perjantai 10. heinäkuuta 2015

Voe maraton

Nyt se edessä häämöttävä maraton on alkanut kummitella mielessä päivä päivältä enemmän. Välillä on jopa kaiken tämän reissaamisen keskellä ollut sellainen olo että heittäisinkö hanskat tiskiin sen kanssa. Mutta ei, se ei kuulu mun tyyliin. On vaan otettava niskalenkki. Koitetaas.

Step 1.

Mä oon niin järjestelmällinen ihminen että muhun tepsii yleensä numerot. Nyt tämä koko homma on ollut jotenkin liian abstrakti hattarapilvi josta on vaan tullut mörkö mielen perukoille. Siis ihan alkuun, mikä on nyt tilanne?

Amsterdamin Maraton koittaa sunnuntaina 18.10. Kaikki 42,2 kilometriä aion silloin juosta.

Siihen on aikaa nyt siis reilu 14 viikkoa, eli laskujeni mukaan noin 100 päivää (en jaksanut turhan tarkkaan laskea joten saattaa olla päivän heitto :D Viikot on ne jotka merkkaa enemmän!). 

Siinä ehtis tekemään about 13 pitkistä jos heti aloittais (koska tällä viikolla on vielä viikonloppu edessä ja viimeisellä viikolla ei enää pitkistä juosta). Edellisestä onkin jo aikaa, jos sellaiseksi lasketaan HHM 6.6. (ja tosi paljon pidempi aika jos ei lasketa. Se ahdistaa).



Step 2. 

Numeroihin ja pitkiksiin liittyy myös se, että tämän blogin aloitettuani mulla vähän niinku jäi heiaheian päivittäminen kokonaan. Ei vaan riittänyt into kertoilla treeneistä sinne ja tänne, joten se sinne sitten jäi. Se on kuitenkin lahjomaton tilastokanta oikeista liikunnanparissa viettämistäni tunneista, joten parhaan muistikuvan mukaan, nyt on aika päivittää se kanta ajantasalle. Maratonille treenatessa kun on kuitenkin tärkeää myös se määrä, ei pelkkä laatu (eikä varsinkaan pelkät some-kuvat!). 

DONE! Olipa hyvä että tuli tehtyä. Kesä on ollut kiva tähän asti, mutta nuo kuntoilumäärät on viime viikot kyllä olleet surullisia. Nyt sitä niskalenkkiä... Numerot ei valehtele!

Step 3. 

Tässä kohtaa alkaa olla hyvä muistuttaa mieleen minkästyyppistä treeniä sitä niinkun oikeasti pitäis tehdä. Mulla on plakkarissa omasta maratonkoulusta treeniohjelmat ja lisäksi luotan edelleen tähän mystiseen Seppoon ku vuoreen - Sepon Maraton läpi -ohjelma löytyy täältä.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!


Step 4. 

Ajattele positiivisesti! Mielen voima on tässä touhussa yhtä tärkeä kun itse treeni. Kiva ja hyvä harrastushan tämä on, turha angstailla. :) Jotta mieli pysyy mukana, aion käyttää instassakin juoksukuvissa hästägiä #amsterdammarathon2015, niin ei pääse totuus unohtumaan. Sitä kohti tässä nyt mennään! 

Hassua miten suuri voima tuollaisella yhdellä hästägilläkin on, mutta se kyllä toimii! 

Todistetusti tänäänkin on lenkkeilty


Step 5. 

Ala toteuttaa suunnitelmaa. Pidä kirjaa tästä lähtien joka treenistä, ihan niinku aiemminkin ennen tätä notkahdusta. Lopeta lusmuilu, tekosyyt romukoppaan. (Palaa raportoimaan blogin pariin viikkoyhteenvedot, jotka lusmuilun hengessä salavihkaisesti jäivät hetkellisesti pois... )

Step 6. Muista myös hyvät eväät! Tästä kiitos Pret a Mangerille, joka näitä ihan ilmatteeks tarjoili. Lontoo <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti