torstai 16. heinäkuuta 2015

Windsorissa pyöräilemässä

Jokainen joka on tätä blogia ahkeraan lukenut, tietää että en ihan erityisesti nauti täällä Lontoossa ajelusta ja että ihan omin nokkineni olen sitä saanut harrastaa. Tiistaina koittikin sen takia odotettu päivä, kun mulla oli sovitut pyöräilytreffit Windsorissa! 

Lontoon suomalaisilla on oma iso ja aktiivinen facebook yhteisö ja aikani harmiteltuani pyöräilykaverin puutetta keksin kuuluttaa siellä muita lajin harrastajia. Kyllähän niitä sieltä joitakin löytyikin, sekä siis triathlonin että maantiepyöräilyn parista. Tämä oli nyt ensimmäinen keikka joka tuosta kuulutuksesta on hedelmää ja toivon mukaan lisää on tulossa. :) Windsorin linnalla olen kerran aiemmin käynyt turisteilemassa, joten tiesin kyllä minkälaista kylää odottaa. Toki pyöräily missä tahansa on aina eri asia kuin kävely tai julkisissa istuminen. 

Bianchi matkaa kohti Windsoria
Englantilaista maisemaa - linna, takseja, maantiepyöräilijä ja lintukin lentää taivaalla ;)


Windsorin linna siinä vasemmalla (suosittelen käymään!)

Tää Windsor on kyllä tosi symppis


Sovittiin treffit niin että Anna tulee Sloughin (n. 3km Windsorista) juna-asemalle töistä päästyään mua vastaan. Aikataulu aiheutti mulle siinä mielessä vähän etukäteen päänvaivaa, että mun piti pyörineni hypätä junaan juuri ruuhka-aikaan. Junamatka itsessään oli yksinkertainen,  junia sinne menee jatkuvasti ja ne lähtevät tuosta ihan meidän lähiasemalta Paddingtonista. Sen sijaan pyöräohjeistus oli junayhtiöllä mielestäni vähintäänkin sekava, tarkkaan oli listattu mihin junatyyppiin saa viedä pyörän mutta en onnistunut löytämään tietoa aikatauluista mitä tyyppiä mikin juna sitten on. Ja lisäksi mainittiin että ruuhka-aikoina voi olla rajoituksia ja että ne olisi merkitty aikatauluihin.  Aikatauluista vaan en onnistunut löytämään yhtäkään merkintää pyöriin liittyen.

Ostin liput netistä mutta ne piti vielä erikseen keräillä aseman lippuautomaatista. Lippua ostaessa piti valita mihin junaan niitä on ostamassa, mutta vielä ennen lähtöä tajusin että ne käyvät melkein mihin junaan vain. Olin valinnut ostohetkellä myös "varaa pyöräpaikka"-täpän, mutta ennen tuota keräilyä tämä pyöräpaikka ei näkynyt mulle mitenkään - sain vain tunnuksen jolla lipun saa haettua. Aikamoinen nivaska sieltä automaatista sitten kaiken näköisiä lappusia tuli, ja hieman alkoi jo hermostuttaa kun pyörälipukkeita tuli vain paluumatkalle. En onneksi jäänyt asiaa kuitenkaan enempää säätämään koska mulla ei ollut siihen aikaa ja päätin ensisijaisesti vain mennä junalle ja koittaa josko sen kanssa pääsisi ilman lappuakin sisään. Se olikin juuri oikea ratkaisu kun just tähän junaan tai junatyyppiin ei mitään pyöräpaikkoja ole olemassakaan. No niin, taas oppii uutta, tosin en vieläkään oppinut miten niissä muissa tyypeissä sitten ja mistä ne erotan, mutta kaikki ajallaan varmaan :) Eteistilat junissa oli ahtaat pyörälle, joten valikoin paikan matkatavarahyllyn vierestä - siihen se Bianchi sujahti just sopivasti käytävän varteen, viemättä yhtään liikaa tilaa ohikulkijoilta. Ei onneksi sattunut olemaan juurikaan matkalaukkujakaan muilla matkaajilla. Reissun ehkä etukäteen ressaavin osuus kunnialla suoritettu!

Mitäköhän tässä tapahtuu? Britit ja brittien kiertoliittymät...





Puisto alkaa lähestyä, viimeinen pätkä liikenteen seassa


Junamatka kesti puoli tuntia, koska tämä oli kaikista hitain juna. Olin vähän järkeillyt tätä asiaa jotenkin niin että ne nopeammat saattaa olla ruuhkaisempia vuoroja, eikä mulla toisaalta ollut mitään tarvetta myöskään päästä perille minimiajassa. Nopeimmillaan Sloughiin pääsisi vartissa, joten pitkä matka ei ole kyseessä. Anna odottelikin mua asemalla jo ja siitä sitten lähdettiin liikenteen sekaan kohti Etonia ja Windsoria. Mulla oli gopro mukana mutta harmi kyllä en laittanut sitä heti päähän - tuo Slough kun ei ole mikään kaunis idylli. Aika pian kuitenkin saavuttiin Etonin puolelle ja siellä oli kyllä kaunista! Täytyy mennä joskus toiste kuvailemaan vielä sekin. Etonissa siis on maan kuuluisin ja eksklusiivisin poikakoulu, jonka mm. molemmat prinssit ja nykyiset brittien pääministeri ja Lontoon pormestari ovat käyneet.

Eton ja Windsor on molemmat melko pieniä (tai ainakin niiden keskustat) joten siinä kolmen kilometrin jälkeen oltiin jo Windsorin puolella, jolloin äkkiä laitoin gopronkin iskuun. Windsorissa sijaitsee siis kuningattaren "kesäasunto" Windsorin linna ja aika paljolti kaikki on siellä "Royal jotain". Pyöräiltiin linnan ohi ja siitä jatkettiin matkaa kohti isoa puistoa, Windsor Great Parkia. Liikenteen seassa samoiltiin yhteensä 8 km verran ja sitten päästiin puiston rauhaan. Luksusta!! Tuolla puistossakin siis saa ajaa autolla, mutta siellä on myös paljon pyöräilijöitä ja ratsukoita ja mm. peuroja metsässä ei-aidatulla alueella, joten autot ottavat melko iisisti. Eikä niitä kyllä montaa tullut vastaan, koska yleiseltä liikenteeltä puisto on suljettu. Autoilijat olivat siis ymmärtääkseni puiston asukkaita tai työntekijöitä. Käytännössä koko ajan sai kuitenkin ajella vierekkäin ja jutella, mikä todella on siis luksusta! :) 

Rauhallista puistotietä, tykkään! :)





Kuvaustauko mun pyynnöstä.

Lasit otsalle ja kuvaaja valmiiksi

Smile!

Tämmönen siitä tuli. Muuten hyvä mutta olis ton kameran voinu ottaa pois :D Ja vähän on lasitkin vinossa ;)

Sitten vielä maisemakuva (mä en oikeesti muistanu koko goprota ennen ku just hetki tän tilanteen jälkeen)

Ja siitä tuli tälläinen. Harmi kun kuviin ei ollenkaan saa tallennettua sitä todellista upeutta!

Ehkä noin tunnin jälkeen alkoi vähitellen tihkuttaa vettä ja kyllä se siitä sellaiseksi kesäsateeksi yltyi. Siitä tulikin mun ensimmäinen ajo maantiepyörällä sateessa! Lopuksi kaikki vaatteet oli ihan märät ja jarrukahvat alkoi olla hieman liukkaat, mutta onneksi ei mitään järjettömiä alamäkiä tarvinnutkaan jarrutella - vaikka ei tämä maasto mitään ihan lakeuttakaan ollut. Liikkeessä kun pysyi niin ei tullut kylmäkään, joten ei annettu sateen haitata. 

Nähtiin myös pari peuraa, niitä pyöräilijöitä (vaikkakin sateen vuoksi kuulemma huomattavasti vähemmän kuin normaalisti) ja ratsukoita ja kierrettiin ihan englannin ykkös-poolokentän reunamilla (sekin oli varmaan joku Royal). Kuulinpa myös että kuningatar itse yhä edelleen harrastaa ratsastusta ja hyvällä tsägällä hänet juuri jostain tuolta voi hevosen selästä bongata - virkeä 89 v.! Puiston lisäksi käytiin välillä heittämässä lenkki myös Ascotin puolella. Hassua kuinka pyörän selästä nuo välimatkat yhtäkkiä kutistuu. Silloin juhannuksena nimittäin tuntui niinkun oltaisiin kauempanakin käyty, mutta ihan vieressähän se oli. 

Sit menoks taas!





Joku asuu tuollakin. Keskellä puistoa!


Sit aika monta kuvaa on tällästä pisaramössöä...
Lopuksi Anna saattoi mut vielä Sloughiin takaisin. Alunperin oli puhe että ajelen sinne sitten Windsorista yksin - reitti oli melko suora ja tosiaan vain sen 3 km, mutta se aseman lähellä oleva liikennehässäkkä jäi sen verran epävarmasti mun mieleen että mun mielikseni Anna näytti tien takaisin ihan perille asti. Kyllä siinä pari risteystä olikin missä olisi tullut pieni tenkkapoo! Junakin sattui asemalle just sopivasti (ei kylläkään se mihin olin pyöräpaikan varannut, mutta se oli jo selvinnyt että noin ilta-aikoina sillä ei ole mitään väliäkään) ja taas Bianchi löysi paikkansa matkatavarahyllyn vierestä. Junassa iski oikein sudennälkä, mutta onneksi taskussa oli energiapatukka (kerrankin olin tajunnut!) ja kotona sai istua valmiiseen pöytään. :) Junassa oli onneksi mukavan lämmin (kerrankin kiitos huonolle ilmastoinnille), joten märissä vaatteissa pärjäsi ihan hyvin kotiin asti. Kuuman suihkun ja ruuan jälkeen oli muuten aika lailla tältä naiselta veto pois :)

Lopuks vähän mustakin kuvia :)




Ton tien päässä häämöttää Windsorin linna, siellä se kuningatar asustaa näin kesäisin!

Kaiken jutustelun keskellä vauhti ei tietenkään ollut mikään valtavan kova, joten oikein oivaa PK-treeniä tuli tästä! Molemmat todettiin että yksin tulee posotettua paljon kovempaa ja tälläistä oikeasti rauhallista rullailua on vaikea itsekseen toteuttaa. Jaloissa olevien tuntemusten mukaan on sitä kuitenkin jotain tullut tehtyäkin :)

Pyöräily 52,6 km - 3h 07 min (sis. pieniä taukoja), keskisyke 130, nousumetrit 357


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti