokin aika sitten erittäin ilahduttavaa postia, kun minut kutsuttiin mukaan juoksemaan Tampere Countryside Maratonille. Minä olen maalaistyttö aina ja ikuisesti, vaikka miten isossa kaupungissa välillä asustelisin, joten tapahtuma itsessään sopi mulle aivan erinomaisen hyvin slogania myöden - Maalla se vain tuntuu paremmalta. Kyllä! Olin muutenkin mietiskellyt että joku juoksutapahtuma Suomessa olisi kiva, ja vähän sellaista etsiskellyt (melko passiivisesti kuitenkin). Tämä tilaisuus tuli kyllä kuin tilauksesta. Kirsikkana kakun päällä nämä sattuvat myös olemaan "kotikisat", asuinpaikaksemme Suomessa kun valikoitui ihana Tampere. <3

Toistaiseksi juoksen vielä kaupungissa. 


Tampere Countryside Maraton eli TCM järjestetään Tampereen Teiskossa, Viitapohjan kylässä. Paikka, tai ylipäätään koko Teiskon alue, ei ole minulle ennestään tuttu, vaikka Tampereella paljon olenkin viettänyt aikaa ja asunutkin vuosia. Nettisivuilta löytyvän tarinan perusteella tunnen kuitenkin näitä kyläläisiä kohtaan jopa jonkinlaista sielunveljeyttä. "Kun maamme toiseksi suurin kaupunki ei pysty järjestämään palveluita, niitä saadaan aikaan omin voimin. Kylässä on oma linja-autoasema, rukouspaikka, jäästadion, pallokenttä, hiihtoladut, voimistelusali, kokous- ja juhlatilat ja hyvinvointihoitola." Tämä on se mentaliteetti mihin itsekin olen kasvanut, ja mistä oma kotikylänikin on tunnetaan. Itse tehdään ja järjestetään ja siten asioita saadaan tapahtumaan. Ei odoteta että kukaan tuo valmista kattausta pöytään. Tälläisissä pienissä vireissä kylissä yhteisöllisyys on todella vahvaa ja ihailtavaa. 

Kauniit maalaismaisemat reitin vartella ei varsinaisesti haittaa nekään ja ainakin nettisivujen perusteella tapahtuma vaikuttaa kaikin puolin todella hyvin järjestetyltä. Tuolta nettisivuilta löytyvästä reittivideosta pääsee vähän ottamaan maistiaisia tulevista maisemista. Hyvältä vaikuttaa! 

Matkavaihtoehtoja on kolme; maraton, puolimaraton ja 12 km Myllynlenkki. Itse pallottelin kahden lyhyemmän vaihtoehdon välillä, mutta vähän riskillä päädyin puolimaratoniin. En ole aivan oikeastikaan juossut tai liikkunut huhtikuisen Mallorcan reissun jälkeen juuri yhtään, joten kunnon rippeitä saa kaivaa aika syvästä haudasta. Mutta onhan sitä tässä ennenkin näitä kestävyysmatkoja tarvottu sisulla maaliin, eiköhän tuo onnistu taas kerran. Ei muutakun pää kylmänä ja kroppa nesteytettynä niin hyvä tulee. :) Ja toki nyt olen jo lenkkipoluille palannut, eli ihan treenaamatta en kuitenkaan aio osallistua. Itseasiassa treenikärpänen puraisi pitkästä aikaa oikein kunnolla, TCM tekikin mulle aikamoisen palveluksen siis mukaan pyytäessään.


Näin hauskaa se lenkkeily on. :D 

Tässä on vielä kuusi viikkoa aikaa treenata. Jos pohjakuntoa on edes jonkin verran (tai vaihtoehtoisesti itseluottamusta), niin nousujohteisilla ja suunnitelmallisilla treeneillä puolikas on aivan mahdollinen. Itse aion lähteä matkaan nautiskelemaan kauniista maalaismaisemista ja tunnelmasta - kunto pitäisi siis saada vaan siihen malliin että 21 km ja nautiskelu ovat mahdollinen yhtälö. :D 

Juoksutapahtuman päätteeksi Viitapohjan kylällä järjestetään kaikille avoimet ja ilmaiset iltamat. Jos vain suinkin pystyn ja juoksun päälle jaksan, niin sinne aion jäädä viettämään kesäiltaa. Sopivasti tänä vuonna nimittäin tuolla omalla kotikylällä ei mitään iltamia tai kesätapahtumaa ole (ainakaan tietääkseni!?), niin tämä tulee mainiosti korvaamaan sen tyhjiön. :) 

Mites on, lähteekö joku mukaan? :) 

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Mikä mut on pitänyt kiireisenä

Lupailin joskus kertoa täälläkin, miksi viime aikoina on pitänyt niin kiirettä. Asian olisin voinut kertoa jo yli kuukausi sitten, mutta kun tosiaan on ollut kiirettä. :) Nyt kuitenkin on taas blogin äärelle inspiraatiota pakkautunut sen verran, että otan tämän hetken nyt kirjoittaakseni tännekin asiasta. Kaikki facebook-kaverini ja lähipiirini tämän jo tietävätkin ja instagramissakin olen asiasta maininnut. En tiedä montako lukijaa joukossa on joka ei kuuluisi mihinkään noista ryhmistä, mutta saattaa täällä joku olla. :) Viime syksystä lähtien olen puuhannut pystyyn omaa appia nimeltä Momzie, ja toukokuun alussa se vihdoin näki päivänvalon Suomen App Storessa. 

Momzie on mobiilisovellus äideille, jonka avulla he voivat etsiä ystäviä toisista lähialueen äideistä. Siellä ei kerätä seuraajia eikä tykkääjiä, vaan etsitään äitikavereita tositarkoituksella. Pakkeja ei tarvitse pelätä, sillä Momzie yhdistää äidit vain, jos molemmat niin toistensa valinnoista tietämättä haluavat. Yksinkertaisesti ilmaistuna Momzie on siis kuin äitien oma Tinder. 

Blogin lukijat varmasti ovat havainneet että itselläni lapsia ei ole, ja vaikka en ole tänne vatsakummustani lähikuvaa viime viikkoina laittanutkaan (niin kuin en mistään muustakaan), niin voin vakuuttaa että vauvaa ei ole juuri nyt tulossakaan. Paljon olen saanut aiheeseen liittyviä kyselyitä ja melkeinpä suoria onnittelujakin perheenlisäyksestä, mutta taitaapa se tosiaan ollakin aika harvinaista että lapseton nainen kehittää palvelun äideille. :) 



No miksi minä sitten siihen päädyin kehittämään palvelun nimenomaan äideille? Lyhyesti sanottuna, mielestäni tämä vaan oli niin hyvä idea, että siihen oli pakko tarttua. Lähipiirissäni on kuitenkin useita kotiäitejä, ja heitä läheltä seuraamalla olen tajunnut että äitikavereiden olemassaolo on erittäin tärkeää, mutta samaan aikaan on vähän tuuripeliä, onko niitä. Osalle ehkä sattuu niin hyvin että omassa kaveripiirissä on muitakin samaan aikaan raskaana tai vähintäänkin kotona lasten kanssa. Ja ehkä vielä niin hyvin, että nämä kaverit vielä asuvat jossain lähialueella, saman hiekkalaatikon tai puiston läheisyydessä. Jos näin hyvin ei satu käymään, niin niitä äitiystäviä olisi hyvä jostain hankkia. Me lapsettomat ystävät toki pysytään kuvioissa mukana, kuunnellaan, ihastellaan söpöä jälkikasvua ja sympatiseerataan huonosti nukuttuja öitä, mutta on paljon mitä me ei voida tarjota. Kuten nyt vaikka omaa aikaamme keskellä päivää (ainakaan joka päivä) ja sympatiaa niin paljon tärkeämpää vertaistukea kaikkeen lapsiin ja äitiyteen liittyvissä aiheissa. 

Uuden kaverin löytäminen tässä yhtäkkiä aikuisiällä ei ole kuitenkaan mikään helppo homma. Äitiys ei varsinaisesti ole taikaisku, jonka jälkeen rohkenisi mennä tutustumaan kylmiltään ventovieraisiin ihmisiin missä vaan, koska vaan. Perhekerhot, muskarit ja ryhmäneuvolat ovat hyviä paikkoja etsiä kaveria, mutta niitäkään ei ole joka paikkakunnalla, eikä ne sovi kaikkien aikatauluihin. Erilaiset foorumit ja mammaryhmät Facebookissa on tunnetusti tosi aktiivisia, niistäkin voi onnistua kaverin löytämään. Momzie astui näille kaverinhakumarkkinoille uutena lisänä edellisille. Momziessa tutustumista helpottaa se, että palvelussa kaikki ovat samalla asialla ja yhteyden auetessa molemmat jo tietävät että myös se toinen on halunnut jutella. Äitejä voi selata asettamallaan etäisyydellä (min. 1 km) sekä äidin ja lapsen iän perusteella. Lisäksi etsiä voi myös pelkästään monikkoperheitä (kaksoset, kolmoset jne.). 



Ennen toukokuun alussa tapahtunutta julkaisua viime hetken jännitys sai välillä epäilemään toimiiko tämä idea ollenkaan, vaikka toki ehdottomasti suurimman osan ajasta olen vankasti uskonut ideaani. Hommahan lähti kuin lähtikin mahtavasti käyntiin heti ensimmäisellä viikolla, ja keikuttiinpa hetki Suomen App Storen latauslistan TOP 10:ssäkin (sitä nyt en ainakaan olisi osannut odottaa). Parasta kuitenkin on se äideiltä tullut palaute. Uusia ystäviä on löytynyt! Se on vieläkin jotenkin vaikea sisäistää, että minun ideani ja tiimini työn tuloksena tässä maailmassa on edes hitusen vähemmän yksinäisyyttä. <3

Sen lisäksi että minulta puuttuu äitiydestä omakohtainen kokemus, niin tästä alastahan en tiennyt etukäteen yhtikäs mitään. Mulla ei ollut harmainta haisua siitä, mistä pitäisi aloittaa kun haluaa tehdä oman mobiilisovelluksen, mitä se vaatii ja maksaa ja miten kauan siinä menee ja mitä sen jälkeen. Ensimmäinen pari kuukautta vierähti jo sitä opiskellessa ja suunnitelmia hahmotellessa. Koodia en sentään tässä ajassa opetellut kirjoittamaan (enkä sitä opettele jatkossakaan, vaikkakin jo ymmärrän sitä edes vähän), vaan löysin onnekseni mukaan ihan timanttisen tiimin. Koodaamisen sijaan olen itse ollut toimitusjohtaja, käyttöliittymäsuunnittelija, graafinen suunnittelija, ohjelmistotestaaja, markkinointityyppi, asiakaspalvelija, kahvinkeittäjä ja kaikenlaista muuta. :) Tällä hetkellä puuhataan Android-versioita tuon iOS:n rinnalle ja valmistellaan maailman valloitusta. Aika huippua! :)