Luontoretki Lontoossa

Olipa perjantaina upein lenkki Lontoossa ikinä!

Lähdin pitkikselle hyvällä ja rennolla fiiliksellä. Juoman kuljettaminen on mulle ainainen kysymysmerkki ennen pitkistä, monenlaista välinettä mulla siihen on mutta mikään niistä ei oikein täydellinen. Tällä kertaa päädyin juomareppuun, mulla on tuollainen joku halvin malli, jonka olen pikaisesti ostanut aikoinaan Pirkan Soutu mielessä (sivuhuomatuksena, juomareppu ei muuten ole paras idea kirkkovenesoutuun). Se vähän hölskyy ja hyppii juostessa, kun kiinnitysremmejä ei ole kuin yksi tuossa ylhäällä, pitäisi varmaan sijoittaa johonkin oikeasti hyvään juomareppuun. 

No, joka tapauksessa, reppu lähti nyt matkaan piiitkästä aikaa. Viimeksi se on tainnut olla selässä viime syksynä. Siitä tuli jotenkin retkellinen fiilis, kun pakkasi eväitä (=geelejä) ja heitti repun lopuksi selkään. :) Olin myöskin matkaamassa kohti uusia maisemia. Sain ystävältäni vinkin että Hampstead Heathissa on avovesiuintiin soveltuvia lampia ja että hän oli juuri lenkkeillyt sinne tuosta meidän naapurustosta. Päätin siis lähteä ensin juosten katsomaan miltä ne lammet näyttävät, ennen kuin toiveikkaana sinne uimakamppeiden kanssa lähden. :) Googlen kuvahaulla paikka vaikutti muutenkin kivalta.

Matkan alkukilometrit olivat tuttua reittiä ensin kanaalin vartta ja sitten Primrose Hillin läpi. Seuraava pätkä olikin kaupunkisuunnistusta. Olin googlemapsista koittanut painaa mieleen suunnan, ja ensimmäiset risteykset menivätkin hyvin muistin perusteella, mutta jossain kohtaa oli pakko kaivaa kännykän kartta esiin. Parin kartan vilkaisun jälkeen löysin tieni lopulta puistoon ja vaikka nyt tiedän että saavuin kaikista tylsimmälle nurkalle sitä, niin tykkäsin siitä heti.

Lähdin samoilemaan puiston reunoja pitkin ja ensin saavuin miesten uintilammelle. Sitten käväisin ihailemassa maisemia Parliament Hillin päällä, joka löytyi samasta puistosta. Siinä matkan varrella menin jo ensimmäisen "puualueen" läpi, jota joku kaupunkilainen voisi jo pikku metsäksi kutsua. Siihen asti se taisikin olla eniten metsää muistuttava paikka missä Lontoossa olen lenkkeillyt. Parliament Hilliltä maisemat olivat vähän jopa hienommat kuin Primrose Hilliltä, plussaa myös siitä ettei sinne kiipeäminen ollut yhtä kovan tuskan takana ja porukkaakin oli noin keskellä päivää vähemmän. Hetken kuvittelin jo kiertäneeni koko puiston, mutta karttaa vilkaistessani tajusin että olen edelleen vasta ihan alkunurkalla. Eteenpäin siis! 

Nyt tullaan siihen mun lempikohtaan. Lähdin jatkamaan matkaa asfaltoitua puistotietä ja saavuin metsän reunaan. Jatkoin edelleen siinä tiellä, kun huomasin että siellä metsässäkin liikkuu ihmisiä. Että sinnehän voi mennä. Ja sinnehän minäkin sitten kurvasin. Tämä oli sellaista maastoa jota minäkin voin jo hyvillä mielin kutsua metsäksi ja ai että mä nautin. Lontoolle olen tähän asti eniten antanut mielessäni kritiikkiä luonnon puutteesta ja yhtäkkiä yllättäen mä päädyinkin sellaisen keskelle. En ole oikein polkujuoksua harrastanut parin juoksukoulussa tehdyn kokeilun lisäksi, mutta viime aikoina olen siitä enenevissä määrin haaveillut. Ja siellä mä pingoin, metsän keskellä (mukavan helpossa maastossa tosin) ja kerran päädyin sellaiseen umpikujaankin että takaisin isommalle polulle piti kirjaimellisesti puskista mennä läpi. Mahtavaa :)

 

Euforian määrä oli jopa sellainen, että kun rauhakseni siinä hölkkäilin yksin eteenpäin, ihan yhtä rauhallisesti köpötteli aivan jää - tä - vän kokoinen rotta tien yli siinä parin metrin päässä mun edessä. Niin ihan vaan tyynesti sitä katsoin että meneppäs siitä. Ne jotka mut tuntee, tietää että rotat on mulle ehkä pahin asia maailmassa. Endorfiinit ja metsäterapia näköjään todella toimii. (No myönnetään että kyllä tuon kohtaamisen jälkeen hetkellisesti kintut nousi hieman aiempaa reippaammin )

Vähitellen aloin miettimään että missäköhän olen, mutta samalla alkoi näyttää siltä että kohti kaupunkia taas mennään. Ambitin kilometritkin alkoi näyttää sellaisia lukemia että kotiinpäin siitä voisi jo pian suunnatakin. Vielä kerran piti ottaa kartanlukutaukoa jotta osasin kotiapäin. 14 km jälkeen alkoi jalanpohjissa tuntua, ja siitä enenevissä määrin myös muuallakin jaloissa. Retkellisissä fiiliksissä olin etukäteen ajatellut lenkkiä jotain 16 - 20 km väliltä ja 18,9 km siitä sitten tulikin. Aikaa kului runsaasti (2h 55min), kun piti niin paljon pysähtyä kuvailemaan ja lukemaan karttaa, mutta luontoretkellä ei onneksi ennätyksiä lähdetä rikkomaankaan. Jalat ainakin sai hyvää iskutustreeniä melkein kolmen tunnin ajan ja siltä se tuntuikin :) #amsterdammarathon